Tag Archives: nuortenkirjallisuus

Scifi haaste: Nuorten scifi

Ensin mun piti lukea tähän Lauren Oliverin Pandemonium, mutta totesin että kakkososaa on vaikea arvostella paljastamatta ykkösosasta kohtia.
Toisena vaihtoehtona yritin lukea 172 tuntia kuussa, mutta luovutin senkin suhteen ja annan sille uuden mahiksen myöhemmin.

Päädyin lopulta hyllyjä kiertäessäni Salla Simukan Jäljellä teokseen. Takakannen teksti on kauhuleffoja muistuttava, “kannattaa varoa mitä toivoo”, suurin osa ihmisistä on varmaan toivonut joko muiden ihmisten katoavan tai itse haihtuvansa savuna ilmaan.

Emmi on Potentiaali, joku joka ei kuulu mihinkään. Helppo samaistua ja se on yksi asia joka tökkii nykyään kirjoissa…ei siis pelkästään tässä. Mitään sanomattomat naispäähenkilöt jotka on luotu (ehkä) vain koska silloin se saa suuremman joukon lukemaan eikä juuri aiheuta mielipiteitä, koska kaikki voivat samaistua.
Pieni merenneito on vahvasti läsnä kirjassa, sekä muut vanhat sadut. Kirja tuntui olevan tästä ajasta, lukuunottamatta muutamaa pienen pientä seikkaa, kuten ryhmät jotka jaottelivat ihmiset, kummalliset karkit tai muut sellaiset.

Aika kului välillä jännästi ja kun luulin, että aikaa oli mennyt useita viikkoja, niin sitä olikin kulunut vain pari päivää. Myös kun kuvittelin, että kyseessä oli pari päivää, niin puhuttiin jo kuukausista.
Pidin kovin siitä, että oltiin Suomessa ja “tutuissa” maisemissa, oli helpompi keskittyä tapahtumiin kun ei pitänyt muistaa “mites se rautatientori olikaan kuvailtu”.

Kirja oli ihan hyvä mielestäni, ei mitenkään erikoisen tunteita herättävä, ajattelin kuitenkin lukea kakkososan (ja rakastan molempien kansia!) 🙂

Scifi haaste: Kuka on Jenna Fox?

Scifihaasteeni kohtaan 12. Hullu tiedemies / Geneettiset kokeilut / Ympäristökatastrofit valitsin Mary E. Pearsonin Kuka on Jenna Fox? Eniten tämä noista putoaa tuohon “geneettiset kokeilut” sarjaan.

Jenna Fox on pitkästä koomasta herännyt neitonen joka ei muista mitään. Ei edes vanhempiaan. Jenna yrittää selvittää muistiaan ja muistojaan, kuka hän on ollut ja kuka hän on nyt. Identiteetin haku on vahvasti esillä kirjassa ja mikä ja ketkä oman identiteetin voi määrittää.
Identiteettiaihe kiehtoi minua ja siksi valitsin tämän kirjan…en vieläkään oikein kyllä ymmärrä miksi suomennoksen kansikuvassa on tuo perhonen. Ehkä se kuvastaa identiteetin haurautta tai sitten viittaa koomasta heränneen uudelleen syntyyn. Mene ja tiedä…
Kirja oli selkeästi teineille kirjoitettu, tai tyyli oli hyvin yksinkertainen. Käsiteltiin normaaleja asioita, kavereita, koulua, poikia, ulkonäköä.
Kirja ei ollut huono, mutta ei hyväkään. Se jäi kyllä mieleen. Yllätyin joistain asioista kirjassa ja jotkin asiat pelottivat minua (olen arkajalka).
Kirjasta on hankala kertoa paljoa paljastamatta olennaisia asioita. Suosittelen kuitenkin kaikille nuorille ja miksei aikuisillekkin jotka jaksavat lukea “nuorten kirjoitustyyliä”. En innostunut kun huomasin että kirjasta on tulossa jatko-osa(osia).
Teos oli mielestäni keskiverto 3 ja minulle hyvin vähän scifiä lukevalle raikas vaihdos 🙂

Scifi-haaste: Marissa Meyer: Cinder

Marissa Meyerin Cinder aloittaa The lunar chronicles -sarjan. Jippona on, että jokainen kirja pohjaa tunnettuun satuun. Cinderin taustalla on Tuhkimo. Seuraavat kirjat, joiden on tarkoitus ilmestyä vuoden välein, ovat Scarlett (Punahilkka), Cress (Tähkäpää) ja Winter (Lumikki). Idea on mielestäni erittäin kiinnostava, vaikka näitä satujen uudelleenkirjoituksiahan on satoja.

Tässä versiossa Tuhkimomme on kyborgi, joka asuu tulevaisuuden Pekingissä, noin 100 vuotta neljännen maailmansodan jälkeen. Hän ei tiedä vanhemmistaan, kasvatti-isä on kuollut ja äitipuoli pitää häntä taakkana, vaikka Cinderin mekaanikon taidot ovat talouden ainoa tulonlähde. Cinderillä on tietysti myös kaksi sisarpuolta, jotka pääsevät tanssiaisiin – äitipuoli luonnollisesti kieltää Cinderiä menemästä häpeään vedoten – kyborgien asema yhteiskunnassa on alempi kuin ihmisten. Monet sadun tutuista kohdista saavat uuden vastineen tässä hilpeässä uudelleen kerronnassa.

Tarinan juonen arvasi jo jossain ihan alkupuolella kirjaa, mutta ei se menoa haitannut. Sujuvaa tarinaa lukee mielellään, ja juuri tuttujen ainesten bongailu tekee lukemisesta mielekästä ja hauskaa, kun etukäteen jo miettii, mitenhän se-ja-se-elementti tässä tarinassa esiintyy.

En pidä tätä minään ihmeellisenä merkkiteoksena, mutta todennäköisesti tulen lukemaan myös jatko-osat. Viihdyttävää ja hauskaa kerrontaa.

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Haasteen ensimmäisen etapiksi eli nuorille suunnatuksi science fiction kirjaksi minulla oli kaksi vaihtoehtoa: Routasisarukset (kirjoittanut Eija Lappalainen ja Anne Leinonen) tai Nälkäpeli (kirjoittanut Suzanne Collins). Molemmat ovat nuorille suunnattuja dystopioita, joten kun Nälkäpelissä oli varausjonoa päädyin jättämään sen kymmenenteen kategoriaan (dystopia, utopia) luettavaksi, sillä putkiaivoisena ihmisenä ajattelin että kirjat tulee lukea haasteen listaamassa järjestyksessä. Nyt kuitenkin käsittelen molemmat kirjat, koska ehdin jo lukea Nälkäpelinkin.

Routasisarusten Utu ja Marras eivät ole biologisia sisaruksia, sillä kirjan maailmassa ihmiset eivät saa lisääntyä vapaasti mutaatioiden pelossa vaan heidät nuorena steriloidaan. Myöhemmin kun he perustavat perheen he saattavat saada kasvatettavakseen kasvattilapsen, joka on luotu koeputkihedelmöityksellä ja kasvatettu tiinettärien kohdussa.

Sinänsä molempien kirjojen maailman todellisuus siitä, että pieni vähemmistö elää yltäkylläisyydessä riistäen suurta enemmistöä on enemmänkin allegoria nykymaailmasta kuin dystopia minun mielestäni. Routasisaruksissa melkein kaikki kuitenkin elävät siinä todellisuudessa, että heidän oikeutensa lisääntymiseen otetaan pois. Tiinettärillä vihjataan olevan valtaa juuri siksi, että he päättävät kenen sukusoluista lapset tehdään ja kenelle ne annetaan kasvatettaviksi.

Itse koen aika epärealistena ajatuksen siitä, että valtaapitävät synnyttäisivät sarjassa lapsia, joista heti luopuisivat. Tai ainakin silloin heidän pitäisi olla hiukan enemmän henkisesti vinksallaan kuin kirjan tiinettäret. Muuten kirjan maailma on minusta looginen ja mielenkiintoinen jatkumo nykyisyydestä.

Kirjassa käytetään jaksoja, joissa näkökulma vaihtelee Udun ja Marraksen välillä. Taitavalla kirjoittajalla tälläinen voi olla hyvä keino näyttää asioiden eri puolia, mutta tässä minun mielenkiintoni tahtoo lopahtaa kun kuvataan asioita Marraksen näkökulmasta. Hänen hahmonsa ei jaksa kiinnostaa minua tarpeeksi.

Routasisarusten alun teksti miellyttää minua täyteläisyydellään, mutta loppua kohti se muuttuu tempoilevammaksi ja ylimalkaiseksi. Tapahtumat ja tunteet todetaan eikä niitä kuvailla tarpeeksi, ihan kuin aika tai inspiraatio olisivat loppuneet kesken.

Sen sijaan Suzanne Collinsin Nälkäpeli oli tasaisen laadukkaasti ja mukaansatempaavasti kirjoitettu. Vaikka lopputuloksen melkein arvasikin niin silti teksti koukutti lukemaan kirjan nopeasti loppuun. Erinomainen viihdekirja, mutta en oikeastaan saanut siitä mitään pohdittavaa toisin kuin Routasisaruksista. Routasisaruksen ideat olivat minulle uusia ja mielenkiintoisia, mutta Nälkäpelin idea taas muistutti minusta Battle Royalen ideaa ja siinä se on toteutettu mielestäni enemmän ajatuksia herättävästi.

Nälkäpelin tyylistä huomasi selvästi, että se oli nuortenkirja mutta Routasisarusten suhteen oli pakko googlata että olihan se nuortenkirja. Vaikka siis Nälkäpeli oli minusta kirjoitusteknisesti parempi niin silti enemmän minua kiinnostaa Routasisarusten maailma. Todennäköisesti luen jatko-osat molemmista.

Arvosteluita

Kelley Armstrong: Spell Bound on odotettu jatko-osa Savannah Levinestä kertovalle sarjalla.  Waking the witch on sarjan edellinen osa ja tämä jatkaa suoraan siitä mihin edellinen jäi.

Savannah tuntee olevansa avuton ja tarpeeton ilman voimiaan varsinkin kun noitia jahtaava teini  on hänen perässään. Adam ja  Savannah huomaavat joutuneesa keskelle salaliittoa, jossa kohteina ovat niin Elenan ja Clayn kaksoset kuten muutkin heidän ystävänsä.

Kirja oli viihdyttävä ja Savannah oli tässä kirjassa selkeästi aikuisempi sekä kypsempi. Tapahtumat liikkuivat ehkä liiankin paljon paikasta toiseen ja juoni hyppelehti tilanteesta tilanteeseen. Juoni olisi voinut mielestäni olla yksinkertaisempi ja tiiviimpi. Tulevista tapahtumista vihjailtiin paljon ja jäänkin odottaan mielenkiinnolla sekä jännityksellä seuraavaa osaa.

Alyxandra, Harvey: Haunting violet. Kirjan pääosassa on Violet, joka elää äitinsä mielivallan ja varjon alla. Violetin äiti on huijari, joka yrittää tienata rahaa ja menestystä esiintymällä meediona rikkaille ihmisille. 

Violet vihaa heidän elämäntapaansa ja säälii ihmisiä joiden surulla he tienaavat rahaa. Ainut, joka tuntuu ymmärtävän häntä on hänen lapsuudenystävänsä Colin, joka on palvelijan asemassa perheessä. 

Yllättäen kuitenkin matkalla rikkaan aatelismiehen maalla sijaisevalle kartanolle Violet näkee haamun. Nuoren tytön, joka on murhattu hukuttamalla. Aave on sinnikäs eikä Violetille jää muuta mahdollisuutta kuin alkaa selvittää tytön kohtaloa.

Kirja oli hyvä ja pidin siitä. Juoni oli hyvä ja jaksoi kantaa loppuun asti enkä edes arvannut murhaajaa etukäteen mikä on aina positiivinen yllätys. Suosittelen!