Tag Archives: fantasiakirjallisuus

Hups, Helmet-haasteen suorittaminen vähän hidastunut

Eteen tuli nuhakuume ja tietokirjallisuuslukupiiriin lukeminen ja nyt olen kovasti jäljessä haasteen suorittamisessa eli nyt saa yksi kirja täyttää kolme kohtaa.

Homma oikeastaan lähti takkuamaan kun piti keksiä mikä kirja lisää hyvinvointiani. Blogin piiriin ei kuulu itsensäkehittämisoppaat, tosin sellaisen lukeminen saisi todennäköisesti vain verenpaineeni kohoamaan eikä parantaisi hyvinvointiani. Toisaalta melkein minkä vaan kiinnostavan kirjan lukeminen lisää hyvinvointiani, joten oli vaikea löytää mikä olisi se asia mikä tekisi jostain kirjasta erityisesti sitä tekevän. Sitten minulla kuitenkin onneksi välähti! Minulla on tapana lukea tuttuja turvallisia tästä kirjasta tiedän varmasti nauttivani kirjoja, silloin kun joku muu söisi lohturuokaa.

Fantasiapuolelta ehdoton suosikkilohtusarjani on Lois McMaster Bujoldin kirjoittama Curse of Chalion. Tosin Goodreadsin mukaan sarjan nimi olisi World of five gods. Sarja on mielenkiintoinen yhdistelmä traditionaalista fantasiaa (ainakin minun mielestäni) ei niin perinteisillä päähenkilöillä. Ensimmäisessä osassa se on mies, joka on sotavuosien ja sotavankeuden jälkeen psyykkisesti traumatisoitunut. Hänen tarinansa saa minut aina itkemään, joka on hyvin puhdistava kokemus, kyyneleissähän poistuu stressihormonia. Tällä kertaa kuitenkin tartuin toiseen osaan Paladin of souls. Vaikka siinä viitataan edellisen osan tapahtumiin ja päähenkilöihin niin sanoisin, että tämän voi lukea ilman että on lukenut edellistä osaa, mutta koska se edellinen osa on järjettömän hyvä niin suosittelisin silti sen lukemista ensin.

Paladin of souls kirjan päähenkilö on keski-ikäinen nainen, jota on pidetty hulluna, on ehkä jopa osittain ollutkin sitä, mutta joka on nyt vapautunut menneisyyden kahleista ja velvollisuuksista. Hänen on luotava uudestaan elämälleen tarkoitus äidin kuoleman jälkeen, hän ei halua tyytyä istumaan linnassa tekemässä käsitöitä ja kuunnellen juoruja. Juonet käänteet eivät tietenkään ole elämästäni, mutta monet tunteet ja ajatukset tuntuvat omilta.

Tämän kirjan siis valitsen myös kohtaan 13. eli kirja kertoo minusta sekä kirjaksi joka täyttää 2 haasteen kohtaa eli haasteen numeron 47.

Kukkahattuilemassa kirjamaassa

Oon pidempään miettiny tämän julkaisua, lähinnä siksi, etten oikeasti tiedä haluaisinko edes keskustella koko asiasta 😀 Asia kuitenkin mietityttää lähes joka päivä ja päädyin kirjoittamaan ajatukseni kilometripostaukseksi.
Huomaan tämän myös näyttävän enemmän #suojelkaalapsiapahaltamaailmata ajatukselta, vaikka lähinnä ideani on puolustaa nuorten “omaa” kirjallisuutta ja koittaa nostaa sitä enemmän heille.

Kellutuksen* alkamisen myötä olen jatkuvasti törmännyt lastenosastolla seikkaileviin nuorten kirjoihin, varsinkin fantasia ja scifi sellaisiin.
Tämä johtuu pitkälti siitä, että pienissä kirjastoissa ei ole ollut ollenkaan nuortenosastoa erikseen, niin kuin Helsingissäkään ei ole. Ja jälkikäteen ei ole panostettu näiden genrejen “siivoamiseen”.
Itse pidän erillisestä nuortenkirjallisuuden osastosta, vaikka se onkin ehkä vaikea rajata jossain määrin. Olisin teininä ollessani ollut hyvin iloinen sellaisesta suuntaviivasta lähikirjastossani. Oli vaikea löytää luettavaa Neiti etsivien ja heppakirjojen täyttämästä lastenalueesta, kuin myös paksujen tiiliskivien ja tylsäkantisten kirjojen täyttämältä aikuistenosastolta.
Tuntuu, että viime vuosina on tullut enemmän ja enemmän nimenomaan nuorille aikuisille (13-18 vuotiaille) suunnattua kirjallisuutta. Päähenkilöt voivat olla n. 15 vuotiaita, elää nuorison salattua elämää siinä maailmassa johon kirjailija on heidät luonut.
Fantasiamaailmassa ja varsinkin dystopisessa maailmassa elämää ei ole kuvattu kovinkaan ruusuiseksi. Onko ok, että lapsi lukee kirjallisuutta, missä vedetään pölyä nenään helpottamaan tuskaa, revitään aarnikotkan voimin varkaiden pää irti, surmataan vallanpitäjä tai raiskataan joku, tämä kaikki tietysti värikkäästi kuvaillen.
Minulle on tullut olo, että nimenomaan fantasiamaailmosta ei olla niin tarkkoja, viitataan kintaalla “se on vain fantasiaa jossain toisessa ulottuvuudessa”. Sielläkin on hahmoja joihin kiintyy kovin ja eläytyy siihen tarinaan, eikä keijujen olemassa olo tee tapahtumista mitenkään vähemmän todellisia mielikuvituksessa.
Uutisia lukiessa tuntuu usein, että me jo eletään dystopiaa, ei ainakaan kovin kaukana olla siitä.

Kirjaston tehtävä ei ole sensuroida, mutta onko kirjaston tehtävä yrittää ohjata mitä ihmiset lukevat? Mitä kirjavinkkauksiin tulee ainakin ala-asteelle niin on. Harvoin siellä vedetään kovin murhapitosta settiä.
Onko kukkahattutätimäistä siirtää nuorten kirjat oitis nuoriin vai pitäisikö antaa lapsillekin mahdollisuus niihin.
Fantasian ja scifin osuus lasten ja nuortenkirjallisuudessa jatkaa kasvuaan ja normiromaanit Pasilan (kuvitteellisesta) arjesta saavat rinnalleen uudet universumit kilpailemaan tittelistä “kumpi onkaan normaalimpaa”.

Huomasin ekan kerran alkavani kukkahattuilemaan kun ajattelin napata jotain hauskaa ja helppoa lasten fantasiaa. Käsiini tarttui karvakantinen (tosin kirjastossa muovitettu) Debi Gliorin Magiaa mafian tahtiin. Tyyli on hyvin humoristinen, joskin britti tyyliin mustaa ja vekkulimaista, osittain hieman raakaa.
Toisen kerran tartuin kirjaan, joka oli Torill Thorstad Haugerin Korppityttö. Kirjassa käsitellään melko julmaa viikinkiaikaa, pakkoavioliittoa ja pääosassa on hyljeksitty muotopuoli nuori neito. Aihealueet voisivat olla hieman vinksahtaneesta Tuhkimosta, mutta kirjan kieli sai minut kuitenkin hieman karsastamaan ja miettimään ettei tämä ehkä ollutkaan lapsille suunnattu.

Mikä kuitenkin sitten oikeuttaa Harry Potterit ja Taru sormusten herrasta olemaan myös lasten puolella? Jos minulta asiakas kysyy Pottereista ”voiko tätä sarjaa lukea 7 vuotiaalle iltasaduksi”, vastaan yleensä, että ”melko vapaasti 4 kirjaan asti, neljännessä alkaa jo ihmisiä kuolemaan ja tunnelma olemaan synkähkö.” Teenkö siinä väärin? Sensuroinko lapsilta mahdollisuuden imeytyä Potterismiin jo varhain?
TSH:n kieli taas on melko haastava ja harva lapsi sitä taitaa itsekseen lukea. Eikä sekään sisällöltään ole sitä kevyintä kamaa…
Jotenkin nämä kuitenkin lasketaan sadunomaisiksi ja siksi lapsille sopiviksi?
Jos rajoitamme ns. vanhemmille suunnattua väkivaltaa ja seksiä sisältävää lapsilta, miksi Grimmin sadut saavat edelleen olla ”the thing” lasten sadunkerronnassa? Koska ne ovat opettavaisia, klassikkoita ja ”aarteita joita minullekin luettiin pienenä”?

Jokaisen maan päällä tallaavan otuksen elämänkaareen kuuluu tragedioita ja kuolemaa, enkä sitä halua lapsilta kieltää, se ei ole tämän kirjoitelman pointti.
Kuvamateriaali tarjoaa suoraa tykitystä vaikeista aiheista ja siksi se aina ikärajoitetaan ja siitä ollaan tarkkoja.  Suurimmalla osalla on kuitenkin myös mielikuvitusta ja jollei ole ketään kelle purkaa niitä ajatuksia joita esimerkiksi lause “…ja katsoin avuttomana kuinka kuningattaren pää vieri lattialle verta valuen.” herättää, voi ne jäädä kalvamaan.

Aikuisen ja lapsen raja on selvä. Onko lapsen ja nuoren tai nuoren ja aikuisen? Pitäisikö sen olla? Vai onko nuoret aikuiset aina ns. väliinputoajia, jotka eivät ihan tiedä onko kirja lasten puolella (jonne on noloa mennä), vai onko sitä aikuisissa (jonka tarjontaan on helppo hukkua).
Nuoriso lukee edelleen vähän, vaikuttaako tähän se, että heille ei ole “osoitettu” omia kirjoja vaan annetaan kuva, että “nää nyt voidaan ottaa lapsista pois, ni saadaan nuorilleki jotain”.
On paljon nuorten kirjallisuutta normaalin kaunokirjallisuuden puolella. Suurin osa ilmestynyt jo silloin kun itse olin nuori (ja edelleen toki hyviä). Uusia kuitenkin tulee ja eritoten fantasian puolella. Kallion huumearjesta kertovat kirjat ollaan hyvin helposti erottamassa nuorille aikuisille, mutta fantasia taitaa edelleen olla lajina sellaista joka lasketaan lapsille saduiksi tai sitten aikuisille miekkaa ja magiaa.
Lapset (10<) löytävät nuorten puolelle, mutta nuoret harvoin eksyvät lasten puolelle.

Olenko ihan yksin ja sekava ajatusteni kanssa?

*Kellutus = kirja jää siihen kirjastoon johon sen palauttaa, esim. Nöykkiön kirja jää Sellon hyllyyn eikä matkaa enää kotiinsa.

Asiakkaiden valinnat kirjastoon

Joku aika sitten HelMetissä oli auki linkki hankintapalveluumme, johon asiakkaat saivat käydä lisäämässä enkunkielistä nuortenkirjatoiveitansa listaan, joita he haluaisivat kirjastoon hankittavaksi. Listalla oli paljon fantsua ja scifiä, joka ilahduttaa mua suuresti kun kollegoilleni yritän takoa, että enkunkielinen nuortenkin fantsu menee kyllä!
Pääsimme siis myös onneksi Espoon hankinnan tunnuksilla näihin käsiimme! 🙂

Aika paljon oli jo ainakin Espooseen hankittuja, mutta kovin suosittuja kirjoja ja sarjoja. Joitain hankittiin kuitenkin lisää parin kpl verran.
Listalla oli paljon kaikkea kivaa joita oon ilosena nakkaillu koriin. Mehän emme siis nähneet toisten kaupunkien valintoja kyseisen prosessin aikana ja siksi olen joitakin ottanut hyvinkin harkiten, kun ajattelin, että rajan toisella puolella myös otettaisiin mielellään asiakastoiveita.

Lisää hankittiin Maasin suosittua Throne of glass sarjaan osia, Leigh Bardugon kirjoja sekä Marie Lun Young elites sekä sen jatko-osa Rose society

Alla linkkeineen listaa muistakin koriin päätyneistä, kannattaa varata! (Linkit heittää perinteiseen HelMet hakuun koska uusimmasta versiosta on kadonnut ‘pyvyä linkki’ toiminto)

Womack, Philip – Broken king / King’s shadow / King’s revenge
Simon, Francesca – Monstrous child
Flanagan, John – The invaders / The hunters
Cass, Kiera – Crown
Chokshi, Roshani – Star-touched queen
Duyvis, Corinne – On the edge of  gone
Kwaymullina, Ambelin – Interrogation of Ashala Wolf
Landers, Melissa – Starflight
Paige, Danielle – Dorothy must die
Wallace, Becky – Storyspinner / Skylighter
Young, Suzanne – Remedy (#0.5) / Epidemic (#0.6) / Program (#1) / Treatment (#2)
Croft, Sofi – Indigo’s dragon
Schwab, V.E – This savage song

Lisää toiveita saa laittaa tulemaan myös perinteisiä kanavia pitkin! En tiedä avataanko tällaista toiste ja koska 🙂 Pyrimme täyttämään toiveita aina kun siltä vähänkin tuntuu (ja rahaa on)

Vaskinainen

vaskinainenJasper Fforden jälkeen päätin tarttua Finnconin suomalaisen kirjailijakunniavieraan Anne Leinosen teokseen Vaskinainen. Kirjassa on käytetty kahta kertoja-minää: Vaskinaista, joka on Tuonelan asukki, sekä ihmistä Niilasta. Päähenkilöitä on kolmaskin, Ulpukka, mutta hänet nähdään lähinnä Niilaksen silmin, mikä on mielestäni harmi.

Teos alkaa siitä, että Vaskinainen kertoo miten hän saattaa Tuonelan eli alisen sekasortoon ja samalla tietämättään päällisenkin mailman, sillä elämän kiertokulku jumiutuun. Kirja on hyvin kalevalaisen myyttisen eeppinen ja minun oli vaikea päästa siihen sisään aluksi.

Vähitellen kuitenkin lämpenin Niilaksen kerronnalle ja aloin jännittämään miten Ulpukalle ja hänelle käy. Oli kiva bongailla viittauksia myytteihin ja vähitellen totuin kerronnan tyyliin. Kirja on omaperäinen, juonenkäänteitä ei kaikkia arvaa etukäteen (jotkut aavistin) ja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Suosittelen.

Aikuisille satumukaelmia Michael Cunninghamilta

Koska pidin kovasti Tunnit-elokuvasta, joka perustuu Michael Cunninghamin romaaniin, niin siitä innostuneena aloin lukemaan hänen teostaan A wild swan and other tales, joka on muunnelmia tutuista saduista. Olipa suuri erehdys! Luin intron ja kaksi ensimmäistä tarinaa. Introssa kertoja lähestyy lukijaa toteamalla kuinka kaikkihan me toivomme niille kauniille julkkiksille pahaa, kun heille kaikki on niin helppoa. Joooo, no ei siis tod oli minun ajatukseni. Tästä olisi jo pitänyt aavistaa, että jatkossa seuraa ilkeää ja vahingoniloista ilkkumista.

Ensimmäisessä kertomuksessa H. C. Andersenin Villijoutsenien mukaelmassa sitten pilkataan vammaista miestä, sillä mitä muuta käsi, joka on siipi edustaa. Vain friikit ovat satunnaisesti kiinnostuneita miehestä, sillä kuka voisi oikeasti rakastaa vammaista, tuntuu olevan perimmäinen ajatus tarinassa. Seuraava mukaelma on ilmeisesti Hannu ja Kerttu ja siinä pilkataan vanhaa naimatonta naista, jolla vielä oli seksuaalisia haluja iästään huolimatta ja koska hän oli tälläinen säälittävä tapaus, niin hän oli alitajuisesti vain mielissään siitä, että hänet murhattiin. Tässä kohtaa totesin, että tämä nyt vaan ei taida tosiaankaan olla minun kirjani. Misogyniaa ja ableismia ei kiitos. Ainoa asia mistä voin sanoa pitäneeni oli Yuko Shimizun upea kuvitus.

En siis voi suositella tätä kenellekkään, lukekaa vaikka mieluummin Sarah Pinborough’in Tales of the kingdoms-sarjaa. Sekin on aika kyyninen, mutta ei jätä niin pahaa makua mieleen kun Cunninghamin kirja.

Päättyvän vuoden spefisadonkorjuuta

Näin vuoden 2015 lähestyessä loppuaan ajattelin listata hiukan tänä vuonna ilmestyneitä spefiteoksia, jotka olen lukenut kokonaan tai osaksi. Ja osaksi lukeminen ei toki tarkoita sitä, että teos olisi huono, vaan sitä, että jokin muu luettava on ollut kiireellisempi. Lukupiirit ja kirja-arvostelut kun työntävät jatkuvasti lisää luettavaa. Ennen listan laatimista tuntui, että olen lukenut tänä vuonna turhankin vähän, mutta silti listaan kertyi peräti parikymmentä vuoden 2015 aikana ilmestynyttä teosta.

 

Jos siis teos kuulostaa kiinnostavalta, klikkaus vain kirjan nimestä ja varaamaan HelMetistä!

 

Eino Leinon Helkavirsiä (Arktinen Banaani, 2015)

Tässä kokoelmassa puetaan sarjakuvan muotoon monia Eino Leinon Helkavirsiä-kokoelmien runoja. Osa runoista on sijoitettu luovasti nykypäivään, ja luonnollisesti fantasia-aiheitakin on runsaasti. Pidin itse eniten kokoelman ideoineen Petri Hiltusen toteutuksista, mutta muitakin kiinnostavia sommitelmia on kirjassa.

 

Hei, rillumapunk! (Kuoriaiskirjat, 2015)

Mitäkö on rillumapunk? Uusi spefin alalaji, jossa yhdistetään vanhan kotimaisen elokuvan tunnelmaa ja punk-asennetta. Tämä teos on novellikokoelma, jossa rillumapunkia toteutetaan monimuotoisesti tarinoiden liikkuessa menneisyyden Suomesta tulevaisuuden avaruuteen. Erityisesti voisin nostaa esiin O. E. Lönnbergin novellin Peikonkulta, J. S. Meresmaan novellin Pirunkeuhko sekä Boris Hurtan kertomuksen Ainahan on maksettava, eikös juu?.

 

Jyrkäs, Juha: Uniaika, eli Kertomus jumalista, käärmeistä ja ihmisistä (Salakirjat, 2015)

Mitäpä tästä kalevalamittaisesta runoteoksesta sanoisi? Se on esiosa kirjailijan esikoisrunoteokselle Ouramoiselle. Mutta teos väkevine runokuvineen on parempi lukea ja kokea kuin selittää!

 

Katajala, Jussi: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita (Osuuskumma, 2015)

Jussi Katajala on melkoinen spefinovellin taikuri, ja tässä kokoelmassa on tarjolla kauhunovelleja. Suurin osa on ilmestynyt erilaisissa julkaisuissa. Ehkä eniten pidin novelleista Äijön pojat (yliluonnollinen dekkari) ja Rautakihlat (tavallaan aika ilkeää uuskummaa), mutta myös Tukholman metroon sijoittuva Vuoronvaihto on kiinnostava.

 

King, Stephen: Tervetuloa Joylandiin (Tammi, 2015)

Vaikka olen innokas Stephen King -fani ja lukenut lähes koko hänen suomennetun tuotantonsa, Kingin kaikki viimeisimmät teokset eivät ole oikein innostaneet. Tämä kirja oli kuitenkin pitkästä aikaa parasta Kingiä. Siinä liikutaan 1970-luvulla, ja päähenkilönä on huvipuistossa kesätyössä työskentelevä opiskelija. Vaikka teoksessa on kauhuelementtejä – kuten kummitusjunassa kummitteleva murhattu nainen –, kirja sopii mainiosti niillekin, jotka eivät uskalla kovin pelottavia kirjoja lukea. Siinä on kauniin surumielinen tunnelma ja kerronta kerrassaan vetävää.

 

Kostet, Jenna: Marrasyöt (Robustos, 2015)

Kostetin toinen romaani ei ole yhä vahvasti spefiä kuin esikoisteos Lautturi. Siinä yhdistetään kansanperinne ja rikosromaani, sillä nauvolainen poliisi Nils Larsson tutkii nuoren naisen kuolemantapausta. Jatulitarhat tuntuvat liittyvän tapaukseen. Jos pienillä yliluonnollisilla maustella ja kansanperinteellä maustettu dekkari kiinnostaa, kirjaa voi suositella.

 

Kristallimeri : tarinoita merirosvoista (Osuuskumma, 2015)

Merirosvoista on kirjoitettu vaikka kuinka – muttei spefistisistä merirosvoista! Tämän kokoelman merirosvot seikkailevat niin fantasiamaailmoissa kuin vinksahtaneelta tuntuvassa nykymaailmassa. Omat suosikkini ovat Magdalena Hain Kaunis Ululian, J. S. Meresmaan Kapteenin synty ja Jussi Katajalan Pohjoistuulen tuolla puolen. Jälkimmäisessä fantasia sidotaan kiinnostavasti todelliseen historiaan.

 

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma, 2015)

Lohikäärmeet ovat aika kaluttu fantasia-aihe, mutta tämä kokoelma puhaltaa ihan uutta henkeä niihin. Harva lohikäärmeistä on lähelläkään fantasiakliseiden petoa, vaan lohikäärme esiintyy monenlaisissa muodoissa, niin nykytodellisuudessa kuin kuvitteellisessa ympäristössä ja jopa kaukaisessa tulevaisuudessa. Kokoelmassa on paljon kiehtovia tarinoita, mutta jos muutama pitää nostaa esiin, niin mainitsisin J. S. Meresmaan historiallisen kertomuksen Hyvä emo sekä realistiseen ympäristöön lohikäärmeen tuovat Hanna Morren tarinan Raakelin päätös ja Tarja Sipiläisen novellin Asfalttiritari.

 

Nupponen, Anni: Kauheat lapset (Osuuskumma, 2015)

Nupposen romaani on steampunkia ja itsenäistä jatkoa hänen novellilleen Joka ratasta pyörittää (kokoelmassa Steampunk! : koneita ja korsetteja). Teemana on kapina dystopiayhteiskunnassa.

 

Raevaara, Tiina: Yö ei saa tulla (Paasilinna, 2015)

Kellosepän apulainen Johannes kärsii unettomuudesta ja joutuu palaamaan menneisyytensä traumoihin. Taustalla kummittelee mystinen Nukkumatti, joka onkin jotakin paljon kammottavampaa kuin saduista tuttu hahmo.

 

Rocknomicon (Osuuskumma, 2015)

Mitä tulee, kun spefi ja rock yhdistetään? Tietysti Rocknomicon, kokoelma musiikkiaiheisia spefinovelleja. Erityisesti mieleen jäivät Jussi Katajalan huikea Rock’n’roll ei kuole koskaan, josta ei sovi paljastaa etukäteen liikoja, ja Magdalena Hain Vainaansuo, jossa suolla aikaa viettävä bändi kokee kummia.

 

Sammalisto, Iida: Tähtimosaiikki (Otava, 2015)

Kulkurityttö Suna kulkee vapaana kettunsa kanssa. Hän tapaa yllättäen taivasta saapuneen pojan Lupuksen, joka väittää, että Sunalla olisi rooli ennustuksessa. Tämä suorastaan lyyrinen romaani on ehkä suunnattu nuorille, mutta kyllä siitä ovat vähän varttuneemmatkin runotytöt ja -pojat pitäneet.

 

Souri, Katariina: Valkoinen varjo / (Tammi, 2015)

Mosaiikkitaiteilija Mona Malin järjestää mosaiikkikurssin syrjäisessä saaressa, jossa alkaa tapahtua kummia. Tätä voi lukea psykologisena jännärinä, ja yliluonnolliset elementit voi tulkita useammallakin tavalla. Juoni pysyy minusta hyvin kasassa loppuun asti. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja toinenkin osa Sammunut sydän on jo ilmestynyt. Kolmas on tulossa jo alkavana vuonna.

 

Suntila, Shimo: Daughters! / Milla ja Meri (Shimo Suntila, 2015)

Tässä pienessä vihkosessa on sama tarina englanniksi ja suomeksi. Siinä isä on helisemässä ihmekaksosten Millan ja Merin kanssa. Lapsiperheen arki yhdistyy hauskasti monenlaisiin ihmeellisiin kommelluksiin.

 

Supernova : uusien kirjoittajien antologia (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, 2015)

Antologia on syntynyt Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kirjoituskilpailun tuloksena. Sen kirjoittajat eivät ole vielä järin tunnettuja eivätkä ole julkaisseet vielä paljonkaan. Tarkoituksena olikin nostaa uusia kirjoittajia esiin. Olen vasta puolivälissä kokoelmaa, joten en voi luonnehtia sitä vielä kokonaisuutena.

 

Surupukki : ruotsalaisia tieteistarinoita (Osuuskumma, 2015)

Alaotsikosta huolimatta tämän kokoelman novellit eivät ole kaikki tieteistarinoita vaan laajemmin spefiä. Se on mielenkiintoinen väläys ruotsalaisesta spefistä, jota ei ole liiaksi suomennettu. Suosikkini oli Karin Tidbeckin novelli Olen laskenut suruni yllesi. (Pidempi arvosteluni löytyy Aavetaajuuden sivuilta.)

 

Tirkkonen, Taru: Kirottu merimies (Mediapinta, 2015)

Merirosvokapteeni Bretel Raghnarsson sattuu ryöstämään väärän laivan ja joutuu kirouksen alaiseksi. Hän yrittää päästä kirouksesta eroon ja joutuu pohtimaan tekojensa oikeutusta.

 

Valkoiset varpaat : kauhutarinoita (Haamu, 2015)

Kokoelmassa useat tunnetut kirjailijat ovat tarttuneet kauhutarinan kirjoittamisen haasteeseen – ja kukin aika omaperäisellä tavallaan. Kokoelman helmi on Virpi Hämeen-Anttilan kirjastoaiheinen novelli Suljettu osasto, jossa on mukana herkullista yhteiskuntakritiikkiäkin. Maininnan ansaitsevat myös varsinaisten kauhukirjailijoiden kertomukset: Marko Hautalan Varpaat ja vierailevan ruotsalaistähden Anders Fagerin Kuolema saapuu Bodskäriin.

 

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, 2015)

Tämän kokoelman novellit ovat kauhukirjallisuuden suuren nimen H. P. Lovecraftin kehumien kirjailijoiden kirjoittamia. En ole vielä lukenut niitä kaikkia, joten en rohkene nostaa mitään niistä esiin.

Asgardialaista fantasiaa

lost sunJotenkin kummasti on ollut viikinkien mytologia mielessä (miten niin olen katsonut supersankarielokuvia liikaa?) ja siksi varmaan on osunut silmään kuinka paljon onkaan tarjolla niihin pohjautuvaa fantasiaa. Esittelen nyt pari kirjasarjaa, jotka molemmat kuvaavat todellisuutta, jossa kristinuskon maailmanvalloituksen sijasta on usko aasoihin ja vaaneihin levittäytynyt maailmalle.

Alunperin suhtauduin hyvin epäluuloisesti Tessa Grattonin The United States of Asgard-sarjaan. Sen ensimmäisen osan The lost sun-kirjan kannessa lukee: Finding his fate would could mean losing her forever, joka siis on aika yöks-mainoslause minun mielestäni. Jotenkin minua kuitenkin kutkutti ajatus siitä että USA onkin United States of Asgard eikä United States of America, sekä berserk-soturin ja ennustajattaren roadtripistä. Aluksi kirja tuntui vähän teinisiirapilta, mutta onneksi kun toiminta alkoi niin siirappi katosi. Eikä sarjan toisessa osassa The strange maid, jossa ole siirapista tietoakaan siinä kun Lokin seuraajat astuvat kuvaan mukaan. Tosin se on minulla vielä kesken, joten loppupuolesta ei ole takeita.

sleeping army
Toinen sarja on vähän nuoremmille tarkoitettu huumoristinen Francesca Simonin The sleeping army-sarja, josta on ilmestynyt kaksi osaa: The sleeping army ja The lost gods. Odotin pitäväni näistä kirjoista enemmän kuin pidin, ne ovat kyllä hyvin kirjoitettu, mutta seikkailillisuus kärsii realistisuudesta, joka on jo melkein inhorealistista, mukana haju tai siis oikeammin löyhkä. Eli näitä voi suositella realistisesta fantasiasta pitäville, itse haluan vähän enemmän seikkailua ja magiaa.

Finnconin kirjasatoa

Tämän vuoden Finncon on takana, ja sieltä tarttui monia kiinnostavia spefikirjoja. Suurin osa löytyy HelMet-kirjastoistakin, joten jaanpa lyhyen listan näistä saalistamistani teoksista. Tämä on vain pieni osa Finnconin valtavasta kirjatarjonnasta, enkä ole ottanut mukaan sellaisia uusiakaan kirjoja, jotka olen hankkinut jo aikaisemmin.

Matin kirjasaalis Finnconista 2014Tässä siis lista:

Petteri Hannila: Kaukamoinen. Kalevala-henkistä muinaissuomalaista fantasiaa. Kirja on saatavilla myös englanniksi nimellä Fargoer.

Katri Alatalo: Karnin labyrintti & Laulu kadonneesta saaresta (Mustien ruusujen maa 1 & 2). Fantasiaromaanitrilogia, jonka kolmas osaa ilmestynee piakkoin myös.

Kirotun maan kulkijat. Novellikokoelma, jonka kertomukset sijoittuvat Praedor-roolipelistä ja Petri Hiltusen sarjakuvista tuttuun Jaconian maailmaan.

Anni Nupponen. Joen jumala. Spefinovelleja.

Kari Välimäki: Todensanat. Lyhytproosaa.

Juha Jyrkäs: Oivas Repänen. Kainoan Musta linna 2. Conan-henkistä miekka ja magia -fantasiaa äänikirjana. Sarjan ensimmäinen osa löytyy HelMetistä myös.

Mustaa lihaa. Kyberpunk-novelliantologia.

Jukka Nieminen: Jättihämähäkit. Nimi kertonee tarpeeksi. Ei hämähäkkikammoisille!

Heikki Oja: Jäinen lohikäärme. Tieteisnovelleja. Tekijän oikea henkilöllisyys pysyi pitkään salassa.

Shimo Suntila: Jake Cannon vastaan veriviholliset. Ja hän huutaa -kokoelmassa julkaistu novelli erillispainoksena, bonuksena kolmen hahmon esittelyt ja raapale.

Karim: Saalis ja saalistaja & Tarkoitus pyhittää keinot (Karim 1 & 2). Sarjakuva, joka sijoittuu Turkuun – tosin vähän synkempään ja raadollisempaan versioon siitä.

Kosmoskynä 2/2014. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n lehti, joka sisältää artikkeleita ja novelleja.

Saattavat tulla jossakin vaiheessa HelMet-kirjastoihin (vink, vink, hankintapuoli!):

Jyrki Pitkä: Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä. Madon mysteeriot 1/3. Tämän eriskummallisen amatöörietsivän ensimmäinen seikkailu löytyy HelMetistä, osa 1 ja osa 2.

Kummallisen kirjoittajat. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen. Tämä on aivan tuore uutuus, joka julkistettiin Finnconissa.

Unennäkijän muistikirja. Kokoelma suomennettuja H. P. Lovecraftin kirjoituksia.

Vaivaistalo. Suomalainen lyhytkauhuelokuva, kesto 45 minuuttia. Vinkkasin elokuvan julkaisijalle, että tätä olisi kiva saada kirjastoihinkin.

Kuiskaus pimeässä 2013. H. P. Lovecraftin historiallisen seuran lehti, joka sisältää novelleja ja kirjoituksia kauhukirjallisuudesta.

Eivät ehkä ole tulossa kirjastoon:

M. G. Soikkeli: Peikonkarvainen gobeliini. Spefikirjailijan runokirja.

Boris Hurtta & Tuomas Saloranta: Ne ammoiset. Kaksi novellia Lovecraftin tapaan.

Boris Hurtta: Ainahan on maksettava, eikös juu? Novellimaistiainen piakkoin ilmestyvästä rillumapunkin kokoelmasta.

Wanhojen Herrojen Suruvirsi. Boris Hurtan ohut lauluvihko.

Wen Spencer: Eight Million Gods

EightMillionGods
Meerit suositteli minulle luettavaa, ja koska kyseisellä hetkellä minulla ei ollut mitään kesken, varasin itselleni täysin tuntemattoman kirjailijan Wen Spencerin uuden Eight Million Gods -kirjan. Kirjan sijoittuminen Japaniin kiinnosti erityisesti, koska kävin siellä keväällä. Meeritin suosittelu osui ja upposi, sillä Eight Million Gods tuli luettua parissa illassa. Tarina etenee vauhdikkaasti.

Päähenkilö Nikki Delany kärsii pakko-oireisesta kirjoittamisen tarpeesta ja hänen äitinsä on tämän takia pitänyt häntä enimmäkseen lukittuna hoitolaitoksiin, joissa Nikki ei viihdy lainkaan. Hän onkin jatkuvasti pakosalla äidiltään ja on muuttanut Japaniin, josta äidin olisi vaikeampi löytää häntä. Nikkillä on siellä ystäviä, jotka auttavat häntä pakenemaan ja joiden kanssa hänellä on internetissä salainen keskustelufoorumi. Nikki kirjoittaa uutta romaaniaan ja yllättäen huomaa, että sen tapahtumat näyttävätkin tulevan toteen. Niinpä häntä epäilläänkin murhasta ja hän joutuu pakenemaan ja etsimään oikeat syylliset. Nikki alkaa epäillä itsekin mielenterveyttään, kun japanilaisten tarujen jumaluudet alkavat puhua hänelle ja tanuki yrittää murhata hänet.

Nikkin tietokonenörttiys tekee hänestä itselleni helposti samaistuttavan sankarittaren, sillä itsellänikin on netistä löydettyjä ystäviä, joita en välttämättä ole kasvokkain tavannut. Kirja onkin mielestäni erittäin hyvin nykyajan ilmiöissä mukana. Samoin pidin Japanin kuvauksia varsin onnistuneina (näin yhden matkan perusteella).

fushimi

Fushimi Inari Shrine Kiotossa [c] Sini

Fushimi Inarin temppelin kuvaus toi oman käyntini niin elävästi mieleen!

Buffy-henkistä sujuvaa tekstiä, sijoitettuna Japaniin. Se oli hyvää vaihtelua kaikille yleensä Britanniaan/USAan sijoittuviin fantasiaseikkailuihin! Suosittelen.

Pelipäivä 9.11. Entressessä

mainoskuva
Fantasia- ja scifikirjallisuuden fanit ovat tottuneet mitä mielikuvitusrikkaimpiin tarinoihin ja huimiin seikkailuihin. Kansallisen pelipäivän aikana tarjoutuukin mahdollisuus kokeilla oman tarinan kertomista ja roolipeleihin tutustumista yhdellä kertaa, kun Entressen kirjastossa järjestetään ohjattua ohjelmaa.

Lauantain pelipäivänä 9.11. Entressen kirjastossa on tarjolla peliä jokaiseen makuun. Suurella screenillä pyörii Fifa 2014 ja shakkipöydillä voi ottaa kaverista mittaa. Hyllystämme löytyy myös monia kortti-, lauta-, ja seurapelejä kaikenikäisille. peliiltainfa

Pelipäivän ilta huipentuu Mike Pohjolan puheosuuteen roolipeleistä suomessa. Mike Pohjola on suomalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja pelisuunnittelija. Syksyllä 2013 joukkorahoituksen turvin julkaistiin hänen roolipelinsä Myrskyn Sankarit. Roolipelitapahtuma Ropecon antoi Pohjolalle Kultainen lohikäärme -elämäntyöpalkinnon vuonna 2010

Klo: 16 kirjasto suljetaan ja roolipeleihin ennakkoilmoittautuneet päästetään valtaamaan kirjaston tilat ja pelaamaan roolipelejä. Tarjolla ovat seuraavat pelit:

call-of-cthulhu-logo_3
Call of Cthulhu
Cthulhun kutsu on kauhukirjailija H.P. Lovecraftin maailmaan pohjautuva paranormaali etsiväjännäri. 1920-vuoden pikkukylän kaduilla kiertävät hirvittävät huhut groteskeista katoamisista ja oudoista ilmiöistä. Aikuisille suunnatun teeman takia pelaajille suositellaan vähintään 16 ikävuoden elämänkokemusta.

Deadlands_logo
Deadlands
Villi länsi ei ole koskaan ollut oudompi. Nopean rikastumisen toivossa uudisraivaajat suuntaavat vaaroista välittämättä kohti Länttä. Kummalliset ja kaihistuttavat ilmiöt vaanivat pelaajia mielipuolten, hirviöiden ja pyssysankareiden muodossa. Varttuneille suunnatun teeman takia pelaajille suositellaan vähintään 14 ikävuoden elämänkokemusta.

Pathfinder
Pathfinder

Fantasiaroolipelien myydyimpään peliin pääsee helposti tutustumaan tässä aloittelijaystävällisessä kampanjassa. Ankarat kääpiöt, ylväät haltiat ja nokkelat maahiset heräävät eloon sankarillisissa seikkailuissa maagisessa maailmassa.

lieam-ladybugs-e1344634255555
Hiirivartiosto

Hiirivartiosto on koululaisille ja lapsenmielisille suunnattu roolipeli, jossa pelaajat astuvat hiirten asuttamaan metsään. Metsäpoluilla hiiriä uhkaa moni nälkäinen peto, mutta Hiirivartioston urheat jäsenet suojelevat muita metsän vaaroilta. Peli soveltuu myös saduista kiinnostuneille vanhemmille!

santut
Myrskyn Sankarit – Suurkuninkaan Miekka

Myrskyn Sankarit – Suurkuninkaan Miekka on jännittävä seikkailuroolipeli. Se kertoo tarinaa salaisessa metsäleirissään asuvista urheista kapinallisista, jotka suojelevat kansaa pahan keisarin joukoilta. Upean tarinan puitteissa ratkotaan arvoituksia, juostaan luhistuvilla silloilla, taistellaan hirviöitä vastaan ja tutustutaan ikimuistoisiin henkilöihin.

Peleihin on ilmoittauduttava etukäteen pelien rajatun osallistujamäärän vuoksi. Ilmoittaudu siis pelaamaan 8.11. mennessä sähköpostitse Henri Hiljanderille osoitteeseen henri.hiljander@espoo.fi. Kerro ilmoittautumisessasi nimesi, ikäsi ja peli johon haluat osallistua. Pelien kesto on noin kolme tuntia.