Tag Archives: Parasol Protectorate

Solahdin stempunkiin sujuvasti

ParasolSini lainasi minulle jo viime kesänä Gail Carriger’in Parasol Protectorate -sarjan ensimmäisen osan Soulless. Pidin sitä kohtuullisen viihdyttävänä rakkausromaanina johon antoi uutuudenviehätystä speampunk-henkisyys ja päähenkilön epäromanttinen pragmaattisuus. Olen aikaisemminkin yrittänyt lukea steampunkia mutta ennen tätä kirjaa en oikein ole innostunut siitä. Niin suurta vaikutusta kirja ei kuitenkaan tehnyt etten olisi jaksanut odottaa sarjan saapumista kirjastoon. Tosin siinä onnettomista sattumuksista johtuen kesti luokattoman kauan sillä saimme ne vasta nyt maaliskuussa melkein vuoden odottelun jälkeen.

Toinen osa Changeless tökki minulla pahasti ja meinasin jo heittää lukemisen sikseen, mutta onneksi en sillä lopussa alkoi nousta seikkailuhenkinen vire, joka jatkui mahtavana kolmannessa kirjassa Blameless. Tässä kirjassa esittää myös vähän suurempaa osaa suosikkihahmoni miesten vaatteisiin pukeutuva keksija Genevieve Lefoux jonka annetaan ymmärtää olevan lesbo ja johon sankaritar huolimatta rakkausavioliitosta ihmissuden kanssa tuntee seksuaalista vetoa.

Neljännessä Heartless’issa raskaana olevan sankarittaren seikkailut kiihtyvät entisestään ja huomasin etteivät nämä alkuvaikutelmasta huolimatta olekkaan rakkausromaaneja vaan seikkailu ja vempeleet ja kojeet ovat kirjojen juju. Viihdettähän tämä on mutta viehättävän omaperäistä ja jännittävää.