Tag Archives: haastattelut

Mitä kummaa? – arvio ja haastattelu

Mitä kummaaHanna “Morre” Matilaisen kotimaista spefiä esittelevä teos Mitä kummaa? ilmestyi toukokuun lopussa. Aiemmassa kirjoituksessani fantasian tiedonhausta olen jo esitellyt muita genreä esitteleviä tietokirjoja. Suomenkielistä spefiä käsittelevää tietokirjaa ei ole aikoihin julkaistu, joten hienoa, että saadaan uusia teoksia aiheesta.

Matilainen keskittyy teoksessaan suomalaiseen spekulatiiviseen fiktioon, jonka hän määrittelee kuvitteellisia maailmoja ja tapahtumia kuvaavaksi kirjallisuudeksi, käyttäen sitä kattoterminä tieteis-, fantasia-, kauhukirjallisuudelle ja uuskummalle.

Kirjan aluksi esitellään genren historiaa ja yritetään määritellään eroja fantasian, scifin ja kauhun välillä. Seuraavaksi siirrytään käsittelemään kotimaista julkaisutoimintaa, kuten lehtiä ja genreä julkaisevia kustantamoja. Kustantamojen avainhenkilöiden haastattelut olivat mielestäni kirjan parasta antia, koska tässä osuudessa oli minulle eniten uutta tietoa. Risingshadow-nettiyhteisön hyväksyminen mukaan seuroja käsittelevään osastoon oli mukava tunnustus, olen itse ollut sivustolla mukana miltei sen perustamisesta lähtien enkä itseasiassa mihinkään oikeaan seuraan kuulukaan. Kirjallisuuspalkinnot, kirjoituskilpailut sekä tapahtumat esitellään. Tapahtumissa on mukana myös roolipelitapahtuma Ropecon, ehkä mukaan olisi voinut ottaa Traconinkin. Viimeiseksi esitellään 100 kirjailijaa ja muita merkittäviä genreen kuuluvia ihmisiä. Esittelyt ovat tiiviitä, joten esimerkiksi kirjailijaesitelmään ei tästä kirjasta löytyvä materiaali vielä riitä, mutta se ei varmasti ollut tarkoituskaan.

Kirja toimii mielestäni paremmin lukijalle, jolle aihe ei ole ennestään kovinkaan tuttu. Itse en katso saaneeni tästä juurikaan uutta tietoa, paitsi kustantamojen haastatteluosuudesta, mutta perustiedot sisältävänä täytti tehtävänsä hyvänä kertauskirjana. Suosittelen tutustumaan, mikäli et tiedä mitä spefi, fandom ja höyrypunk ovat tai ihmettelet mihin mafiaan ystäväsi yrittää saada sinua mukaansa.

Kirjan kirjoittaja Hanna Matilainen antoi meille ystävällisesti haastattelun!


Kerro vähän itsestäsi ja siitä, kuinka päädyit kirjoittamaan Mitä kummaa? -kirjaa?

Olen Hanna Matilainen, vuosikertaa 1981. Olen vast’ikään salolaistunut perheeni kera, johon kuuluu it-alalla työskentelevä mies, koululaisikäinen poika ja uusimpana jäsenenä colliepoika Velho. Olen kaiketi jonkin sortin ikuisuusopiskelija Helsingin yliopistossa.
Pääaineenani on kotimainen kirjallisuus ja se gradu vielä puuttuu…

“Mitä kummaa” lähti liikkeelle ihan pienestä viattomasta kysymyksestä.
Ystäväni kysyi, että oletko ajatellut kirjoittaa tietokirjaa spefistä, kun kerran tiedät siinä niin paljon. Vastasin, etten missään nimessä – kyllä varmasti löytyy minuakin pätevämpiä. Keskustelu kuitenkin johti siihen, että tarjosin ajatusta Avain-kustannukselle. Pari viikkoa myöhemmin allekirjoitin sopimuksen.

Millainen kokemus kirjan kokoaminen oli?

Jännittävä, hauska, opettavainen ja pelottava. Olin aluksi huolissani siitä, että olenko ihan oikeasti oikea tyyppi tekemään tätä. Miksei esim. joku kirjassakin mainituista tutkijoista olisi parempi? Sain kuitenkin rohkaisua siitä, että ikään kuin tuore tapaus tekee tämän kirjan ja osaa ehkä katsoa paremmin “metsää puilta” kuin vuosikymmeniä fandom-toiminnassa mukana ollut. Sain paljon apua ja vastauksia kyselyihini milloin mistäkin. Tiesin, että fandom-porukka on mukavaa ja avuliasta, mutta että näin mukavaa ja avuliasta!

Miltä kotimainen spefikirjallisuus näytti sinusta ennen kirjan kirjoittamista ja sen jälkeen? Yllättikö jokin asia?

Minulla oli alunperin kunnianhimoisena tavoitteena esitellä KAIKKI kotimaiset spefikirjailijat ja spefiä kirjoittaneet (oman teoksen julkaisseet). Se tyssäsi heti alkuunsa, tajusin, että spefiä kirjoittaneita on PALJON enemmän kuin osasin ajatella edes villeimmissä kuvitelmissani. Kokeilin ensin rajata 1900-luvusta alkaen. Liikaa. 1950-luvusta alkaen. Liikaa. Oli vielä siltikin yli 300 tekijää. Lopulta päätin rajata sataan, mutta ilman varsinaisia ajankohtarajoituksia. Pyrin kuitenkin hienokseltaan painottamaan 2000-luvun tekijöitä, joiden teoksia on vielä helposti saatavilla.

Kotimainen spefi olikin siis laajempaa kuin osasin kuvitellakaan. Se sai hämmästelemään sitä, kuinka kova valta realismilla silti meillä on. Ehkä se kuvaa jotenkin suomalaista mielenlaatua; ei turhia kotkotuksia ja tyhjännaurajia. Spefi on pitkään nähty yksinomaan lanu-kirjallisuutena huolimatta siitä, että alusta asti (jo siis esim. Topeliuksesta lähtien) on teoksia, jotka on selvästi suunnattu aikuisille. Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että spefin arvostus nousisi ja sen monimuotoisuutta alettaisiin ymmärtää paremmin.

Suomalaiset nuoret ovat erittäin kielitaitoisia. Pelottaako suomenkielisen spefin katoaminen? (Esim. Rajaniemi ja Itäranta kirjoittavat jo nyt suoraan englanniksi.)

Ei pelota – toistaiseksi. Mikäli hiljalleen päästään siihen, että spefi nostetaan tasa-arvoisena realismin rinnalle, ei meillä ole hätää. Suomalaiset kuitenkin arvostavat paljon myös suomen kieltä ja suomeksi kirjoittamista. Itärannan ja Rajaniemen kohdalla yhtenä tekijänä kielivalinnalle saattoi olla molempien kirjailijoiden asuminen englanninkielisissä maissa.

Mutta mielestäni tähän liittyy myös kysymys sähkökirjoista. Jos sähkökirjojen hinnoitteluun ja saatavuuteen ei saada jotakin rotia, niin kielitaitoinen väkemme ryhtyy pian kirjoittamaan suoraan englanniksi ja tarjoamaan sähköisesti julkaisujaan laajemmalle kielialueelle omakustanteena. Se saattaa kannattaa paremmin kuin pelkässä suomen kielessä pysyminen.

Pidät suosittua kirjablogia Morren maailma. Kuinka ennätät lukea niin paljon?

Lukeminen on osa työtäni (ja opiskeluani), joten sitä kautta tietysti tulee osa. Joskin nyt kun teen enemmän kustannustoimittajan hommia, niin luen käsikirjoituksia, joista en tietenkään kirjoita blogiini. En myöskään tee arvioita kustannustoimittamistani kirjoista, koska sellainen on pöljää. Kyse on myös priorisoinnista. En katso telkkaria lähestulkoon ollenkaan.

Tv-sarja- ja elokuvasivistykseni on aivan onneton. Koitan myös vähentää turhanpäiväistä netissä notkumista. Voisi sanoa, että vapaa-ajallani lähinnä luen, kirjoitan ja lenkkeilen Velhon kanssa. Joskus saan kyllä pelaamiskohtauksia ja silloin kirjallisuus jää…
Lukunopeuteni on varmasti myös vuosien saatossa kasvanut.

Luetko paperikirjoja vai sähkökirjoja? Mitä mieltä olet sähkökirjasta, lyökö se vihdoin Suomessa läpi vai käykö niin ollenkaan?

Luen sujuvasti sekä että. Etenkin reissussa sähkökirja on aivan lyömätön kaveri. Toivon hartaasti, että täällä saadaan tosiaan joku roti etenkin sähkökirjan hinnoitteluun. Vaikka sähkökirjasta pidänkin, niin totta hitossa valitsen 25 eurolla paperikirjan kuin sähkökirjan.
En näe sähkökirjaa uhkana paperikirjalle. Eihän cd-levytkään kadonneet mp3:sten myötä (ja LP-levythän tekevät paluutaan!).

Miten usein käyt kirjastossa ja miten kirjaston käyttämisesi on muuttunut vuosien varrella?

Nyt kysyitkin herkun! 😀 Lapsena kirjasto oli lähestulkoon toinen kotini ja olen tottunut pienestä saakka käymään kirjastossa. Yliopistolla ollessa kirjasto oli myös oikein tärkeä paikka. Toisinaan lähdin kampukselle, vaikka luentoja ei ollut, sillä kirjastossa sai työrauhan ja käsikirjasto oli käden ulottuvilla.

Asuin pitkään Espoon keskuksessa ja siellä Entresse oli lähikirjastoni. Ja se on tähän astisen elämäni ainoa kirjasto, jossa en koskaan viihtynyt ja silloin mahtui elämään vuosia, jolloin en juuri kirjastossa käynyt. Lainasin tarvittavat kirjat lähinnä yliopistolta. Pidän enemmän ns. vanhan koulukunnan kirjastoista. Niissä, joissa sanotaan HYS!! möykkääjille. En ajattele kirjastoa olohuoneena, jossa on screenit ja ties mitä. Minusta kirjasto on rauhan ja hiljaisuuden paikka. Paperin kahina, hidas tassuttelu ja ajoittainen hiljainen supatus ovat kirjastojen ääniä. Ymmärrän toisaalta kirjaston tarpeen uudistua ja monipuolistua, mutta kieltämättä kiukutti, kun lähikirjastoksi sattui tällainen uutuus. En ikinä löytänyt sieltä suoraan haluamiani kirjoja, vaan kaikki piti aina varata. Tuntui, että siellä oli enemmän tiloja muulle kuin kirjoille.

Nyt Salossa olen palannut taas aktiivisempaan kirjastokäyttöön. Lähin kirjastoni on Salon pääkirjasto ja rakastan sitä palavasti jo nyt. Siellä on paljon kirjoja ja hiljaisuutta. Ja dinosauruslainausautomaatti! Se röyhtäisee hauskasti kuittia tulostaessaan 😀

Mikä kirja on viimeksi tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?

Tero Niemen ja Anne Salmisen “Nimbus ja tähdet“. Minulla on ollut paljon ennakkoluuloja scifiä kohtaan, olen aina ollut enemmän fantasiaan kallellaan. Jotenkin pelkään sitä teknistä jargonia, josta en ymmärrä hölkäsen pöläystä. Scifikuvani on kuitenkin saanut melkoisia laajentumia viime vuosina. “Nimbus ja tähdet” voidaan laskea kovaksi scifiksi ja se oli todellakin mukavuusalueeni ulkopuolelle menemistä. Mutta se olikin hyvin, hyvin vaikuttava ja kaunis teos. (Olen samaa mieltä, suosittelen myös! -Sini)

Mitä viittä kirjaa suosittelisit lukijoillemme kesälukemiseksi?

Luen kesällä mieluusti kaikenlaista vähän kevyempää tai sitten klassikoita. Satunnaisessa järjestyksessä:

Kiitokset haastattelusta ja erittäin tarpeellisesta kirjasta!

Haastattelussa Liina Sivukirjastosta

Tiedän Sivukirjasto-blogin Liinan ahkeraksi ja monipuoliseksi kirjaston käyttäjäksi. Liina lukee paljon fantasiaa ja scifiä ja uusia arvosteluja tulee blogiin hengästyttävää tahtia. Päätinkin ottaa häneen yhteyttä ja kysyä hänen ehtimisensä salaisuutta!

Miten sinusta tuli kirjaston kanta-asiakas?

En itse asiassa edes aivan muista. Opin lukemaan melko aikaisin, ja kun sain oman kirjastokortin, taisin aloittaa kirjaston tehokäyttäjän urani muitta mutkitta saman tien. Äitini oli pohtinut, saanko Vuoden Lainaaja -palkinnon 7-vuotiaana. En saanut, mutta toisaalta sain lukea kauheasti kirjoja (ja kantaa niitä selkä vääränä takaisin kirjastoon. Vanhempieni mielestä jaksan kantaa kirjat takaisin jos kotiinkin jaksoin kantaa.)

Kuinka usein asioit kirjastossa?

Tätä nykyä käyn HelMet-kirjastojen verkkokirjastossa lähes päivittäin, Kirjasto kympissä palauttamassa lainoja ja hakemassa varauksia kerran pari viikossa ja lapsen kanssa tyhjentämässä Itiksen kirjaston mainion lastenosaston hyllyjä kerran viikossa tai parissa.

Miten lainaamisesi on muuttunut vuosien aikana?

Nyt, kun verkkopalvelu on tehnyt täsmälainaamisesta tolkuttoman helppoa, hyllyjen tutkiminen on vähentynyt. Varaan kirjat kätevimmin sijaitsevaan kirjastoon ja haen ne sieltä. Se on vähän tylsääkin, sillä pidän kirjastoista ympäristöinä kovasti. On älyttömän hauskaa vaellella hyllyjen välissä ja törmätä kirjoihin, joista ei ole tiennyt mitään – tai jotka on jo pitkään aikonut lukea. On se tosin vähän vaarallistakin, tulee helposti ahnehdittua.

Lapsen saatuani olen tosin jälleen päässyt kiinni kirjastoissa kuljeskeluun ja kirjojen etsiskelyyn. Se, jos mikä, on ihanaa!

Missä formaatissa kulutat kirjasi? Onko se muuttunut kirjaston e-palveluiden myötä?

Luen paperisia kirjoja, sähkökirjoja ja lisäksi kuuntelen äänikirjoja. Kaikenlaisia kirjoja! Digitalisoitumisen myötä olen lakannut erottelemasta kirjan olomuotoja toisistaan. En ole ihan varma, onko muutos tapahtunut kirjaston e-palveluiden myötä vai niiden kasvun rinnalla. On kuitenkin ihan mahtavaa, että kirjasto tarjoaa esimerkiksi englanninkielisiä äänikirjoja suoraan puhelimelle ladattavaksi.

Tarvitaanko kirjastossa sinun mielestäsi vielä fyysisiä kirjoja, vai pärjäisitkö jo täysin e-kirjoilla?

Pitäisin itse tosi mielelläni kiinni myös fyysisistä kirjoista – on jotenkin tosi rauhoittavaa kuljeskella tilassa, jossa on paljon kirjoja. Se tekee kirjojen selailusta erilaista – ei nyt välttämättä parempaa tai kätevämpää, mutta tunnelmallisempaa. Henkilökohtaisesti toivon hurjasti, että jatkossakin kaltaiseni suurkuluttaja voi nauttia sekä paperisista että sähköisistä teoksista.

Mitä toivot kirjastopalveluilta tulevaisuudessa?

Kirjoja – ja tilaa, jossa nauttia niistä. Kuten nykyäänkin. Toivon myös yleisesti ottaen ei-kaupallista tilaa, jonne kuka tahansa voi tulla ja olla tervetullut. (Olen joskus aiemminkin yrittänyt miettiä, miten kirjastopalveluita pitäisi kehittää, mutten ikinä keksi mitään. Minusta kirjasto on jo täydellinen.)

Mikä tekee kirjasta sinulle hyvän?

Vaikea kysymys, vaikka sitä aika paljon etenkin kirjoista blogatessa tulee pohdittua – mutta taidan olla tästä huonommin perillä kuin koskaan. Mitä enemmän lukee, sitä kriittisemmäksi (varmaan väistämättä) tulee. Toisaalta kirjat voivat olla hyviä tosi eri tasoilla – ja hyvä niin, tietenkin. Nykyään tuntuu joskus myös siltä, että minä olen jollekin kirjalle vain väärä lukija. Kirjaparka.

Kuinka ehdit lukea niin paljon, ja jopa blogata niistä?

Aika harvoin tuntuu siltä, että ehtisin lukea ihan hirveän paljon – maailmassa on ihan kamalasti kirjoja, joihin en ole vielä ehtinyt vaikka miten haluaisin! Mutta käytännössä varmaan käytän päättäväisesti hyväkseni kaikki lukuhetket. E-kirjat ovat tuoneet arkeen hyviä lukutilaisuuksia myös.

Bloggaamisen kanssa on nyt sitten vähän niin ja näin. Yritän kuitenkin ehtiä kirjoittamaan jotain kaikesta lukemastani, koska se auttaa pohtimaan omaa lukukokemusta. En tosin kirjoita blogipostauksia kovin pitkään, joten blogin ylläpidossa ei lukuaikaan nähden kauan nokka tuhise.

Kiitokset Liinalle haastattelusta! Suosittelen Sivukirjaston seuraamista lukuvinkkejä etsivälle.

Haastattelussa Suzanne van Rooyen

Tiistaina, 21.1., saimme kuulla erinomaisen esityksen aiheesta Diversity in YA literature. Tuon esityksen piti etelä-afrikkalainen kirjailija Suzanne van Rooyen, joka on kotiutunut pääkaupunkiseudulle. Suzannen kirjat Dragon’s teeth ja Obscura burning ovat tehneet suuren vaikutuksen sekä Siniin että Meeritiin.

Tiistain esitys ei keskittynyt pelkästään scifiin ja fantasiaan, vaan oli laaja-alaisempi ja havainnollisti hienosti mitä kannattaa huomioida mm. kirjaston kokoelmassa – lapset ja nuoret tarvitsevat esimerkkejä ja samaistumisen kohteita erilaisista sankareista, jotka ovat samanlaisia, kuin he itse. Erilaisuutta ei saa niputtaa vain ongelmiksi, joita täytyy käsitellä, vaan se täytyy pystyä näkemään positiivisena asiana. Monestihan erilaisuus kuvataan kiusaamisen aiheena, jonain, jota pitää piilotella vanhemmilta ja kavereilta, mutta enemmän pitäisi tuoda esiin näiden asioiden positiivisia puolia. Positiivisia esimerkkejä täytyy löytyä niin ihonväristä, uskonnosta kuin seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.

Suzanne antoi meille haastattelun blogia varten – ja jotain muutakin…

(c) Suzanne van Rooyen

(c) Suzanne van Rooyen

Voitko kertoa meille hieman itsestäsi?

Vartuin betoniviidakossa Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa. Suoritettuani kandidaatin tutkinnon musiikkikasvatuksessa ja teknologiassa muutin Australiaan. Siellä opetin pianonsoittoa musiikkiakatemiassa ennen kuin päätin siirtyä Suomen täydentämään maisterin tutkintoni. Mieheni ja minä olemme iloisia voidessamme nyt kutsua Suomea kodiksemme. Kun en kirjoita, opetan tanssia ja musiikkia Espoon kansainvälisessä koulussa ja huolehdin yhdysvaltalaisen pienkustantajan ulkoisesta viestinnästä.

Miten päädyit juuri Suomeen?

Tämä tarina alkoi, kun olin 15 ja löysin Nightwishin musiikin. Ihastuin suomalaiseen heavy metaliin ja päätin, että tuonne matkustan jonain päivänä! Vuonna 2006 pääsin opiskelijavaihtoon ja vietin ihanat 5 kuukautta Jyväskylässä. En halunnut lähteä pois ja vannoin palaavani Suomeen, kun olisin lopettanut opintoni, ja näin tein vuonna 2009.

Milloin aloit kirjoittaa?

Olen aina kirjoittanut, jo lapsena. Kirjoitin ensimmäisen romaanini 11-vuotiaana – se oli lähinnä fan fictionia ja melko kamalaa. Jatkoin kirjoittamista, mutta en koskaan ottanut sitä vakavasti. Se oli harrastus, jotain hauskaa tekemistä. Vasta vuonna 2011 tajusin, kuinka vähän pidin akateemisesta maailmasta ja yritin saada science fiction- ja fantasiatarinoitani julkaistua​​. Kun sain ensimmäisen kustannussopimukseni, ymmärsin, että tämä oli jotain, jota voisin tehdä ja jotain, jota halusin tehdä. Niinpä vaihdoin uraa ja keskittyin tosissaan kirjoittamiseen.

Mikä inspiroi kirjoittamistasi?

Kaikki satunnaisista ​​kuvista deviantARTissa ja Pinterestissä tosielämän tapahtumiin ja henkilökohtaisiin ​​kokemuksiin. Matkustan varsin paljon ja se on innostavaa, kun näen erilaisia ​​kulttuureja ja elämäntapoja, jotka väistämättä löytävät tiensä tarinoihini.

Miten tarinasi syntyvät? Tiedätkö heti alussa myös kuinka ne päättyvät?

Tarinani saapuvat minulle kaikenlaisilla tavoilla. Joskus kuten kuvana, täydellisenä kohtauksena, kuten hahmona tai pätkänä vuoropuhelua. On vaikeaa sanoa tarkasti miten ja milloin inspiraatio iskee. En ala kirjoittaa ennen kuin minulla on ajatus henkilön kehityskaaresta ja juonen kulusta, vaikka se ei aina tarkoitakaan, että kirja todella loppuu niin kuin ajattelin ensimmäistä lukua kirjoittaessani. Haluan antaa hahmoilleni vapautta muokata tarinaa ja juonen kasvavan hieman luonnollisemmin.

Sinulta on nyt julkaistu kolme kirjaa. Voisitko kertoa niiden taustoista?

Ensimmäinen kirjani (Dragon’s teeth) oli NaNoWriMo-romaani. Se oli ensimmäinen yritykseni osallistua NaNoWriMoon, jossa epäonnistuin surkeasti. Mutta jatkoin sen käsikirjoituksen parissa ja kun se valmistui, lähetin sen kustantajille, mutten koskaan uskonut, että joku todella haluaa julkaista sen.

obscuraToinen romaanini pääsi Amazonin Breakthrough Novel Award -kilpailun välierään 2012 ja sen avulla löysin agenttini. Sittemmin se käsikirjoitus on hyllytetty. Kun etsin agenttia, Obscura Burning kiersi pienkustantajia. Agentit pitivät sitä liian synkkänä, joten päätin julkaista sen pienen kustantamon kautta ja olen iloinen, että kirjani löysi lopulta kodin.

The Other Me on hyvin lähellä sydäntäni, koska siinä on vaikutteita omasta elämästäni ja useita omia kokemuksiani etelä-afrikkalaisessa high schoolissa. Se oli tarina, joka minun piti kertoa.

Mitä kirjoitat nyt?

Tällä hetkellä odotan käsikirjoitustani takaisin kustantajalta muokkauksia varten. Kyse on nuorten romaanista, rakkaustarinasta, joka kertoo roboteista ja jonka nimi on I Heart Robot. Sen pitäisi ilmestyä 2015, kustantajanaan Month9Books. Kakkoskirja Month9Booksia varten on tarkistuksessa ja työn alla on myös aikuisten science fiction romaani, joka sijoittuu Marsiin.

Nimeä joitain kirjailijoita, jotka ovat vaikuttaneet sinuun?

Neil Gaiman, Poppy Z. Brite, David Mitchell, Juliet Marillier, Stephen Lawhead ja Maggie Stiefvater.

Ovatko science fiction ja fantasia mielestäsi enemmänkin markkinointia, vai päätätkö kirjoittaa tiettyä genreä?
 
Kun tarinan idea juurtuu ja kehittyy, tiedän yleensä luokiteltaisiinko se science fictioniin vai fantasiaan, dystopiaan tai kyberpunkkiin jne., mutta en yleensä mieti sitä liikaa. Genreluokittelu voi aina tulla myöhemmin. Genrestä riippumattoman, hyvän tarinan ja aitojen henkilöiden kirjoittaminen on minulle tärkeintä.

Kiitokset Suzannelle haastattelusta! Suzannen kotisivut löytyvät osoitteesta suzannevanrooyen.com.

othermeSuzanne on ystävällisesti lahjoittanut meille ARC-version The other me -kirjasta ja kaksi kappaletta Obscura burning -kirjoja, joten ensimmäistä kertaa blogin historiassa järjestämme arvonnan! Lähetä sähköpostia osoitteeseen fantasia@espoo.fi ja laita otsikoksi ARVONTA ja viestiin tieto siitä, jos voit noutaa mahdollisen voittosi jostain Espoon kirjastosta tai postiosoitteesi. Arvomme kaksi voittajaa, jolloin toinen saa kaksi ja toinen yhden kirjan, kaikki nimmarilla varustettuina. (Emme valitettavasti voi postittaa palkintoja Suomen ulkopuolelle.)

edit:Viimeinen osallistumispäivä arvontaan on 16.2.2014 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti viikolla 8.