Tag Archives: kauhukirjallisuus

Päättyvän vuoden spefisadonkorjuuta

Näin vuoden 2015 lähestyessä loppuaan ajattelin listata hiukan tänä vuonna ilmestyneitä spefiteoksia, jotka olen lukenut kokonaan tai osaksi. Ja osaksi lukeminen ei toki tarkoita sitä, että teos olisi huono, vaan sitä, että jokin muu luettava on ollut kiireellisempi. Lukupiirit ja kirja-arvostelut kun työntävät jatkuvasti lisää luettavaa. Ennen listan laatimista tuntui, että olen lukenut tänä vuonna turhankin vähän, mutta silti listaan kertyi peräti parikymmentä vuoden 2015 aikana ilmestynyttä teosta.

 

Jos siis teos kuulostaa kiinnostavalta, klikkaus vain kirjan nimestä ja varaamaan HelMetistä!

 

Eino Leinon Helkavirsiä (Arktinen Banaani, 2015)

Tässä kokoelmassa puetaan sarjakuvan muotoon monia Eino Leinon Helkavirsiä-kokoelmien runoja. Osa runoista on sijoitettu luovasti nykypäivään, ja luonnollisesti fantasia-aiheitakin on runsaasti. Pidin itse eniten kokoelman ideoineen Petri Hiltusen toteutuksista, mutta muitakin kiinnostavia sommitelmia on kirjassa.

 

Hei, rillumapunk! (Kuoriaiskirjat, 2015)

Mitäkö on rillumapunk? Uusi spefin alalaji, jossa yhdistetään vanhan kotimaisen elokuvan tunnelmaa ja punk-asennetta. Tämä teos on novellikokoelma, jossa rillumapunkia toteutetaan monimuotoisesti tarinoiden liikkuessa menneisyyden Suomesta tulevaisuuden avaruuteen. Erityisesti voisin nostaa esiin O. E. Lönnbergin novellin Peikonkulta, J. S. Meresmaan novellin Pirunkeuhko sekä Boris Hurtan kertomuksen Ainahan on maksettava, eikös juu?.

 

Jyrkäs, Juha: Uniaika, eli Kertomus jumalista, käärmeistä ja ihmisistä (Salakirjat, 2015)

Mitäpä tästä kalevalamittaisesta runoteoksesta sanoisi? Se on esiosa kirjailijan esikoisrunoteokselle Ouramoiselle. Mutta teos väkevine runokuvineen on parempi lukea ja kokea kuin selittää!

 

Katajala, Jussi: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita (Osuuskumma, 2015)

Jussi Katajala on melkoinen spefinovellin taikuri, ja tässä kokoelmassa on tarjolla kauhunovelleja. Suurin osa on ilmestynyt erilaisissa julkaisuissa. Ehkä eniten pidin novelleista Äijön pojat (yliluonnollinen dekkari) ja Rautakihlat (tavallaan aika ilkeää uuskummaa), mutta myös Tukholman metroon sijoittuva Vuoronvaihto on kiinnostava.

 

King, Stephen: Tervetuloa Joylandiin (Tammi, 2015)

Vaikka olen innokas Stephen King -fani ja lukenut lähes koko hänen suomennetun tuotantonsa, Kingin kaikki viimeisimmät teokset eivät ole oikein innostaneet. Tämä kirja oli kuitenkin pitkästä aikaa parasta Kingiä. Siinä liikutaan 1970-luvulla, ja päähenkilönä on huvipuistossa kesätyössä työskentelevä opiskelija. Vaikka teoksessa on kauhuelementtejä – kuten kummitusjunassa kummitteleva murhattu nainen –, kirja sopii mainiosti niillekin, jotka eivät uskalla kovin pelottavia kirjoja lukea. Siinä on kauniin surumielinen tunnelma ja kerronta kerrassaan vetävää.

 

Kostet, Jenna: Marrasyöt (Robustos, 2015)

Kostetin toinen romaani ei ole yhä vahvasti spefiä kuin esikoisteos Lautturi. Siinä yhdistetään kansanperinne ja rikosromaani, sillä nauvolainen poliisi Nils Larsson tutkii nuoren naisen kuolemantapausta. Jatulitarhat tuntuvat liittyvän tapaukseen. Jos pienillä yliluonnollisilla maustella ja kansanperinteellä maustettu dekkari kiinnostaa, kirjaa voi suositella.

 

Kristallimeri : tarinoita merirosvoista (Osuuskumma, 2015)

Merirosvoista on kirjoitettu vaikka kuinka – muttei spefistisistä merirosvoista! Tämän kokoelman merirosvot seikkailevat niin fantasiamaailmoissa kuin vinksahtaneelta tuntuvassa nykymaailmassa. Omat suosikkini ovat Magdalena Hain Kaunis Ululian, J. S. Meresmaan Kapteenin synty ja Jussi Katajalan Pohjoistuulen tuolla puolen. Jälkimmäisessä fantasia sidotaan kiinnostavasti todelliseen historiaan.

 

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma, 2015)

Lohikäärmeet ovat aika kaluttu fantasia-aihe, mutta tämä kokoelma puhaltaa ihan uutta henkeä niihin. Harva lohikäärmeistä on lähelläkään fantasiakliseiden petoa, vaan lohikäärme esiintyy monenlaisissa muodoissa, niin nykytodellisuudessa kuin kuvitteellisessa ympäristössä ja jopa kaukaisessa tulevaisuudessa. Kokoelmassa on paljon kiehtovia tarinoita, mutta jos muutama pitää nostaa esiin, niin mainitsisin J. S. Meresmaan historiallisen kertomuksen Hyvä emo sekä realistiseen ympäristöön lohikäärmeen tuovat Hanna Morren tarinan Raakelin päätös ja Tarja Sipiläisen novellin Asfalttiritari.

 

Nupponen, Anni: Kauheat lapset (Osuuskumma, 2015)

Nupposen romaani on steampunkia ja itsenäistä jatkoa hänen novellilleen Joka ratasta pyörittää (kokoelmassa Steampunk! : koneita ja korsetteja). Teemana on kapina dystopiayhteiskunnassa.

 

Raevaara, Tiina: Yö ei saa tulla (Paasilinna, 2015)

Kellosepän apulainen Johannes kärsii unettomuudesta ja joutuu palaamaan menneisyytensä traumoihin. Taustalla kummittelee mystinen Nukkumatti, joka onkin jotakin paljon kammottavampaa kuin saduista tuttu hahmo.

 

Rocknomicon (Osuuskumma, 2015)

Mitä tulee, kun spefi ja rock yhdistetään? Tietysti Rocknomicon, kokoelma musiikkiaiheisia spefinovelleja. Erityisesti mieleen jäivät Jussi Katajalan huikea Rock’n’roll ei kuole koskaan, josta ei sovi paljastaa etukäteen liikoja, ja Magdalena Hain Vainaansuo, jossa suolla aikaa viettävä bändi kokee kummia.

 

Sammalisto, Iida: Tähtimosaiikki (Otava, 2015)

Kulkurityttö Suna kulkee vapaana kettunsa kanssa. Hän tapaa yllättäen taivasta saapuneen pojan Lupuksen, joka väittää, että Sunalla olisi rooli ennustuksessa. Tämä suorastaan lyyrinen romaani on ehkä suunnattu nuorille, mutta kyllä siitä ovat vähän varttuneemmatkin runotytöt ja -pojat pitäneet.

 

Souri, Katariina: Valkoinen varjo / (Tammi, 2015)

Mosaiikkitaiteilija Mona Malin järjestää mosaiikkikurssin syrjäisessä saaressa, jossa alkaa tapahtua kummia. Tätä voi lukea psykologisena jännärinä, ja yliluonnolliset elementit voi tulkita useammallakin tavalla. Juoni pysyy minusta hyvin kasassa loppuun asti. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja toinenkin osa Sammunut sydän on jo ilmestynyt. Kolmas on tulossa jo alkavana vuonna.

 

Suntila, Shimo: Daughters! / Milla ja Meri (Shimo Suntila, 2015)

Tässä pienessä vihkosessa on sama tarina englanniksi ja suomeksi. Siinä isä on helisemässä ihmekaksosten Millan ja Merin kanssa. Lapsiperheen arki yhdistyy hauskasti monenlaisiin ihmeellisiin kommelluksiin.

 

Supernova : uusien kirjoittajien antologia (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, 2015)

Antologia on syntynyt Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kirjoituskilpailun tuloksena. Sen kirjoittajat eivät ole vielä järin tunnettuja eivätkä ole julkaisseet vielä paljonkaan. Tarkoituksena olikin nostaa uusia kirjoittajia esiin. Olen vasta puolivälissä kokoelmaa, joten en voi luonnehtia sitä vielä kokonaisuutena.

 

Surupukki : ruotsalaisia tieteistarinoita (Osuuskumma, 2015)

Alaotsikosta huolimatta tämän kokoelman novellit eivät ole kaikki tieteistarinoita vaan laajemmin spefiä. Se on mielenkiintoinen väläys ruotsalaisesta spefistä, jota ei ole liiaksi suomennettu. Suosikkini oli Karin Tidbeckin novelli Olen laskenut suruni yllesi. (Pidempi arvosteluni löytyy Aavetaajuuden sivuilta.)

 

Tirkkonen, Taru: Kirottu merimies (Mediapinta, 2015)

Merirosvokapteeni Bretel Raghnarsson sattuu ryöstämään väärän laivan ja joutuu kirouksen alaiseksi. Hän yrittää päästä kirouksesta eroon ja joutuu pohtimaan tekojensa oikeutusta.

 

Valkoiset varpaat : kauhutarinoita (Haamu, 2015)

Kokoelmassa useat tunnetut kirjailijat ovat tarttuneet kauhutarinan kirjoittamisen haasteeseen – ja kukin aika omaperäisellä tavallaan. Kokoelman helmi on Virpi Hämeen-Anttilan kirjastoaiheinen novelli Suljettu osasto, jossa on mukana herkullista yhteiskuntakritiikkiäkin. Maininnan ansaitsevat myös varsinaisten kauhukirjailijoiden kertomukset: Marko Hautalan Varpaat ja vierailevan ruotsalaistähden Anders Fagerin Kuolema saapuu Bodskäriin.

 

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, 2015)

Tämän kokoelman novellit ovat kauhukirjallisuuden suuren nimen H. P. Lovecraftin kehumien kirjailijoiden kirjoittamia. En ole vielä lukenut niitä kaikkia, joten en rohkene nostaa mitään niistä esiin.

Finnconin kirjasatoa

Tämän vuoden Finncon on takana, ja sieltä tarttui monia kiinnostavia spefikirjoja. Suurin osa löytyy HelMet-kirjastoistakin, joten jaanpa lyhyen listan näistä saalistamistani teoksista. Tämä on vain pieni osa Finnconin valtavasta kirjatarjonnasta, enkä ole ottanut mukaan sellaisia uusiakaan kirjoja, jotka olen hankkinut jo aikaisemmin.

Matin kirjasaalis Finnconista 2014Tässä siis lista:

Petteri Hannila: Kaukamoinen. Kalevala-henkistä muinaissuomalaista fantasiaa. Kirja on saatavilla myös englanniksi nimellä Fargoer.

Katri Alatalo: Karnin labyrintti & Laulu kadonneesta saaresta (Mustien ruusujen maa 1 & 2). Fantasiaromaanitrilogia, jonka kolmas osaa ilmestynee piakkoin myös.

Kirotun maan kulkijat. Novellikokoelma, jonka kertomukset sijoittuvat Praedor-roolipelistä ja Petri Hiltusen sarjakuvista tuttuun Jaconian maailmaan.

Anni Nupponen. Joen jumala. Spefinovelleja.

Kari Välimäki: Todensanat. Lyhytproosaa.

Juha Jyrkäs: Oivas Repänen. Kainoan Musta linna 2. Conan-henkistä miekka ja magia -fantasiaa äänikirjana. Sarjan ensimmäinen osa löytyy HelMetistä myös.

Mustaa lihaa. Kyberpunk-novelliantologia.

Jukka Nieminen: Jättihämähäkit. Nimi kertonee tarpeeksi. Ei hämähäkkikammoisille!

Heikki Oja: Jäinen lohikäärme. Tieteisnovelleja. Tekijän oikea henkilöllisyys pysyi pitkään salassa.

Shimo Suntila: Jake Cannon vastaan veriviholliset. Ja hän huutaa -kokoelmassa julkaistu novelli erillispainoksena, bonuksena kolmen hahmon esittelyt ja raapale.

Karim: Saalis ja saalistaja & Tarkoitus pyhittää keinot (Karim 1 & 2). Sarjakuva, joka sijoittuu Turkuun – tosin vähän synkempään ja raadollisempaan versioon siitä.

Kosmoskynä 2/2014. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n lehti, joka sisältää artikkeleita ja novelleja.

Saattavat tulla jossakin vaiheessa HelMet-kirjastoihin (vink, vink, hankintapuoli!):

Jyrki Pitkä: Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä. Madon mysteeriot 1/3. Tämän eriskummallisen amatöörietsivän ensimmäinen seikkailu löytyy HelMetistä, osa 1 ja osa 2.

Kummallisen kirjoittajat. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen. Tämä on aivan tuore uutuus, joka julkistettiin Finnconissa.

Unennäkijän muistikirja. Kokoelma suomennettuja H. P. Lovecraftin kirjoituksia.

Vaivaistalo. Suomalainen lyhytkauhuelokuva, kesto 45 minuuttia. Vinkkasin elokuvan julkaisijalle, että tätä olisi kiva saada kirjastoihinkin.

Kuiskaus pimeässä 2013. H. P. Lovecraftin historiallisen seuran lehti, joka sisältää novelleja ja kirjoituksia kauhukirjallisuudesta.

Eivät ehkä ole tulossa kirjastoon:

M. G. Soikkeli: Peikonkarvainen gobeliini. Spefikirjailijan runokirja.

Boris Hurtta & Tuomas Saloranta: Ne ammoiset. Kaksi novellia Lovecraftin tapaan.

Boris Hurtta: Ainahan on maksettava, eikös juu? Novellimaistiainen piakkoin ilmestyvästä rillumapunkin kokoelmasta.

Wanhojen Herrojen Suruvirsi. Boris Hurtan ohut lauluvihko.

Pelipäivä 9.11. Entressessä

mainoskuva
Fantasia- ja scifikirjallisuuden fanit ovat tottuneet mitä mielikuvitusrikkaimpiin tarinoihin ja huimiin seikkailuihin. Kansallisen pelipäivän aikana tarjoutuukin mahdollisuus kokeilla oman tarinan kertomista ja roolipeleihin tutustumista yhdellä kertaa, kun Entressen kirjastossa järjestetään ohjattua ohjelmaa.

Lauantain pelipäivänä 9.11. Entressen kirjastossa on tarjolla peliä jokaiseen makuun. Suurella screenillä pyörii Fifa 2014 ja shakkipöydillä voi ottaa kaverista mittaa. Hyllystämme löytyy myös monia kortti-, lauta-, ja seurapelejä kaikenikäisille. peliiltainfa

Pelipäivän ilta huipentuu Mike Pohjolan puheosuuteen roolipeleistä suomessa. Mike Pohjola on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja pelisuunnittelija. Syksyllä 2013 joukkorahoituksen turvin julkaistiin hänen roolipelinsä Myrskyn Sankarit. Roolipelitapahtuma Ropecon antoi Pohjolalle Kultainen lohikäärme -elämäntyöpalkinnon vuonna 2010

Klo: 16 kirjasto suljetaan ja roolipeleihin ennakkoilmoittautuneet päästetään valtaamaan kirjaston tilat ja pelaamaan roolipelejä. Tarjolla ovat seuraavat pelit:

call-of-cthulhu-logo_3
Call of Cthulhu
Cthulhun kutsu on kauhukirjailija H.P. Lovecraftin maailmaan pohjautuva paranormaali etsiväjännäri. 1920-vuoden pikkukylän kaduilla kiertävät hirvittävät huhut groteskeista katoamisista ja oudoista ilmiöistä. Aikuisille suunnatun teeman takia pelaajille suositellaan vähintään 16 ikävuoden elämänkokemusta.

Deadlands_logo
Deadlands
Villi länsi ei ole koskaan ollut oudompi. Nopean rikastumisen toivossa uudisraivaajat suuntaavat vaaroista välittämättä kohti Länttä. Kummalliset ja kaihistuttavat ilmiöt vaanivat pelaajia mielipuolten, hirviöiden ja pyssysankareiden muodossa. Varttuneille suunnatun teeman takia pelaajille suositellaan vähintään 14 ikävuoden elämänkokemusta.

Pathfinder
Pathfinder

Fantasiaroolipelien myydyimpään peliin pääsee helposti tutustumaan tässä aloittelijaystävällisessä kampanjassa. Ankarat kääpiöt, ylväät haltiat ja nokkelat maahiset heräävät eloon sankarillisissa seikkailuissa maagisessa maailmassa.

lieam-ladybugs-e1344634255555
Hiirivartiosto

Hiirivartiosto on koululaisille ja lapsenmielisille suunnattu roolipeli, jossa pelaajat astuvat hiirten asuttamaan metsään. Metsäpoluilla hiiriä uhkaa moni nälkäinen peto, mutta Hiirivartioston urheat jäsenet suojelevat muita metsän vaaroilta. Peli soveltuu myös saduista kiinnostuneille vanhemmille!

santut
Myrskyn Sankarit – Suurkuninkaan Miekka

Myrskyn Sankarit – Suurkuninkaan Miekka on jännittävä seikkailuroolipeli. Se kertoo tarinaa salaisessa metsäleirissään asuvista urheista kapinallisista, jotka suojelevat kansaa pahan keisarin joukoilta. Upean tarinan puitteissa ratkotaan arvoituksia, juostaan luhistuvilla silloilla, taistellaan hirviöitä vastaan ja tutustutaan ikimuistoisiin henkilöihin.

Peleihin on ilmoittauduttava etukäteen pelien rajatun osallistujamäärän vuoksi. Ilmoittaudu siis pelaamaan 8.11. mennessä sähköpostitse Henri Hiljanderille osoitteeseen henri.hiljander@espoo.fi. Kerro ilmoittautumisessasi nimesi, ikäsi ja peli johon haluat osallistua. Pelien kesto on noin kolme tuntia.

Pelkoa ja inhoa pelipöydässä

Lisääntyminen ja hengissä selviytyminen ovat kaikkea biologista elämää ajavia ja ylläpitäviä viettejä. Vaikka lisääntyminen onkin selviytymistä seksikkäämpää, harrastan silti itse päivittäin elossa pysymistä. Selviytyäkseen sukukypsiksi oppivat esi-isämme jo varhain pelkäämään. Elämä ihmiskunnan alkuhämärissä oli parhaimmillaankin epävarmaa ja rohkeimmat meistä sortuivat pian haaskaksi petojen, tautien tai kylmän murtamina. Yöstä selviytyneet kantoivat perintönään alitajuista arkuutta, pelkoa luolien pimeydestä ja metsän pedoista; yön kauhujen teräviä kynsiä ja raateluhampaita.

Nykyihmiselle pelon herätteleminen ei kuitenkaan ole aina epämukava tunne. Monet nauttivat Stephen Kingin klassikoista intensiivisellä riemulla, kauhu- ja jännityselokuvat pyörivät menestyvinä myyntihitteinä teattereissa ja PC sekä konsolipelijulkaisijat tarjoavat interaktiivisia kokemuksia kylmähermoisimmille. H.P. Lovecraft tunnetaan modernin kauhukirjallisuuden isänä ja hänen uuden ajan kauhunsa elävät valovoimaisina roolipelissä Cthulhun kutsu. Tämä roolipeliklassikko on malliesimerkki hyvin toteutetusta kauhupelistä, jonka pelimekaniikka on suunniteltu tukemaan kummitustarinoiden riipivyyttä. Pelko käy kaupaksi mediamarkkinoilla, myös roolipelien myyntitiskillä.

Fantasiaroolipeleissä pelaajat selviävät usein miekkaa tai magiaa heiluttaen, scifissä plasmaa ja nanobotteja sylkien, mutta pelko ei sovi sankarilliselle roolihahmolle. Cthulhun kutsussa pelaajien roolihahmoiksi valitaan tavallisia ihmisiä; Opiskelijoita, urheilijoita, reporttereita, poliiseja, pappeja ja mekaanikkoja. He elävät tavanomaista elämäänsä normaalissa kaupungissa, perustavat perheitä, täyttävät yhteiskuntavelvollisuutensa, käyvät töissä ja ostoksilla.

Kunnes eräänä päivänä…

Seikkailu alkaa viestistä. Kenties kaukainen sukulaisesi on jättänyt sinulle perinnöksi mystisen päiväkirjan, kouluaikainen kaverisi kaipaa apuasi parapsykologiseen kokeeseen tai huhut museota ympäröivistä murhista herättää mielenkiintosi.  Öljylampun valossa ja muistivihko aseenasi avaat kryptisen päiväkirjan, asetat aivokäyriä mittaavat anturit päänahkaasi ja murtaudut ummehtuneeseen hautaholviin.

Roolipelaajat vilkaisevat kujeillen toisiaan pelinjohtajan kääntäessä muistiinpanoistaan uuden sivun. Kulissit on aseteltu ja ansa viritetty, suuri seikkailu syöksee pelaajat kosmiseen kauhuun. Kenties luet päiväkirjasta yksityiskohtia salaisten kulttien suorittamista rienaavista rituaaleista. Parapsykologinen viritelmä saattaa ampua mieleesi vihamielisen riivaajan, joka pahantahtoisella vimmalla pyrkii ottamaan kehosi valtaansa. Ehkä museon muinainen sarkofagi paljastaa kätköistään nälkäisen nukkujan.

Lovecraft ihaili Edgar Allan Poeta, tämän goottilaista synkkyyttä ja groteskia runouttaan, mutta 1920-luvun Amerikka tarjosi uuden tieteellisen ajan vallitessa nuorelle kirjailijalle uusia syitä kauhuun. Orastava avaruustutkimus paljasti ensimäistä kertaa avaruuden todellisen mittaamattomuuden ja ihmisten surkean pienuuden kylmässä universumissa. Psykologian kehittyessa ryhdyttiin puhumaan synkästä alitajunnasta ja patoutuneista traumoista, oidipuskompleksista, hysteriasta ja kuolemanvietistä. Kuka tietäisikään mitkä uudet pedot saattaisivat vaania meitä avaruuksien välisissä ulottuvuuksissa tai mielemme kartoittamattomissa syvyyksissä. Terävät kynnet ja raateluihampaat pilkahtivat kauhistuttavasti yöllisellä taivaalla.

Tuntematon ja vieras todellisuus, käsityskykymme ylittävät hirvitykset ja ihmisen lohduton pienuus ovat Cthulhun kutsun kauhuelementit. Pelaajia rohkaistaan ilmaisemaan omaa arkuuttaan ja epävarmuuttaan, eikä heränneitä hirmuja ole aina tarkoitus selättää. Joskus paras vaihtoehto on pako painajaismaisen kohtalon tieltä; päiväkirjan polttaminen ja sarkofagin hautaaminen sementtiin – tai arpominen vieraan riivaajan käskyläiseksi alistumisen ja lohduttoman itsemurhan välillä. Pelaajaa julmimmin kutittava loppuratkaisu on jättää herätetty kauhu mielikuvituksen täydennettäväksi ja todeta aloitetun tarinan olevan liian karmiva ja hahmojen kohtalon liian hirvittävä kerrottavaksi.

-Henri Hiljander

Roolipelaamiseen voi tutustua Tammikuussa Entressen Kirjaston Roolipelikerhossa, jossa artikkelin kirjoittaja toimii pelinjohtajana ja oppaana.

Scifi-haasteessa Otsuichin novelli Song of the sunny spot

En tiedä rikkooko tämä haasteen sääntöjä mutta koska halusin kirjoittaan Ostuichin novellikokoelmasta Zoo ja siinä sattui kauhunovellien seassa olemaan yksi tieteisnovelli niin valitsin sen 7. haasteen kohteeksi sillä sen minä-päähenkilö on androidi.

Kokoelman kaikki novellit käsittelevät kuolemaa, useimmat syyllisyyttä ja jotkut menetystä. Kaikki minun tuntemani kauhun alalajit löytyvät novellien joukosta ihan kuin kirjailija olisi halunnut järjestelmällisesti käydä ne kaikki lävitse. Osa novelleista käsittelee kuolemaa hyvinkin tuoreesti ja mielenkiintoisesti mutta osa tuntuu sisällöltään liiankin tutulta aasialaisista kauhuelokuvista.

Song of the sunny spot’in teema on myöskin kuolema mutta novelli on hyvin viaton ja kaunis vaikkakin samalla surumielinen ja hiukan ahdistava. Tämä saattaa olla hyvinkin henkilökohtainen kokemus mutta siinä toteutuu kaikki mitä taiteelta toivon: esteettistä elämystä, sitä että se vaikuttaa tunteisiini ja että aivoissa syntyy vähintäänkin uusien ajatusten aihioita.

Uutena olemme saaneet juuri kokoelmiin saman kirjailijan teoksen Summer, fireworks, and my corpse.

Rahvaanomaisia tarinoita, osa 2

URS: uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion antologia edustaa nimensä mukaan koulukuntaa, josta kerroin aikaisemmassa arvostelussani ja joka pyrkii palaamaan perinteiseen suoraviivaiseen kerrontaan. Mukana on paljolti samoja kirjoittajia kuin myöhemmässä julkaisussa Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia. URS:n eli ns. Valkoisen antologian kustantajana on tamperelainen pienkustantamo Hauenleuka.

Novellit kulkevat jossakin fantasia-, tieteis- ja kauhukirjallisuuden rajamaastossa, mutta yllättäen kokoelmassa näyttävät kauhutarinat painottuvan vahvimmin. Samuli Antilan ”Viheltäjä” tuo mieleen H. P. Lovecraftin teokset, joskin Suomeen sijoitettuna. Tuomas Salorannan ”Pyörätuolimummo” on kuvaukseltaan varsin realistista ja nostaa esiin nimettyjä Helsingin paikkoja mutta siirtyy vähitellen yliluonnollisemmalle tasolle. Markus Harjun ”Polku, joka joelle johtaa” kääntyy sekin lopussa kauhukirjallisuudeksi.

Fantasiakirjallisuutta edustaa kokoelmassa vain kaksi novellia, eivätkä nekään ole kaikkein perinteisintä fantasiaa. Alpo Leppäsen ”Barbaari Verenhukka” on selkeästi parodiaa, ja myös Tarja Sipiläisen novellissa ”Liekitettyä paahtoleipää” ote on vahvan koominen. Mixu Laurosen ”Rauhallista” on antologian ainoa tulevaisuuteen sijoittuva tieteisnovelli. Jussi Katajalan ”Leonardon rasia” on lajiltaan kaikkein erikoisin: siinä minäkertoja kuvaa kovasti Leonardo da Vinciltä kuulostavaa Leonardoa, joka ei kuitenkaan seuraa moneltakaan osin miehen todellisia historiallisia vaiheita. Novellia voisi kenties luonnehtia jonkinlaiseksi vaihtoehtohistoriaksi, ja siinä on mukana myös aikansa tason ylittävää tekniikkaa.

Suhtautumiseni URS-antologiaan on hiukan kaksijakoinen: siinä on useita kiinnostavia novelleja, mutta kokoelman fantasiahuumorinovellit eivät kolahtaneet minuun lainkaan. Sipiläisen novelli voi kenties miellyttää humoristisesta fantasiasta pitäviä yhdistäessään velhot, lohikäärmeet ja taikuuden sekä leivänpaahtimen ja postimyyntiluettelon kaltaiset modernit asiat. Sen sijaan Leppäsen parodia tuntui minusta surkealta. Sen kehyskertomuksessa väheksytyn fantasian kirjoittaja laatii teostaan, ja sen lomassa katkelmina esiintyvässä teoksessa kliseinen barbaarihahmo pelastaa kaunista neitoa. Suuntautuuko parodia perinteistä fantasiaa vastaan, sitä voi miettiä, mutta kovin suoraviivaiselta ja konstailemattomalta tuo kahdella tasolla liikkuva tarina ei tunnu verrattuna antologian muihin novelleihin.

Pidin kokoelman novelleista eniten Katajalan erikoisesta novellista, joka yhdistelee historiaa luovasti ja onnistuu punomaan novellin mielenkiintoisen käänteen. Novellissa on juuri sellainen juju, joka tekee siitä lukemisen arvoisen. Salorannan ”Pyörätuolimummo” yhdistää mukavan hiipivällä tavalla arkirealismin ja yliluonnollisen kauhun. Mitä tapahtuukaan, kun työtön nuorukainen ryhtyy ottamaan selvää kummallisesta pyörätuolimummosta? Antilan novelli on melko lyhyt mutta onnistuu tiiviissä sivumäärässä luomaan hyytävää tunnelmaa.

URS-antologia on kokoelman Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia tavoin hyvä tapa lähteä katsomaan, millaista tekstiä uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion koulukunnan edustajat tuottavat. Etenkin jos kauhukirjallisuus kiinnostaa, sitä on tässä antologiassa runsaammin tarjolla. Toimitustyö vaikuttaa muuten hyvältä, mutta Laurosen novellista tuntuu puuttuvan kokonaan tavutus. Kirjan lopussa olevat kirjoittajien lyhyet esittelyt ovat kiinnostava katsaus siihen, millainen joukko teosta on ollut laatimassa.

Rahvaanomaisia tarinoita

Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia on novellikokoelma, jonka kirjoittajat tunnustautuvat uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion edustajiksi. Kummalliselta kuulostavan termin takaa löytyy yksinkertaisesti kyllästyminen turhan korkeakirjalliseen ja hämäriin sfääreihin ponkaiseviin spekulatiivisen fiktion lajeihin. Uusrahvaanomaisuus tarkoittaa kokoelmassa yksinkertaisesti sitä, että tarinat ovat selkeitä juoneltaan eivätkä käytä niin monimutkaisia tyylikeinoja, että lukija tipahtaisi kärryiltä. Taustalla on pyrkimys palata vanhanaikaiseen suoraviivaiseen tarinallisuuteen.

Spekulatiivinen fiktio merkitsee kokoelmassa sitä, että se sisältää fantasia-, tieteis- ja kauhunovelleja. Markus Harjun ”Seitsemän sisaren sali”, Mixu Laurosen ”Prinsessa Sibyllan korvakorut” ja Tarja Sipiläisen ”Arana Suelon kadonneet kylät” ovat selkeimmin perinteistä seikkailullista fantasiakirjallisuutta. Nimimerkin Kullervo Rauta-Kalske novelli ”Ritari ja velho / Pilaantuneiden tomaattien kimara” on puhdasta fantasiaparodiaa. Venla Lintusen ”Järviveli” edustaa puolestaan kokoelmassa reaalifantasiaa. Jussi Katajalan ”Pimeyden reunalla”, Tuomas Salorannan ”Konemies hankkii elämän” ja Markus Koskimiehen ”Majakanvartija” ovat keskenään hiukan erilaisia tieteisnovelleja. Samuli Antilan novellia ”Juoksuhauta” voisi luonnehtia jonkinlaiseksi kummitusjutuksi, kun taas nimimerkin Lucilla Lin kertomus ”Pontianak” on perinteinen kauhunovelli.

Kokoelman tarinat ovat minusta tasoltaan vaihtelevia. Ehdottomasti hienointa antia oli Venla Lintusen herkän psykologinen novelli, jossa nuoren minäkertojan isoveli ”muuttaa järveen”. Aikuiset kokevat asian itsemurhana, mutta minäkertoja tietää asian paremmin ja joutuukin kiinnostavaan seikkailuun lähtiessään etsimään isoveljeään. Tarinassa on jotakin samaa tunnelmaa kuin Reeta Aarnion mainioissa suomalaista mytologiaa hyödyntävissä fantasiakirjoissa. Lintusella voisi olla hyvin rahkeita kokonaiseen romaaniinkin.

Lucilla Linin novelli on omalla tavallaan kiinnostava kauhu- ja vampyyritarina, joka hyödyntää lajin perinteisiä piirteitä. Kirjoittajan sanotaan asuvan ulkomailla, eikä tarinassa kieltä lukuun ottamatta olekaan mitään suomalaista. Ikävä kyllä, ääkkösten pisteitä näyttää myös toisinaan puuttuvan tarinasta, mikä on hiukan ärsyttävää. Jos siirtomaat, sukusalaisuudet ja sellaiset perinteiset elementit kiinnostavat, tarina kannattaa lukea.

En ole humoristisen kirjallisuuden ystävä, joten Kullervo Rauta-Kalskeen novelli olisi saanut minun puolestani jäädä kokoelmasta pois. Muuten kokoelman novellit ovat mukavaa luettavaa, vaikken niitä välttämättä nostaisikaan spekulatiivisen fiktion kaikkein kirkkaimpaan kärkeen. Selkeä tarinallisuus on novelleille eduksi, sillä itse liputan tuollaisen ”rahvaanomaisuuden” puolesta. Perinteisen fantasia-, tieteis- ja kauhukirjallisuuden ystävälle kokoelmaa voi suositella, mutta jos kaipaa jotakin kokeilevampaa, ei tämä novellikokoelma ole välttämättä lukemisen arvoinen.

Novellikokoelman kirjoittajat eivät ole mitään kovin tunnettuja kirjailijoita, vaikka useilla heistä onkin jo kirjallista tuotantoa takana. On ilahduttavaa nähdä, että heillä on halua saada novellejaan julkaistua myös perinteisessä painetussa muodossa, jolloin ne ehkä osuvat herkemmin satunnaistenkin lukijoiden käsiin kuin Internetissä. Kokoelman toimitustyökin on parempaa kuin keskimääräisissä omakustanteissa tai pienpainatteissa, vaikka tarkempi oikoluku ei olisi ollut pahitteeksi. Toivoa sopii, että uusrahvaanomainen koulukunta jatkaisi painettuja julkaisuja ja tarjoaisi tuollaisista novelleista kiinnostuneille lukemista.