Tag Archives: nuortenkirjallisuus

Kauhean karmaiseva lukustoppi!

Olen kärsinyt kyseisestä vaivasta jo hyvän aikaa. En edes oikein tiedä miksi. Syytän tietokonetta johon on helppo jumiutua.
Olen tahkonnut läpi (monta kuukautta yhtä lukien) hyviäkin kirjoja, mutta silti en vain ole päässyt tukoksesta yli enkä ympäri!
Olen myös jo sortunut ostamaan äänikrijana Abercombien Half a king, kun ajattelin, että jollen itse pysty lukemaan, auttaa jos joku lukee minulle. Kunhan pääsis eteepäin!
Tämä taito vaatii kuitenkin hieman harjoittelua ja ilman kunnon kuulokkeita Suomen kuolemanhiljaisessakin bussiliikneteessä menee asioita ohi…

Olen kokenut lukemattomuudesta hyvinkin suuria tunnontuskia, kun työtehtäviini kuitenkin kuuluu lukea, olla perillä ja hieman edes ajan hermoilla klassikoita unohtamatta.
Suurimmat tunnontuskat on kuitenkin minulle aiheuttanut innokas sivarimme, joka itse lukee fantasia tiiliskiviä ja haluaa tietää mitä minä olen lukenut ja puhua kirjallisuudesta. Tuntui pahalta aina sanoa “en oo vieläkään saanu mitään luettua”.
Joten eräänä päivänä hyllyttäessä otin härkää sarvista, astuin erittäin kauas fantasiasta sekä mukavuusalueestani ja lainasin käteeni osuneen Paksu täti rokkaa tykimmin (Wahl, Hillevi) aikuisten humoristisen kirjan.
Kirja lojui kotona hyvän aikaa, kunnes eräänä päivänä paistoi aurinko, riistin itseni tietokoneelta ja asetuin parvekkeelle lukemaan. Ja kyllä minä luinkin! Koko kirjan parissa tunnissa (huom. sisältää isoa ja harvaa tekstiä, helppoa nieltävää ja ruokaohjeita).
Parin päivän kuluttua tartuin rohkeasti (ja hieman häpeillen etten aiemmin ole lukenut) Welman tytöt (Holopainen, Anu) kirjaan. Sain senkin valmiiksi parissa päivässä! Voi että olin itsestäni ylpeä 😀

Juhannusta olin lähdössä viettämään kunnon kansalaisen tapaan mökille ja lainasin rehvakkaasti pari enkunkielistä kirjaa mukaani. Kuitenkin ruokaostoksia tehdessä silmiini osui alepokkarit (voi surmanloukku!) ja ostin itselleni Julie Kagawan Talon sarjan ekan osan suomeksi.
Mutkia matkaan tuli tämän aikana, mutta lähinnä sellaisia, että piti seurustella muiden ihmisten kanssa eikä vain kirjan!
Arvasin juonen, Olin koko ajan 98% varma mitä seurvaaksi tapahtuu, kuka pettää kenet, ketä rakastuu kehenkin, mutta se ei haitannut tippaakaan. Halusin vain tietää ja lukea tismalleen miten se tulee tapahtumaan. 5 osaa kuulostaa aika paljolta kyseiseen maailmaan, mutta ei sitä tiedä…se voi toimia, ainakin aion seuraavan lukea ja katsoa 🙂

Enkunkieliset odottaa vielä hyllyssä hetkeään, samoin jo kolmatta vuotta kesken oleva kirja…myöskin äänikirja pitäisi saada loppuun (sekin on hyvä juoneltaan!)

Opin sen stopistani, että ota luettavaksi jotain aivan erilaista kuin yleensä, lyhyt ja helppo nieltävä, viihdyttävä. Katson nyt aikuisten viihdehyllyä aivan uusin silmin 😉

Olen myyty, olen innoissani ja olen vapautunut hirveästä lukustopista!
Nöyrimmät kiitokset kaikille kolmelle kirjalle ja heidän kirjoittajilleen, sekä erityisesti nuorelle kollegalleni.

Paljaan taivaan alla

Helmet-haasteen kohtaan teoksessa liikutaan luonnossa valikoitui kollegan suosituksesta Veronica Rossin post-apokalyptinen dystopiatrilogian ensimmäinen osa Paljaan taivaan alla. Kirja on enimmäkseen menevää seikkailullista scifiä lievällä Mad Max-viballa, jota vain hetkellisesti häiritsevät kuvailevat romanttisemmat kohdat. Tästä tyrmistyttävänä esimerkkinä mainittakoon, että Perry huomaa Arian tuoksuvan orvokeilta, koska hänellä on alkanut kuukautiset. Viimeksi kun minulla oli asiasta hajua niin kuukautisveri tuoksuu kyllä ihan normaalista vain vereltä ei orvokeilta. Sinänsä hauska ykstiyiskohta, että kirjassa mainitaan kuukautiset. Toinen vähän isompi positiivinen seikka on että juoni ei ole liian ennalta-arvattava eikä siihen ainakaan ensimmäisessä osassa kuulu kolmiodraamaa, josta on muodostunut nuorten dystopiakirjallisuuden klisee viime aikoina. Maailmanrakennus on minusta kirjan onnistuneimpia puolia, henkilökuvaus ei yllä minusta ihan samalle tasolle, mutta oletan että hahmot syvenevät jatko-osissa, jotka tämän aloituksen perusteella voisin hyvinkin lukea.

Kukkahattuilemassa kirjamaassa

Oon pidempään miettiny tämän julkaisua, lähinnä siksi, etten oikeasti tiedä haluaisinko edes keskustella koko asiasta 😀 Asia kuitenkin mietityttää lähes joka päivä ja päädyin kirjoittamaan ajatukseni kilometripostaukseksi.
Huomaan tämän myös näyttävän enemmän #suojelkaalapsiapahaltamaailmata ajatukselta, vaikka lähinnä ideani on puolustaa nuorten “omaa” kirjallisuutta ja koittaa nostaa sitä enemmän heille.

Kellutuksen* alkamisen myötä olen jatkuvasti törmännyt lastenosastolla seikkaileviin nuorten kirjoihin, varsinkin fantasia ja scifi sellaisiin.
Tämä johtuu pitkälti siitä, että pienissä kirjastoissa ei ole ollut ollenkaan nuortenosastoa erikseen, niin kuin Helsingissäkään ei ole. Ja jälkikäteen ei ole panostettu näiden genrejen “siivoamiseen”.
Itse pidän erillisestä nuortenkirjallisuuden osastosta, vaikka se onkin ehkä vaikea rajata jossain määrin. Olisin teininä ollessani ollut hyvin iloinen sellaisesta suuntaviivasta lähikirjastossani. Oli vaikea löytää luettavaa Neiti etsivien ja heppakirjojen täyttämästä lastenalueesta, kuin myös paksujen tiiliskivien ja tylsäkantisten kirjojen täyttämältä aikuistenosastolta.
Tuntuu, että viime vuosina on tullut enemmän ja enemmän nimenomaan nuorille aikuisille (13-18 vuotiaille) suunnattua kirjallisuutta. Päähenkilöt voivat olla n. 15 vuotiaita, elää nuorison salattua elämää siinä maailmassa johon kirjailija on heidät luonut.
Fantasiamaailmassa ja varsinkin dystopisessa maailmassa elämää ei ole kuvattu kovinkaan ruusuiseksi. Onko ok, että lapsi lukee kirjallisuutta, missä vedetään pölyä nenään helpottamaan tuskaa, revitään aarnikotkan voimin varkaiden pää irti, surmataan vallanpitäjä tai raiskataan joku, tämä kaikki tietysti värikkäästi kuvaillen.
Minulle on tullut olo, että nimenomaan fantasiamaailmosta ei olla niin tarkkoja, viitataan kintaalla “se on vain fantasiaa jossain toisessa ulottuvuudessa”. Sielläkin on hahmoja joihin kiintyy kovin ja eläytyy siihen tarinaan, eikä keijujen olemassa olo tee tapahtumista mitenkään vähemmän todellisia mielikuvituksessa.
Uutisia lukiessa tuntuu usein, että me jo eletään dystopiaa, ei ainakaan kovin kaukana olla siitä.

Kirjaston tehtävä ei ole sensuroida, mutta onko kirjaston tehtävä yrittää ohjata mitä ihmiset lukevat? Mitä kirjavinkkauksiin tulee ainakin ala-asteelle niin on. Harvoin siellä vedetään kovin murhapitosta settiä.
Onko kukkahattutätimäistä siirtää nuorten kirjat oitis nuoriin vai pitäisikö antaa lapsillekin mahdollisuus niihin.
Fantasian ja scifin osuus lasten ja nuortenkirjallisuudessa jatkaa kasvuaan ja normiromaanit Pasilan (kuvitteellisesta) arjesta saavat rinnalleen uudet universumit kilpailemaan tittelistä “kumpi onkaan normaalimpaa”.

Huomasin ekan kerran alkavani kukkahattuilemaan kun ajattelin napata jotain hauskaa ja helppoa lasten fantasiaa. Käsiini tarttui karvakantinen (tosin kirjastossa muovitettu) Debi Gliorin Magiaa mafian tahtiin. Tyyli on hyvin humoristinen, joskin britti tyyliin mustaa ja vekkulimaista, osittain hieman raakaa.
Toisen kerran tartuin kirjaan, joka oli Torill Thorstad Haugerin Korppityttö. Kirjassa käsitellään melko julmaa viikinkiaikaa, pakkoavioliittoa ja pääosassa on hyljeksitty muotopuoli nuori neito. Aihealueet voisivat olla hieman vinksahtaneesta Tuhkimosta, mutta kirjan kieli sai minut kuitenkin hieman karsastamaan ja miettimään ettei tämä ehkä ollutkaan lapsille suunnattu.

Mikä kuitenkin sitten oikeuttaa Harry Potterit ja Taru sormusten herrasta olemaan myös lasten puolella? Jos minulta asiakas kysyy Pottereista ”voiko tätä sarjaa lukea 7 vuotiaalle iltasaduksi”, vastaan yleensä, että ”melko vapaasti 4 kirjaan asti, neljännessä alkaa jo ihmisiä kuolemaan ja tunnelma olemaan synkähkö.” Teenkö siinä väärin? Sensuroinko lapsilta mahdollisuuden imeytyä Potterismiin jo varhain?
TSH:n kieli taas on melko haastava ja harva lapsi sitä taitaa itsekseen lukea. Eikä sekään sisällöltään ole sitä kevyintä kamaa…
Jotenkin nämä kuitenkin lasketaan sadunomaisiksi ja siksi lapsille sopiviksi?
Jos rajoitamme ns. vanhemmille suunnattua väkivaltaa ja seksiä sisältävää lapsilta, miksi Grimmin sadut saavat edelleen olla ”the thing” lasten sadunkerronnassa? Koska ne ovat opettavaisia, klassikkoita ja ”aarteita joita minullekin luettiin pienenä”?

Jokaisen maan päällä tallaavan otuksen elämänkaareen kuuluu tragedioita ja kuolemaa, enkä sitä halua lapsilta kieltää, se ei ole tämän kirjoitelman pointti.
Kuvamateriaali tarjoaa suoraa tykitystä vaikeista aiheista ja siksi se aina ikärajoitetaan ja siitä ollaan tarkkoja.  Suurimmalla osalla on kuitenkin myös mielikuvitusta ja jollei ole ketään kelle purkaa niitä ajatuksia joita esimerkiksi lause “…ja katsoin avuttomana kuinka kuningattaren pää vieri lattialle verta valuen.” herättää, voi ne jäädä kalvamaan.

Aikuisen ja lapsen raja on selvä. Onko lapsen ja nuoren tai nuoren ja aikuisen? Pitäisikö sen olla? Vai onko nuoret aikuiset aina ns. väliinputoajia, jotka eivät ihan tiedä onko kirja lasten puolella (jonne on noloa mennä), vai onko sitä aikuisissa (jonka tarjontaan on helppo hukkua).
Nuoriso lukee edelleen vähän, vaikuttaako tähän se, että heille ei ole “osoitettu” omia kirjoja vaan annetaan kuva, että “nää nyt voidaan ottaa lapsista pois, ni saadaan nuorilleki jotain”.
On paljon nuorten kirjallisuutta normaalin kaunokirjallisuuden puolella. Suurin osa ilmestynyt jo silloin kun itse olin nuori (ja edelleen toki hyviä). Uusia kuitenkin tulee ja eritoten fantasian puolella. Kallion huumearjesta kertovat kirjat ollaan hyvin helposti erottamassa nuorille aikuisille, mutta fantasia taitaa edelleen olla lajina sellaista joka lasketaan lapsille saduiksi tai sitten aikuisille miekkaa ja magiaa.
Lapset (10<) löytävät nuorten puolelle, mutta nuoret harvoin eksyvät lasten puolelle.

Olenko ihan yksin ja sekava ajatusteni kanssa?

*Kellutus = kirja jää siihen kirjastoon johon sen palauttaa, esim. Nöykkiön kirja jää Sellon hyllyyn eikä matkaa enää kotiinsa.

Hirviön kutsu

Helmet-lukuhaasteen toiseen kohtaan kirjablogin suosittelema kirja valitsin Espoon kaupunginkirjaston toisen kirjablogin Kaminan suosituksen Patrick Nessin kirjoittaman Hirviön kutsun.

Loistava mutta hiukan hämmentävä kirja. Se näyttää mielestäni lastenkirjalta ja teknisesti on kirjoitettukin niin, mutta en osaa ajatella sitä lastenkirjana. Se onkin osassa kirjastoissa sijoitettu nuortenosastolle, joka on mielestäni parempi. Vaikka päähenkilö on 13-vuotias, on se rankka kuvaus äidin lähestyvän kuoleman aiheuttamasta ahdistuksesta. Kirja on genretetty kauhukirjallisuudeksi, mutta sekin tuntuu minusta vähän oudolta, tosin olen kyllä nähnyt joitain aasialaisia kauhuelokuvia, joissa pelottelun taakse kuitenkin kätkeytyy syvempiä ajatuksia, joten voi tämän kait niinkin lukea. Fantasiakin on ehkä myös väärä osoite sillä maagista realismiahan tämä on kelttiläisellä mytologialla. Tässä kirjassa sivutaan myös sitä miksi ihmiset tekevät pahoja tekoja, jonka pohdintaa haasteen edelliseen kirjaan kaipasin.

Kirjasta on tehty myös kehuttu elokuva, mutta kirja oli ihan tarpeeksi ahdistava ja itkettävä, joten ehkä jätän sen väliin. Mutta siitä huolimatta olen iloinen että luin tämän kirjan, sillä paljon ajatuksia jäi aivoihin kihisemään.

Tämä kirja käy myös haasteen kohtiin 20. kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö sekä 22. kuvitettu kirja.

Elokuvissa

requestEn ole vielä ehtinyt lukea Jeanne Ryan’in Nerve-kirjaa, sillä siinä on suhteellisen pitkä varausjono niin en pysty vertaamaan miten elokuva on sen toteuttanut. Mutta sen voin sanoa että elokuvan rytmi on mainio, näyttelijät ovat hyviä, muuta moitittavaa en oikeastaan löydä kuin hetkittäin pilkalteleva opettavaisuus. Siitä tämän ehkä eniten tunnistaa nuortenelokuvaksi.

Meillä ei näköjään ole asiasanoitettu kirjaa scifiksi eikä jännäriksi, mutta elokuva oli mielestäni vähän molempia. Siinä kuvataan lähitulevaisuuden nuoria tekemässä haasteita, joita sosiaalisen median kautta muut nuoret äänestävät heidän tehtävikseen. Nuorten väliset suhteet on kuvattu ehkä vähän kliseisesti, mutta silti elokuva tuntuu aika katu-uskottavalta ja raikkaalta.

Suosittelisin sitä kelle vaan joka haluaa nähdä viihdyttävän vähän erillaisen elokuvan, mutta ei välttämättä kaipaa mitään kauhean syvällistä. Kohderyhmä on nuoret, mutta ei se haittaa tälläistä varttuneempaa katsojaakaan tässä tapauksessa.

Asiakkaiden valinnat kirjastoon

Joku aika sitten HelMetissä oli auki linkki hankintapalveluumme, johon asiakkaat saivat käydä lisäämässä enkunkielistä nuortenkirjatoiveitansa listaan, joita he haluaisivat kirjastoon hankittavaksi. Listalla oli paljon fantsua ja scifiä, joka ilahduttaa mua suuresti kun kollegoilleni yritän takoa, että enkunkielinen nuortenkin fantsu menee kyllä!
Pääsimme siis myös onneksi Espoon hankinnan tunnuksilla näihin käsiimme! 🙂

Aika paljon oli jo ainakin Espooseen hankittuja, mutta kovin suosittuja kirjoja ja sarjoja. Joitain hankittiin kuitenkin lisää parin kpl verran.
Listalla oli paljon kaikkea kivaa joita oon ilosena nakkaillu koriin. Mehän emme siis nähneet toisten kaupunkien valintoja kyseisen prosessin aikana ja siksi olen joitakin ottanut hyvinkin harkiten, kun ajattelin, että rajan toisella puolella myös otettaisiin mielellään asiakastoiveita.

Lisää hankittiin Maasin suosittua Throne of glass sarjaan osia, Leigh Bardugon kirjoja sekä Marie Lun Young elites sekä sen jatko-osa Rose society

Alla linkkeineen listaa muistakin koriin päätyneistä, kannattaa varata! (Linkit heittää perinteiseen HelMet hakuun koska uusimmasta versiosta on kadonnut ‘pyvyä linkki’ toiminto)

Womack, Philip – Broken king / King’s shadow / King’s revenge
Simon, Francesca – Monstrous child
Flanagan, John – The invaders / The hunters
Cass, Kiera – Crown
Chokshi, Roshani – Star-touched queen
Duyvis, Corinne – On the edge of  gone
Kwaymullina, Ambelin – Interrogation of Ashala Wolf
Landers, Melissa – Starflight
Paige, Danielle – Dorothy must die
Wallace, Becky – Storyspinner / Skylighter
Young, Suzanne – Remedy (#0.5) / Epidemic (#0.6) / Program (#1) / Treatment (#2)
Croft, Sofi – Indigo’s dragon
Schwab, V.E – This savage song

Lisää toiveita saa laittaa tulemaan myös perinteisiä kanavia pitkin! En tiedä avataanko tällaista toiste ja koska 🙂 Pyrimme täyttämään toiveita aina kun siltä vähänkin tuntuu (ja rahaa on)

Suosittelen lisää dystopiaa loskanharmauteen

640px-Legendary_DayOli tarkoitus blogata ihan muusta, mutta sitten tempauduin mukaan Marie Lu’n teosten valtataisteluihin kahtia jakautuneen Yhdysvaltojen eri osien välillä.

Ensimmäisen osan kannessa mainitaan Nälkäpeli, kuten ilmeisesti aina nykyisin kaikissa nuorille suunnatuissa dystopioissa. Nälkäpelin ansiot ovat minusta hienoissa henkilöhahmoissa ja jännittävässä seikkailullisuudessa, tulevaisuuskuvaa paremmin sen maailmanjärjestys sopii minusta allegoriaksi nykyisyydelle tietyn yksioikoisuuden vuoksi. Legend-trilogian tulevaisuuden maailmanluonti taas on mielenkiintoisen monipuolinen sekä lääketieteen, tekniikan ja yhteiskuntarakenteen puolesta. Eniten huomioni kuitenkin kiinnittyi mystiseen ruttoon sekä poliittisiin järjestelmiin.

Tosin ensimmäisen osassa Legend‘issä tutustutaan vasta Amerikan tasavaltaan, jonka totalirismissa on Pohjois-Korean tai kenties Kiinan kaikuja. Kirjailija on syntynyt Pekingissä, mutta muuttanut viisivuotiaana vanhempiensa kanssa Texasiin, joten ensikäden kokemuksia hänellä ei varmaankaan ole. Kuitenkin ehkä siksi kirjailija huomioi muunkin maailman olemassaolon kuin entisen Yhdysvaltojen, tosin vain ohimennen sivulauseissa. Toisessa osassa Prodigy‘ssa saadaan myös käsitys korporaatioiden hallitsemasta kapitalistisista Amerikan siirtokunnista, jossa kaikki on yksityistetty. Valtataistelussa on sitten vielä mukana kapinalliset Patriootit, jotka haikailevat menneisyyden Yhdysvaltojen perään.

Vaikka minussa eniten ihastuttaa aiheittaa tulevaisuuden visiointi näissä kirjoissa, ei hahmojen luontikaan ole mitenkään epäonnistunutta. Minusta päähenkilöt kehittyvät ja muuttuvat tarinan edetessä. Kirja-trilogian alussa molemmat päähenkilöt Day ja June ovat 15-vuotiaita. Dayn kirjailija oli luonut jo samanikäisenä kirjoittamaansa fantasiakertomukseen, ja koska hän koki tämän hahmon Jean Valjean-tyyppisenä, kehitteli hän tälle hahmolle Javert’in, joka on siis June. Alunperin June oli poika, mutta kirjailija sanoo, että poikaystävänsä ehdotuksesta hän päätti muuttaa hahmon tytöksi saadakseen enemmän merkittäviä naishahmoja. Romantiikka ei kuulemma ollut syy, vaan ne käänteet olisivat olleet samat, vaikka June olisi ollut miespuolinen.

Toinen asia, joka hahmoissa on ollut pinnalla, on se että Day on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen, vaikka kirjailja mainitsee tämän isän suvun olleen Mongoliasta peräisin. Kirjailijan oma suku on myös osittain mongolialaista alkuperää, ja häntä on kiehtonut kuva mongolialaisesta tytöstä, jolla on muuten aasialaiset piirteet mutta hiukset ovat vaaleat ja silmät siniset, ja hän on halunnut sen toteuttaa Dayssä.

Juonenkäänteetkin ovat ainakin minulle ennaltaarvaamattomia, vaikka hiukan aavistelenkin mitä viimeisessä osassa tapahtuu. Odotan kovasti, että saisin trilogian viimeisen osan Champion‘in käsiini ja toivottavasti ällistyn, mutta vaikka aavisteluni toteutuisivat matka tulevaisuuden äärelle näiden kirjojen kanssa on ollut ajatuksia herättävä ja ennen kaikkea viihdyttävä.

Leffoja

Kävin kaverini kanssa katsomassa Nälkäpeli – Vihan Liekit tässä joku aika sitten. Ensiksi pitää todeta, että minua sai sinne houkutella ja onneksi en maksanut lipusta itse. Kirjasarjasta tykkään, mutta jo eka leffa oli huono. Jos sille antaisin arvosanan kaksi niin tämä toka osa oli sentään puolikkaan parempi, saaden kaksi ja puoli tähteä. Ekan leffan heiluvasta kuvauksesta oli sentään luovuttu, ehkä siitä irtos se puolikas piste. Asioita oli taas muutettu, mutta se oli mielestäni ihan hyvä asia tässä vaiheessa. Kaikki mikä oli henkilöiden pään sisällä kirjassa, oli nyt tuotu actioniksi valkokankaalle. Ei siis ole minulle leffa, että pitäisi nähdä uudelleen, mutta kakkososa antoi toivoa kuitenkin ja kolmosen meinaan mennä katsomaan 🙂

Leffan alussa tuli trailereita, niinkuin yleensäkin ja siinä oli mukana Outolintu. Divergentin suomeksi väännetty nimi. Kirja-arvosteluni kyseisestä enkunkielisestä löytyy täältä. Ja jos sen on lukenut niin voi kuvitella, että itse leffa vaikuttaa mielestäni paremmalta kuin kirja. Leffassa se, että asiat jää pintapuoleiseksi ei minua niin haittaa. Tuskinpa siitä mikään tajunnanräjäyttävä, pakko saada omaksi ilmiö tulee minulle, mutta aion kuitenkin katsastaa sen. Ja jos kirjaa halajaa itselleen, niin varausjonoa piisaa, lisäkappaleita tosin tulossa! 🙂
Tässä vielä teillekin traileri Divergentistä:

http://www.youtube.com/watch?v=sutgWjz10sM

Raised by wolves

Arvioitavana Jennifer Lynn Barnesin Raised by wolves sarjan numero yksi. En tiedä mistä aloittaa….sanon nyt vaikka päälimäisen mielipiteeni, BLÄÄÄH!

Tuskailin ja tuskailin, että sain tämän luettua. Alku eteni hitaasti ja vaivuin vähän väliä ajatukseen, että tässä on Twilight meets Underworld leffat. Jopa pääsuden nimi on Callum, joka minulle liippaa liian liki Cullenia…
En ole ehkä tarpeeksi koiraihmisiä ymmärtääkseni kirjassa jatkuvasti hoettua “alpha, alpha” ja “pack, pack” intohimoa. Ehkä on mahdollista, että ihminen joka on susien kasvattama saa samantyylisiä ominaisuuksia kuin itse sudetkin…kuten päänsisäisesti puhuminen toisille.
Ihmisusista oli tehty hyvin susimaisia. Pakko alistuminen ja totteleminen johtajan tahtoihin, lauman tärkeys kaikessa jne.

Bryn on siis normaali tyttönen, joka jää orvoksi ihmissuden tapettua hänen vanhempansa. Toinen ihmissusi kuitenkin adoptoi tytön laumaan ja niin hänestä tulee susien kasvattama. Bryn tapaa häkkiin teljetyn ihmissusipojan ja oman menneisyyden selvittämisestä tulee Brynille kaikki kaikessa. Hän venyttää rajojaan laumassa niin pitkälle kuin vain pystyy ja vaarantaa kaiken ja kaikki sen hetkisessä elämässään.

Kirjaan oli yritetty sävyttää hieman lauseita humoristisesti ja kevyesti…se teki lukemisestani hieman helpompaa. Kuitenkin jatkuva päänsisäinen keskustelu, alpha ja pack ja muut hokemiset alkoivat naurattaa ja ärsyttää.
Annan kuitenkin 2 tähteä 5:stä ^^

Arvostelu: Under the never sky

Sain loppuun hetki sitten Veronica Rossin esikoiskirjan Paljaan taivaan alla (luin siis suomeksi). Alan jäämään koukkuun dystopiakirjoihin 😀

Kirja kertoo vuorotellen Arian ja Perryn puolelta tarinaa maailmasta, jossa yksi populaatio elää kapseleissa joissa kaikki on tuotettu keinotekoisesti. Myös ihmisistä on poistettu epätäydelliset ja turhat asiat kuten kivun tunne ja epätasaiset hampaat (hyvästi kulmahampaat *sniff*). Osa taas elää ulkopuolella “villeinä”, vähän kuin mikä tahansa keskiaikainen kylä (omassa kuvitelmassani siis). Osa heistä on siunattu vahvemmilla aisteilla, on haistajia, kuulijoita ja näkijöitä. Haistajat ovat mielenkiintoisia…he haistamalla tunnistavat ihmisten tunteet ja myös mahtavat kuulijat voivat “lukea ajatuksia”. Pelottavaa mielestäni…

Aria elää unelmissaan ja virtuaalitodellisuudessaan. Jokaisella on henkilökohtainen älysilmänsä, jonka kautta he voivat kulkea valtakuntiin, kuten keinotekoiseen virtuaaliseen Pariisiin. Kokemus tuntuu aidolta, mutta…noh ehkä pääsemme muutamien vuosien päästä itse kokemaan tämän ^^ Valtakunnista huolimatta Arian ja muutaman muun uteliaisuus vahingoittunutta kapselia kohtaan on liian suuri ja tämä käynnistää tapahtumakulun, joka muuttaa Arian elämän täysin.

Samaan aikaan toisaalla villinä, veljensä ja veljenpoikansa kanssa elävä Perry taistelee nälkää ja sairauksia vastaan alati pahenevissa eetterimyrskyissä. Talven tuloa odotetaan kauhulla. Perrylle kaikki sairaudet ja kivut ja tunteet ovat totisinta totta. Surkeiden sattumusten kautta hän joutuu pahoihin vaikeuksiin ja myös hänelle koittaa erilainen huominen.

Alkuun pääsy oli hieman hankalaa, mutta jo parinkymmenen sivun jälkeen olin koukuttunut, kiitos vahvojen henkilökemioiden. En olisi millään halunnut lopettaa kirjaa ja ehdin jo työkaverilleni ruikuttamaan asiasta. Tarina oli minusta hyvällä tavalla hieman poikkeava muista lukemistani YA dystopia kirjoista ja erityisesti jotenkin tunteiden kuvailu oli erilaista kuin hetkeen lukemissani opuksissa.

Tarina ja loppu eivät ihan saaneet minua varpailleen ja sydän pamppaillen odottamaan seuraavaa osaa, mutta ehdottomasti lukulistalla (ja jo varauksessa) se on!
Huhu kertoo myös, että leffaoikeudet olisi ostettu Warner Brosin toimesta. Lisätietoja odotellessa ja toivottavasti jos valkokankaan saavuttaa niin budjetti, erikoistehosteryhmä ja visualisointi olisi kohdillaan.