Tag Archives: mieskirjailijat

Aikuisille satumukaelmia Michael Cunninghamilta

Koska pidin kovasti Tunnit-elokuvasta, joka perustuu Michael Cunninghamin romaaniin, niin siitä innostuneena aloin lukemaan hänen teostaan A wild swan and other tales, joka on muunnelmia tutuista saduista. Olipa suuri erehdys! Luin intron ja kaksi ensimmäistä tarinaa. Introssa kertoja lähestyy lukijaa toteamalla kuinka kaikkihan me toivomme niille kauniille julkkiksille pahaa, kun heille kaikki on niin helppoa. Joooo, no ei siis tod oli minun ajatukseni. Tästä olisi jo pitänyt aavistaa, että jatkossa seuraa ilkeää ja vahingoniloista ilkkumista.

Ensimmäisessä kertomuksessa H. C. Andersenin Villijoutsenien mukaelmassa sitten pilkataan vammaista miestä, sillä mitä muuta käsi, joka on siipi edustaa. Vain friikit ovat satunnaisesti kiinnostuneita miehestä, sillä kuka voisi oikeasti rakastaa vammaista, tuntuu olevan perimmäinen ajatus tarinassa. Seuraava mukaelma on ilmeisesti Hannu ja Kerttu ja siinä pilkataan vanhaa naimatonta naista, jolla vielä oli seksuaalisia haluja iästään huolimatta ja koska hän oli tälläinen säälittävä tapaus, niin hän oli alitajuisesti vain mielissään siitä, että hänet murhattiin. Tässä kohtaa totesin, että tämä nyt vaan ei taida tosiaankaan olla minun kirjani. Misogyniaa ja ableismia ei kiitos. Ainoa asia mistä voin sanoa pitäneeni oli Yuko Shimizun upea kuvitus.

En siis voi suositella tätä kenellekkään, lukekaa vaikka mieluummin Sarah Pinborough’in Tales of the kingdoms-sarjaa. Sekin on aika kyyninen, mutta ei jätä niin pahaa makua mieleen kun Cunninghamin kirja.

Pelkoa ja inhoa pelipöydässä

Lisääntyminen ja hengissä selviytyminen ovat kaikkea biologista elämää ajavia ja ylläpitäviä viettejä. Vaikka lisääntyminen onkin selviytymistä seksikkäämpää, harrastan silti itse päivittäin elossa pysymistä. Selviytyäkseen sukukypsiksi oppivat esi-isämme jo varhain pelkäämään. Elämä ihmiskunnan alkuhämärissä oli parhaimmillaankin epävarmaa ja rohkeimmat meistä sortuivat pian haaskaksi petojen, tautien tai kylmän murtamina. Yöstä selviytyneet kantoivat perintönään alitajuista arkuutta, pelkoa luolien pimeydestä ja metsän pedoista; yön kauhujen teräviä kynsiä ja raateluhampaita.

Nykyihmiselle pelon herätteleminen ei kuitenkaan ole aina epämukava tunne. Monet nauttivat Stephen Kingin klassikoista intensiivisellä riemulla, kauhu- ja jännityselokuvat pyörivät menestyvinä myyntihitteinä teattereissa ja PC sekä konsolipelijulkaisijat tarjoavat interaktiivisia kokemuksia kylmähermoisimmille. H.P. Lovecraft tunnetaan modernin kauhukirjallisuuden isänä ja hänen uuden ajan kauhunsa elävät valovoimaisina roolipelissä Cthulhun kutsu. Tämä roolipeliklassikko on malliesimerkki hyvin toteutetusta kauhupelistä, jonka pelimekaniikka on suunniteltu tukemaan kummitustarinoiden riipivyyttä. Pelko käy kaupaksi mediamarkkinoilla, myös roolipelien myyntitiskillä.

Fantasiaroolipeleissä pelaajat selviävät usein miekkaa tai magiaa heiluttaen, scifissä plasmaa ja nanobotteja sylkien, mutta pelko ei sovi sankarilliselle roolihahmolle. Cthulhun kutsussa pelaajien roolihahmoiksi valitaan tavallisia ihmisiä; Opiskelijoita, urheilijoita, reporttereita, poliiseja, pappeja ja mekaanikkoja. He elävät tavanomaista elämäänsä normaalissa kaupungissa, perustavat perheitä, täyttävät yhteiskuntavelvollisuutensa, käyvät töissä ja ostoksilla.

Kunnes eräänä päivänä…

Seikkailu alkaa viestistä. Kenties kaukainen sukulaisesi on jättänyt sinulle perinnöksi mystisen päiväkirjan, kouluaikainen kaverisi kaipaa apuasi parapsykologiseen kokeeseen tai huhut museota ympäröivistä murhista herättää mielenkiintosi.  Öljylampun valossa ja muistivihko aseenasi avaat kryptisen päiväkirjan, asetat aivokäyriä mittaavat anturit päänahkaasi ja murtaudut ummehtuneeseen hautaholviin.

Roolipelaajat vilkaisevat kujeillen toisiaan pelinjohtajan kääntäessä muistiinpanoistaan uuden sivun. Kulissit on aseteltu ja ansa viritetty, suuri seikkailu syöksee pelaajat kosmiseen kauhuun. Kenties luet päiväkirjasta yksityiskohtia salaisten kulttien suorittamista rienaavista rituaaleista. Parapsykologinen viritelmä saattaa ampua mieleesi vihamielisen riivaajan, joka pahantahtoisella vimmalla pyrkii ottamaan kehosi valtaansa. Ehkä museon muinainen sarkofagi paljastaa kätköistään nälkäisen nukkujan.

Lovecraft ihaili Edgar Allan Poeta, tämän goottilaista synkkyyttä ja groteskia runouttaan, mutta 1920-luvun Amerikka tarjosi uuden tieteellisen ajan vallitessa nuorelle kirjailijalle uusia syitä kauhuun. Orastava avaruustutkimus paljasti ensimäistä kertaa avaruuden todellisen mittaamattomuuden ja ihmisten surkean pienuuden kylmässä universumissa. Psykologian kehittyessa ryhdyttiin puhumaan synkästä alitajunnasta ja patoutuneista traumoista, oidipuskompleksista, hysteriasta ja kuolemanvietistä. Kuka tietäisikään mitkä uudet pedot saattaisivat vaania meitä avaruuksien välisissä ulottuvuuksissa tai mielemme kartoittamattomissa syvyyksissä. Terävät kynnet ja raateluihampaat pilkahtivat kauhistuttavasti yöllisellä taivaalla.

Tuntematon ja vieras todellisuus, käsityskykymme ylittävät hirvitykset ja ihmisen lohduton pienuus ovat Cthulhun kutsun kauhuelementit. Pelaajia rohkaistaan ilmaisemaan omaa arkuuttaan ja epävarmuuttaan, eikä heränneitä hirmuja ole aina tarkoitus selättää. Joskus paras vaihtoehto on pako painajaismaisen kohtalon tieltä; päiväkirjan polttaminen ja sarkofagin hautaaminen sementtiin – tai arpominen vieraan riivaajan käskyläiseksi alistumisen ja lohduttoman itsemurhan välillä. Pelaajaa julmimmin kutittava loppuratkaisu on jättää herätetty kauhu mielikuvituksen täydennettäväksi ja todeta aloitetun tarinan olevan liian karmiva ja hahmojen kohtalon liian hirvittävä kerrottavaksi.

-Henri Hiljander

Roolipelaamiseen voi tutustua Tammikuussa Entressen Kirjaston Roolipelikerhossa, jossa artikkelin kirjoittaja toimii pelinjohtajana ja oppaana.

Scifi-haaste: Kvanttivaras

Hannu Rajaniemen Kvanttivaras olisi sopinut aika moneenkin kategoriaan, mutta koska en etukäteen tiennyt siitä paljoakaan valitsin sen ympäripyöreästi aikuisten scifiksi. En yhtään kadu kirjan lukemista mutta sen valitsemista haastekirjaksi kadun, sillä nyt joudun paljastamaan tyhmyyteni ja sen miten vähän opin pitkän fysiikan tunneilla. Enimmäkseen olin kirjaa lukiessa siis pihalla kuin lumiukko, enkä edes tiedä milloin se johtui puutteellisista tiedoistani ja milloin siitä ettei kirjan päähenkilökään tiennyt mistä oli kyse.

Hetken jo onnittelin itseäni siitä että tajusin teoksen Arsène Lupin -viittaukset kunnes tajusin että jo alkusivulla on lainaus josta sen olisi voinut aavistaa. Lupin oli yksi lapsuuteni suosikeista joten se oli mielestäni hauska lisä kiehtovassa kieputuksessa. Kirjan jännittävyys piti minut loppuun asti otteessaan siitäkin huolimatta että en oikein pysynyt kiemuroiden perässä. Olen miettinyt että auttaisiko yhtään jos lukisin sen uudestaan englanniksi sillä Wikipediasta näyttää löytyvän englanninkieliseltä puolelta sanasto kirjan käsitteisiin. Joka tapauksessa aion lukea kirjan vielä uudestaan ennenkuin luen syksyllä ilmestyvän jatko-osan.

Suosikkihenkilöitäni kirjassa olivat arvoituksellinen Mieli ja hänen elävä avaruusaluksensa Perhonen. Odotan kovasti saavani tietää heistä lisää. Joskus kun mysteeri selviää siitä seuraa pettymys mutta olen aika varma ettei se päde tämän trilogian suhteen.

Scifi-haaste: J. Pekka Mäkelän Karsta

Fantasiaryhmä päätti vastata Taikakirjainten science fiction -haasteeseen. Ennätin ensimmäiseksi arvostelijaksi 🙂

J. Pekka Mäkelä on yksi Suomi-scifin harvoja edustajia. Tarkoituksenani on ollut lukea kaikki hänen kirjansa, tämän luettuani enää esikoisteos 391 on lukematta. Sehän muuten sopiikin hienosti haasteen aikamatkakohtaan, joten tämän vuoden aikana tulee siis tämäkin puute korjattua!

Karsta on ilmestynyt vuonna 2009. Jotenkin sen lukeminen oli jäänyt ja ehkä hyvä niin, sillä kirjan ksenofoobisuus tuntuu iskevän nyt persujytkyn jälkeisessä Suomessa kovempaa kuin mitä se olisi tehnyt aiemmin. Tieteiskirjallisuus on parhaimmillaan vetäessään paralleeleja todellisuuden ja kuvitelman välille, ja siinä J. Pekka on onnistunut oikein loistavasti.

Karstassa ihmiskunta on käynyt sotaa muita kulttuureita vastaan ja ottanut selkäänsä oikein kunnolla. Sotakorvauksena ihmisten tulee raivata sodan romut pois aurinkokunnasta. Ihmisille on myös asetettu rajoituksia käytettävissä olevasta tekniikasta. Talvisodan jälkeinen Suomikin tulee näin kätevästi mieleen.

Kirjan päähenkilö Tria on androgyyni hahmo, joka ei halua paljastaa sukupuoltaan. Eipä sillä mitään merkitystä olekaan, vaikka niin sukupuoli kuin seksuaalinen suuntautuminenkin merkitsee joillekin enemmän kuin toisille, jopa siinä määrin että Tria herättää paheksuntaa. Myöskin kovin ajankohtainen teema. Itsetuntemus ja itseluottamus – olennaisia asioita kaikille mietittäväksi.

Kirja sijoittuu avaruusalukselle, joka on raivaamassa romuja Jupiterin ympäristöstä. Avaruusaluksella tapahtuu, ihmissuhteet ovat rajoittuneita mukana oleviin henkilöihin, joiden motiivit vaihtelevat. Keitoksessa on mukana suljetun paikan mysteeriä, joten ei tämä pelkkää filosofiointia ole. Ja mitä sieltä avaruudesta lopulta löytyykään?

Jos pidät Suomi-scifiä jonain alempana ja huonompana lajina, suosittelen tutustumaan J. Pekan kirjoihin.

Joe Abercrombie: mustaa, pikimustaa huumoria

Joe Abercrombieta en suosittele puputytöille iltalukemisiksi enkä herkkäsyömäisille ruokapöytään. Varmaan K-15 -lätkä näille pitäisi lyödä, jos kirjoja tarkastettaisiin.

Kirjailijan ensimmäinen teos on Ensimmäinen laki -trilogia (alkukielellä The First Law), josta ilmestyy syksyllä toinen osa suomeksi. Sarjassa varsin stereotyypinen mutta mielenkiintoisesti väärälleen vinksahtanut sankariporukka pelastaa maailmaa – varsin stereotyyppisesti. Kirjailijan tyylistä kuitenkin arvaa pian, että juoni ei tule etenemään Fantasiakirjailijain käsikirjan mukaan. Abercrombie kohtelee hahmojaan kovakouraisesti ja väkivaltaisesti, mutta lukukokemuksen pitää siedettävänä ja kiinnostavana pikimusta huumori.

Best Served Cold ja Heroes sijoittuvat samaan maailmaan, mutta toimivat loistavasti erilläänkin. Jos aloittaa näistä erillisteoksista, jää paitsi vain muutamasta herkullisesta maailman sisäisestä viittauksesta. Best Served Cold toimi killbillmäisenä kirjallisena vyörytyksenä – samaan tapaan koukuttimena molemmissa minulle toimi naispäähenkilö. Heroes ei sitten enää jaksanut innostaa. Kirja kuvaa kolmea päivää taistelukentällä ja sisältää kyllä hienoja ja suorastaan visuaalisia taistelukuvauksia, mutta tarina on aika samantekevä.

Olen kirjoittanut trilogiasta ja Best Served Coldista myös pidemmät vinkit.