Tag Archives: dystopiat

Paljaan taivaan alla

Helmet-haasteen kohtaan teoksessa liikutaan luonnossa valikoitui kollegan suosituksesta Veronica Rossin post-apokalyptinen dystopiatrilogian ensimmäinen osa Paljaan taivaan alla. Kirja on enimmäkseen menevää seikkailullista scifiä lievällä Mad Max-viballa, jota vain hetkellisesti häiritsevät kuvailevat romanttisemmat kohdat. Tästä tyrmistyttävänä esimerkkinä mainittakoon, että Perry huomaa Arian tuoksuvan orvokeilta, koska hänellä on alkanut kuukautiset. Viimeksi kun minulla oli asiasta hajua niin kuukautisveri tuoksuu kyllä ihan normaalista vain vereltä ei orvokeilta. Sinänsä hauska ykstiyiskohta, että kirjassa mainitaan kuukautiset. Toinen vähän isompi positiivinen seikka on että juoni ei ole liian ennalta-arvattava eikä siihen ainakaan ensimmäisessä osassa kuulu kolmiodraamaa, josta on muodostunut nuorten dystopiakirjallisuuden klisee viime aikoina. Maailmanrakennus on minusta kirjan onnistuneimpia puolia, henkilökuvaus ei yllä minusta ihan samalle tasolle, mutta oletan että hahmot syvenevät jatko-osissa, jotka tämän aloituksen perusteella voisin hyvinkin lukea.

Leffassa kitumista

Kuten otsikosta voi päätellä, olen käynyt elokuvissa…enkä kovin hyvässä sellaisessa.

Varoitan spoilereista jo hyvissä ajoin koska tuohduksissani tuskin muistan niistä sanoa.

Leffa on siis Divergent, josta olin jo lukenut kirjan aikoja sitten. Kirjan lytännän löytää täältä, jos se jotakuta kiinnostaa. Ja nyt on sitten vuorossa pienehkö lyttäys leffasta.

Olin jotenkin toiveikas, että leffa olisi parempi kuin kirja. Yleensähän se ei todellakaan ole Divergent-movie-poster-4niin, mutta koska kirja oli niin kamala, ajattelin ettei leffa voi olla niin huono. Ja koska leffoihin muutetaan asioita paljon (myös tähän), niin ajattelin että se paranisi.
En edelleenkään ole mikään leffaharrastaja, joten ohjauksesta ja kuvauksesta jne. on vähän vaikea lähteä sanomaan mitään syvällistä. Chigaco oli hienosti tuhoutuneen näköinen, vaatteet oli suunnilleen niinkuin olin kuvitellutki, myös casting (ulkonäöllisesti) oli onnistunu. Tosin Dauntlessien Eric oli hotimpi kuin kuvittelin ^^

Aika alussa mulla tuli jo ekat ongelmat kun Dauntlessit saapuivat puoluevalintatilaisuuteen. Oli alkuasukas rummutusta ja villiä huutoa ja hypittiin kuin nykytanssin riivaamat jänöset liikkuvasta junasta. Ehkä minussa on vika, että en kuvitellut heitä niin alkuasukas kaltaisiksi…enemmän ehkä rohkeiksi ja “jäyheiksi”. Ei mitään päätöntä sekoilua ja hyppimistä ja huutelua. Mutta aina olen voinut tulkita väärin.
Alusta “unohtui” myös pieni tapaturmainen kuolema ja kauhunhetket…nyt kaikki oli kovin smooth ja vain vähän jännittävää ja kovin normaalia…
Trisin lapsenomainen ihailu Dauntlesseja kohtaan oli hieman huvittavaa…en edes tiedä miksi, mutta se ei tuntunut kovin aidolta. Ehkä siksi etten itse ymmärrä miksi joku haluaisi hyppiä ja huutaa päättömästi ympäriinsä. Ja näidenhän piti olla “kansakunnan poliiseja”.
Päänäyttelijä saa huutia kyvyttömyydestään näyttää pelokkaalta tai ahdistuneelta. Jos yksi pelkotilan aiheuttaja on lintuparvi joka hyökkää ja nokkii hengiltä, niin kuvittelisin, että ihminen näyttää enemmän paniikinomaiselta kuin huolestuneelta, joka katselee ympärilleen. (Oli kai tärkeämpää näyttää kauniilta kuin uskottavalta.) Ennen kuin Tris edes tajuaa tilanteen hallusinaatioksi ja hokee “tämä ei ole totta”, niin pientä paniikkia olisi hyvä olla sitä ennen…

Niinkuin yleensä, leffa jäi kovin pintapuoleiseksi . Ei ollut mitään selityksia, miksi tatuoinnissa on kolme lintua tai miksi Trisin äiti oli niinkuin oli… Christina ja Will tuntuivat enemmän random ihmisiltä, kuin päähenkilön parhailta kavereilta.
Ainoan tipan linssiin tarjoili Trisin äiti, ja tässä kohtaa uskottavasti näytellyt päähenkilö.

IMDB linkki leffaan

Pitkän talven tarina

talviPitkän talven tarina on Karakallion koulun kahdeksasluokkalaisten kirjoittama scifi-kirja. Kirjaa kirjoitettiin äidinkielen tunneilla ja kuvaamataidossa tehtiin siihen kuvitus. Absurdian kustannustoimittaja Arja Hakulinen oli koululla vieraillessaan luvannut, että jos oppilaiden kirjoittama tarina olisi tarpeeksi laadukas, he julkaisisivat sen. Pitkän talven tarina aloittaa sarjan Koululaiset kirjoittavat koululaisille. Sarjan seuraava kirja tulee olemaan avaruusnovellikokoelma.

Pitkän talven tarina sijoittuu 2200-luvulle, jolloin jääkausi on tehnyt nykyisestä elämäntavastamme mahdotonta. Sähköä ei ole käytössä, rosvojoukot ryöstelevät ja orjuuttavat. Kirjan päähenkilöt perustavatkin uuden yhteisön järven rannalle, jossa eletään metsästyksellä, keräilyllä ja maanviljelyllä. Kylän lait antavat toivoa utopisen yhteiskunnan syntymisestä : Ruoka jaetaan, kunnioita vanhempia, kaikkien on tehtävä töitä ja älä varasta kyläläisiltä. Pulaan joutuneet kylän ulkopuolelta otetaan myös ystävällisesti vastaan, mikäli he ovat valmiita noudattamaan näitä sääntöjä – rosvojoukoista taas halutaan eroon.

Yhdeksän oppilaan yhteistuotos on yllättävän johdonmukaisesti etenevä kokonaisuus. Tarinassa on useita suuria teemoja, kuten toisten ihmisten huomioonottaminen ja demokratian nousu anarkiasta. Niiden rinnalla pienet yksityiskohdat, jotka haittasivat minulle lukemisen sujuvuutta, kuten slangisanat ja pienet epäjohdonmukaisuudet (järvi vaihtui mereksi) jäivät mitättömiksi yksityiskohdiksi, joihin ei kannata takertua liikaa. Tämä teos suorastaan palautti uskoani nuorisoon: nuoret eivät ole kaikki materialistisia kuluttajia, vaan ajattelevat laajemmalti yhteistä hyvää kuin mitä olin osannut kuvitellakaan.

Länsiväylä julkaisi kirjasta jutun 11.1.2014.

Espoon Fantasia sai kirjasta arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitämme Absurdiaa ja Arja Hakulista kirjasta ja opettaja Minna Uusi-Rauvaa ja hänen oppilaitaan tarinasta! Pitkän talven tarina on pian lainattavissa myös kirjastosta.

Suosittelen lisää dystopiaa loskanharmauteen

640px-Legendary_DayOli tarkoitus blogata ihan muusta, mutta sitten tempauduin mukaan Marie Lu’n teosten valtataisteluihin kahtia jakautuneen Yhdysvaltojen eri osien välillä.

Ensimmäisen osan kannessa mainitaan Nälkäpeli, kuten ilmeisesti aina nykyisin kaikissa nuorille suunnatuissa dystopioissa. Nälkäpelin ansiot ovat minusta hienoissa henkilöhahmoissa ja jännittävässä seikkailullisuudessa, tulevaisuuskuvaa paremmin sen maailmanjärjestys sopii minusta allegoriaksi nykyisyydelle tietyn yksioikoisuuden vuoksi. Legend-trilogian tulevaisuuden maailmanluonti taas on mielenkiintoisen monipuolinen sekä lääketieteen, tekniikan ja yhteiskuntarakenteen puolesta. Eniten huomioni kuitenkin kiinnittyi mystiseen ruttoon sekä poliittisiin järjestelmiin.

Tosin ensimmäisen osassa Legend‘issä tutustutaan vasta Amerikan tasavaltaan, jonka totalirismissa on Pohjois-Korean tai kenties Kiinan kaikuja. Kirjailija on syntynyt Pekingissä, mutta muuttanut viisivuotiaana vanhempiensa kanssa Texasiin, joten ensikäden kokemuksia hänellä ei varmaankaan ole. Kuitenkin ehkä siksi kirjailija huomioi muunkin maailman olemassaolon kuin entisen Yhdysvaltojen, tosin vain ohimennen sivulauseissa. Toisessa osassa Prodigy‘ssa saadaan myös käsitys korporaatioiden hallitsemasta kapitalistisista Amerikan siirtokunnista, jossa kaikki on yksityistetty. Valtataistelussa on sitten vielä mukana kapinalliset Patriootit, jotka haikailevat menneisyyden Yhdysvaltojen perään.

Vaikka minussa eniten ihastuttaa aiheittaa tulevaisuuden visiointi näissä kirjoissa, ei hahmojen luontikaan ole mitenkään epäonnistunutta. Minusta päähenkilöt kehittyvät ja muuttuvat tarinan edetessä. Kirja-trilogian alussa molemmat päähenkilöt Day ja June ovat 15-vuotiaita. Dayn kirjailija oli luonut jo samanikäisenä kirjoittamaansa fantasiakertomukseen, ja koska hän koki tämän hahmon Jean Valjean-tyyppisenä, kehitteli hän tälle hahmolle Javert’in, joka on siis June. Alunperin June oli poika, mutta kirjailija sanoo, että poikaystävänsä ehdotuksesta hän päätti muuttaa hahmon tytöksi saadakseen enemmän merkittäviä naishahmoja. Romantiikka ei kuulemma ollut syy, vaan ne käänteet olisivat olleet samat, vaikka June olisi ollut miespuolinen.

Toinen asia, joka hahmoissa on ollut pinnalla, on se että Day on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen, vaikka kirjailja mainitsee tämän isän suvun olleen Mongoliasta peräisin. Kirjailijan oma suku on myös osittain mongolialaista alkuperää, ja häntä on kiehtonut kuva mongolialaisesta tytöstä, jolla on muuten aasialaiset piirteet mutta hiukset ovat vaaleat ja silmät siniset, ja hän on halunnut sen toteuttaa Dayssä.

Juonenkäänteetkin ovat ainakin minulle ennaltaarvaamattomia, vaikka hiukan aavistelenkin mitä viimeisessä osassa tapahtuu. Odotan kovasti, että saisin trilogian viimeisen osan Champion‘in käsiini ja toivottavasti ällistyn, mutta vaikka aavisteluni toteutuisivat matka tulevaisuuden äärelle näiden kirjojen kanssa on ollut ajatuksia herättävä ja ennen kaikkea viihdyttävä.

Leffoja

Kävin kaverini kanssa katsomassa Nälkäpeli – Vihan Liekit tässä joku aika sitten. Ensiksi pitää todeta, että minua sai sinne houkutella ja onneksi en maksanut lipusta itse. Kirjasarjasta tykkään, mutta jo eka leffa oli huono. Jos sille antaisin arvosanan kaksi niin tämä toka osa oli sentään puolikkaan parempi, saaden kaksi ja puoli tähteä. Ekan leffan heiluvasta kuvauksesta oli sentään luovuttu, ehkä siitä irtos se puolikas piste. Asioita oli taas muutettu, mutta se oli mielestäni ihan hyvä asia tässä vaiheessa. Kaikki mikä oli henkilöiden pään sisällä kirjassa, oli nyt tuotu actioniksi valkokankaalle. Ei siis ole minulle leffa, että pitäisi nähdä uudelleen, mutta kakkososa antoi toivoa kuitenkin ja kolmosen meinaan mennä katsomaan 🙂

Leffan alussa tuli trailereita, niinkuin yleensäkin ja siinä oli mukana Outolintu. Divergentin suomeksi väännetty nimi. Kirja-arvosteluni kyseisestä enkunkielisestä löytyy täältä. Ja jos sen on lukenut niin voi kuvitella, että itse leffa vaikuttaa mielestäni paremmalta kuin kirja. Leffassa se, että asiat jää pintapuoleiseksi ei minua niin haittaa. Tuskinpa siitä mikään tajunnanräjäyttävä, pakko saada omaksi ilmiö tulee minulle, mutta aion kuitenkin katsastaa sen. Ja jos kirjaa halajaa itselleen, niin varausjonoa piisaa, lisäkappaleita tosin tulossa! 🙂
Tässä vielä teillekin traileri Divergentistä:

http://www.youtube.com/watch?v=sutgWjz10sM

Arvostelu: Under the never sky

Sain loppuun hetki sitten Veronica Rossin esikoiskirjan Paljaan taivaan alla (luin siis suomeksi). Alan jäämään koukkuun dystopiakirjoihin 😀

Kirja kertoo vuorotellen Arian ja Perryn puolelta tarinaa maailmasta, jossa yksi populaatio elää kapseleissa joissa kaikki on tuotettu keinotekoisesti. Myös ihmisistä on poistettu epätäydelliset ja turhat asiat kuten kivun tunne ja epätasaiset hampaat (hyvästi kulmahampaat *sniff*). Osa taas elää ulkopuolella “villeinä”, vähän kuin mikä tahansa keskiaikainen kylä (omassa kuvitelmassani siis). Osa heistä on siunattu vahvemmilla aisteilla, on haistajia, kuulijoita ja näkijöitä. Haistajat ovat mielenkiintoisia…he haistamalla tunnistavat ihmisten tunteet ja myös mahtavat kuulijat voivat “lukea ajatuksia”. Pelottavaa mielestäni…

Aria elää unelmissaan ja virtuaalitodellisuudessaan. Jokaisella on henkilökohtainen älysilmänsä, jonka kautta he voivat kulkea valtakuntiin, kuten keinotekoiseen virtuaaliseen Pariisiin. Kokemus tuntuu aidolta, mutta…noh ehkä pääsemme muutamien vuosien päästä itse kokemaan tämän ^^ Valtakunnista huolimatta Arian ja muutaman muun uteliaisuus vahingoittunutta kapselia kohtaan on liian suuri ja tämä käynnistää tapahtumakulun, joka muuttaa Arian elämän täysin.

Samaan aikaan toisaalla villinä, veljensä ja veljenpoikansa kanssa elävä Perry taistelee nälkää ja sairauksia vastaan alati pahenevissa eetterimyrskyissä. Talven tuloa odotetaan kauhulla. Perrylle kaikki sairaudet ja kivut ja tunteet ovat totisinta totta. Surkeiden sattumusten kautta hän joutuu pahoihin vaikeuksiin ja myös hänelle koittaa erilainen huominen.

Alkuun pääsy oli hieman hankalaa, mutta jo parinkymmenen sivun jälkeen olin koukuttunut, kiitos vahvojen henkilökemioiden. En olisi millään halunnut lopettaa kirjaa ja ehdin jo työkaverilleni ruikuttamaan asiasta. Tarina oli minusta hyvällä tavalla hieman poikkeava muista lukemistani YA dystopia kirjoista ja erityisesti jotenkin tunteiden kuvailu oli erilaista kuin hetkeen lukemissani opuksissa.

Tarina ja loppu eivät ihan saaneet minua varpailleen ja sydän pamppaillen odottamaan seuraavaa osaa, mutta ehdottomasti lukulistalla (ja jo varauksessa) se on!
Huhu kertoo myös, että leffaoikeudet olisi ostettu Warner Brosin toimesta. Lisätietoja odotellessa ja toivottavasti jos valkokankaan saavuttaa niin budjetti, erikoistehosteryhmä ja visualisointi olisi kohdillaan.