Author Archives: Matti Järvinen

Finnconin 2016 kohokohtia

Finncon 2016 on takana, ja se oli sen verran antoisa tapahtuma, että päätin kirjoitella hieman siitä, mitä itse tein tapahtumassa ja mihin kaikenlaiseen siellä törmäsin. Koska olin siellä Aavetaajuuden ja Kuoriaiskirjojen myyntipöydän apulaisena, en kuunnellut juurikaan ohjelmaa, joten sen osalta tästä coniraportistani ei ole iloa. Sen sijaan pääsen nostamaan esiin koko joukon lukemisen arvoisia kirjoja ja niitä kirjoittaneita kirjailijoita sekä kustantajia ynnä muuta.

Tässä tulee asioista nostoja ihan karkeasti aakkosjärjestyksessä.

 

Aavetaajuus

Olin Finnconissa suurimman osan aikaa Aavetaajuus-spefikaupan ja Kuoriaiskirjojen yhteisessä myyntipöydässä kauppaamassa kirjoja. Aavetaajuudella oli hyvä valikoima eri kustantajien spefiä laidasta laitaan. Todelliseksi myyntihitiksi osoittautui Kirotun kirjan vartija, kokoelma suomalaisia novelleja, jotka hyödyntävät H. P. Lovecraftin mytologiaa. Lovecraft oli muutenkin kova sana Aavetaajuuden pöydässä, sillä myös H. P. Lovecraftin koottujen teosten osat tekivät kauppansa. Itse ostin minulta vielä puuttuneet osat 2 ja 3.

Aavetaajuuden omistajan Jyrki Pitkän kanssa oli monta kiinnostavaa keskustelua. Meillä on myös jokunen yhteinen projekti vähintäänkin ideatasolla, mutta saapas nähdä, syntyykö niistä mitään.

 

Atorox-palkinto

Atorox-palkinto on edellisen vuoden parhaalle suomalaiselle spefinovellille jaettava palkinto. Olin itsekin mukana äänestämässä sitä ja ilahduin kovasti, kun kilpailun voitti Magdalena Hain novelli ”Kaunis Ululian”. Se on ilmestynyt Osuuskumman merirosvoantologiassa Kristallimeri. Voin lämpimästi suositella sitä ja toki koko muutakin antologiaa. Toinen ja peräti kolme sijoitusta kymmenen parhaan joukossa kahminut Osuuskumman teos oli lohikäärmeantologia Käärmeenliekit, joka sekin on mainio, ehkäpä kokonaisuutena jopa parempikin kuin Kristallimeri.

Osuuskumman julkaisut nappasivat Atorox-kilpailussa leijonanosan kärkipaikoista: Osuuskumman julkaisuissa oli ilmestynyt peräti seitsemän novellia kymmenestä kärkeen rankatusta novellista. Spefilehdet Portti ja Spin sekä Atena-kustantamo saivat tyytyä kukin yhteen sijoitukseen. Osuuskumma on kyllä todellakin lyönyt kirjailijansa Suomen kärkikaartiin spefinovelleissa.

Sivuun mennen sanoen Tähtifantasia-palkinnon voitti australialaisen Shaun Tanin tarinakokoelma Etäisten esikaupunkien asioita.

 

Boris Hurtta

Juttelin pitkän linjan kauhukirjailijan Boris Hurtan kanssa useaan kertaan. Häneltä on ilmestynyt jokin aika sitten romaani Kadonneet pojat, jonka genre on ristitty armeijapunkiksi. Hurtta toi myyntipöytään pienen erän tekemiään vihkosia, jotka tarjoavat kirjaan hauskaa taustamateriaalia. Itse kirja minulla on vielä lukematta, mutta tällaisesta kauhuelementeillä höystetystä lajista kiinnostuneiden kannattaa kirja lukea, sillä se on varmasti taattua Hurtan laatua.

 

Jussi ja Marjut Katajala

Jussi Katajala on minusta tällä hetkellä kokonaisuutena paras spefinovellien kirjoittaja. Jussin huonoimmat novellitkin ovat ihan hyviä, mutta parhaimmillaan hän yltää suorastaan loistavaksi. Eikä korkea taso ole sen merkki, että Jussi julkaisisi novelleja harvakseltaan: pikemminkin hän on erittäin tuottelias kirjoittaja, joka ei kuitenkaan toista samaa kaavaa vaan liikkuu laaja-alaisesti spefin eri genreissä ja esittää novelleissaan kiehtovia ideoita. Eipä siis ollut yllätys, että Jussin novelleja oli kaksi Atorox-palkintokymmenikösssä sijoilla 6 ja 8: ”Pohjoistuulen tuolla puolen” (kokoelmassa Kristallimeri) ja ”Korkea kiertorata” (kokoelmassa Korpin silmät kaiken näkevät):

Eräs Jussin novelli tuli mieleen, kun näin hotellini aamiaisella hotelliketjun maskotiksi Onni Oravaksi pukeutuneen henkilön. Nimittäin Jussin novellissa ”Orava osansa ottaa” (splatterpunk-kokoelmassa Ja hän huutaa) esiintyy mielikuvissani kovasti maskotilta näyttävä murhaaja, joka tappaa ihmisiä raa’alla tavalla. Jos maskotilla olisi ollut sorkkarauta kädessä, olisin varmaan juossut kiireesti pakoon… 🙂

Marjut Katajalan olen tavannut ennenkin mutta nyt ehdin jutella hänen kanssaan enemmänkin. Vaikka Marjut sanoi aluksi, ettei kirjoita kaunokirjallisuutta, hän myönsi myöhemmin kirjoittaneensa Osuuskumman spefiromanttiseen lukemistolehteen Ursulaan.

 

Kaikki ihanat spefi-ihmiset!

Huomaan päässeeni spefipiireihin, sillä Finnconissa oli melkoinen määrä tuttuja. Valitettavasti ei ollut aikaa vaihtaa monenkaan kanssa kuin pikaiset moikkaukset, ja kaikkiin en varmasti ehtinyt törmätäkään. Tähän kirjoitukseeni en pysty millään sisällyttämään niitä kaikkia mahtavia ihmisiä, jotka tekivät tästä Finnconista minulle upean kokemuksen. Voin vain kiittää teitä kaikkia!

 

Kauhucon

Viime vuoden puolella oli yritystä saada aikaan pienimuotoinen kauhukulttuuritapahtuma Kauhucon, mutta se kariutui siihen, ettei minulla ollut yksinkertaisesti aikaa ja jaksamista sen organisointiin. Nyt Finnconissa heräsi taas kiinnostusta järjestää Kauhucon hiukan uudenlaiselle konseptilla. Siinä Kauhucon järjestettäisiin jossakin baarissa pienimuotoisesti. Ohjelmana olisi luonnollisesti puheohjelmaa mutta myös vaikkapa musiikkia ja runonlausuntaa.

Jos kiinnostaa tulla mukaan ideoimaan Kauhuconia, sille on oma Facebook-ryhmänsä; ryhmä tosin on salainen. En lupaa, että tapahtumaa välttämättä syntyy, mutta nyt asiaan näyttäisi olevan taas uutta intoa.

 

Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia

Minulle yksi iso juttu oli Finnconin aikoihin ilmestynyt ensimmäinen itse kustantamani kirja: suomennettua novelleja sisältävä Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia. Siinä on seitsemän aikaisemmin sanomalehdissä ilmestynyttä novellia, joiden kieliasua on nykyaikaistettu, ja kolme itse suomentamaani tarinaa, joita ei ole käsittääkseni julkaistu aikaisemmin suomeksi. Kauppasin tätä kirjaa Aavetaajuuden ja Kuoriaiskirjojen pöydässä, ja ihan kivasti sitäkin meni. Annoin pari arvostelukappaletta, joten ehkäpä siitä ilmestyy jossakin vaiheessa myös arvosteluja.

 

Kuiskaus pimeässä

H. P. Lovecraft – Historiallinen seura ry oli saanut kasaan kauhua käsittelevän Kuiskaus pimeässä -lehden numeron 1/2016. Kävin hakemassa oman jäsenkappaleeni seuran päivystyspisteeltä ja ostin toisen eli numeron 3/2015 lahjoittaakseni sen kirjastolle. Noissa lehdissä on kirjojen, elokuvien ja pelien arvosteluja sekä koko joukko novelleja. Suositeltavaa luettavaa kauhusta kiinnostuneille.

 

Kuoriaiskirjat

Tuomas Salorannan kustantamo Kuoriaiskirjat jatkoi julkaisujaan oikein rytinällä: Finnconissa ilmestyi peräti kolme uutta teosta: kauhuantologia Teräskoura, Tuomaksen oma tieteisnovellikokoelma Musta tähti ja Eero Korpisen tiikerinmetsästysaiheinen pienoisromaani Patli Dunin yö. Näille sekä Osuuskumman julkaisemalle Shimo Suntilan tieteisnovellikokoelmalle Tähtiviima pidettiin Finnconin yhteydessä julkistamistilaisuus, jossa oli runsaasti väkeä ja jonka voisin sanoa olleen yksi tämän vuoden Finnconin kohokohdista. Henkevät tai vähemmän henkevät keskustelut jatkuivat yömyöhään.

Julkaistuista kirjoista sen verran – en ole niitä toki vielä ehtinyt lukea –, että Teräskoura jatkaa Stepanin koodeksista ammentavien antologioiden sarjaa. Stepanin koodeksi on vaarallinen kirja, joka esiintyy eri paikoissa ja ajoissa ja toimii yhdistävänä tekijänä kokoelmien keskenään hyvinkin erilaisille kauhutarinoille. Julkkareissa oli paikalla varsin monta antologian kirjoittajaa, ja pyysin heiltä kaikilta nimmarit. Antologiassa on monia kirjoittajia, jotka eivät ole olleet aikaisemmin mukana sarjaan kuuluvissa julkaisuissa.

Yön pimeinä tunteina Tuomas yltyi Facebookissa uhoamaan, että jos tietty tavoitesumma Kuoriaiskirjojen myynnissä ylittyisi Finnconin aikana, hän julkaisisi ensi vuonna kolme omaa pienoisromaania, sillä varauksella, että yhdestä saattaa tulla romaanikin. Ja yksi niistä olisi aiheeltaan steampunkia. Tuomas ei selvästikään uskonut, että tavoite saavutettaisiin, mutta sehän ylittyi komeasti, joten nyt saamme sitten odottaa kirjailija Salorannan hengentuotoksia ensi vuodeksi. 🙂

 

Lucilla Lin

Lucilla Lin on yksi kauhukirjailijasuosikeistani, joka kirjoittaa ihanan ilkeitä kauhunovelleja. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa jututtamaan häntä kunnolla ja sain kuulla, että pidempääkin tekstiä voi olla tulossa ensi vuonna. Saamme siis varmasti kuulla Lucillasta vielä…

Meillä riitti juttua myös goottilaisista kauhuromaaneista, joihin kirjailija oli perehtynyt ja joita minäkin olen hiukan lueskellut. Lucilla sai signeerata monta kappaletta tarinakokoelmaansa Kuolema on ikuista unta, joka kertoo suvusta, jota vainoaa yliluonnollinen olento sukupolvesta toiseen. Lucilla mainitsi myös kirjoittaneensa Kuiskaus pimeässä -lehden numeroon 1/2016.

Lucilla oli mukana satupaneelissa, jota käsittelen lisää alla.

 

Osuuskumma

Osuuskummalla oli taas uusia julkaisuja. Tuorein oli jo aikaisemmin mainitsemani Shimo Suntilan tieteisnovellikokoelmalle Tähtiviima. Olin jo ehtinyt hankki itselleni toisen Osuuskumman uutuuden: Anni Nupposen ohuen raapalekokoelman Hirviöasiakaspalvelu. Sen tarinoissa asiakkaat soittavat mitä erikoisimmista hirviöongelmista puhelinpalveluun. Asiakaspalvelussa työskennellyt huomaa kyllä, että samoja piirteitä on niin tavallisessa kuin hirviöasiakaspalvelussa. Suosittelen lämpimästi!

Osuuskumman myyntipöydässä oli myös J. S. Meresmaan tuoretta Robustos-kustantamon julkaisemaa pienoisromaania Naakkamestari, jota voi luonnehtia steampunkiksi ja vaihtoehtohistoriaksi. Se oli minulle pakko-ostos myös. Naakkamestari voitti Robustoksen pienoisromaanikilpailun. J. S:ltä on ilmestynyt myös Osuuskumman kustantamana Keskilinnan ritarit, joka kokoaa kolme pienoisromaania yhdeksi kirjaksi. Sen teemana on ritarin ja hänen aseenkantajakokelaansa eroottinen suhde, mutta tarjolla on suurien tunteiden lisäksi juonittelua.

Mainittakoon vielä, että Osuuskumma on julkaissut kolmannen steampunk-antologiansa nimeltään Steampunk! : silintereitä ja siipirattaita. Minulla on sen lukeminen vielä kesken, mutta jos steampunk yhtään kiinnostaa, kannattaa tutustua tuohonkin.

 

Portti

Portti on spefilehti, jossa julkaistaan niin novelleja, arvosteluja kuin kirjailijoiden esittelyjä. Mielessäni on ollut jo pitkään, että se pitäisi tilata. Nyt sitten vihdoinkin tein sen ja sain pari vanhempaa numeroa liittymislahjana.

Portin myyntipöydästä hankin myös Heikki Ojan tieteisnovellikokoelman Jäinen lohikäärme, jota olen kuullut useammankin ihmisen kehuvan kovasti, ja Robert E. Howardin tarinoita sisältävän kokoelman Zambebwein kuu.

 

Romanttista fantasiaa vai fantastista romantiikkaa? -paneeli

Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa järjestämässä ohjelmaa ja olin ehdottanut tätä paneelia, koska viime aikoina on ilmestynyt useita romanttiseen fantasiaan luokiteltavia suomalaisia teoksia. Keskustelussa olivat mukana kirjailijat Maria Carole kahden naisen rakkaustarinasta kertovalla romaanilla Tulen tyttäriä, Liliana Lento keijuaiheisella chic lit -romaanilla Dionnen tytöt, J. S. Meresmaa Mifonki-sarjallaan ja Keskilinnan ritarit -pienoisromaanikokoelmallaan ja Elina Pitkäkangas paranormaaliin romantiikkaan lukeutuvalla teoksellaan Kuura.

Toimin paneelin vetäjänä, ja osallistujat pääsivät kertomaan, miksi kirjoittavat romanttista fantasiaa ja miksi sitä kannattaisi lukea. Kaikki tunnustautuivat romantikoiksi, jotka myös lukevat muuta romantiikkaa. Kliseitä ei pelätty, mutta kirjailijoille oli selvää, etteivät he halua juuttua ahtaisiin kaavamaisuuksiin kirjoissaan. Elina on tulossa syksyllä vieraaksi fantasiakirjallisuuden lukupiiriini; Marian kirjan olemme lukeneet jo aikaisemmin.

 

Sadut – portti kauhun maailmaan

Lauantai-iltana kävin kuuntelemassa ainoan ohjelmanumeron, jossa en ollut itse mukana: satupaneelikeskustelun, jossa olivat mukana kirjailijat Lucilla Lin, Artemis Kelosaari ja Juha Jyrkäs. He pohtivat satujen suhdetta kauhukirjallisuuteen ja toivat esiin, että saduissa on paljon kauhukirjallisuuden elementtejä. Grimmin saduista on olemassa sekä erittäin raakoja että varsin kilttejä versioita. Lucilla nauratti yleisöä kertomalla pikkulapsille tehdystä Punahilkka-versiosta, jossa susi vain telkeää isoäidin kaappiin (kaapin symboliikkaakin pohdittiin!) ja juoksee metsästäjää pakoon.

Keskustelijoilla oli mukavan erilaiset näkökulmat satuihin. Lucilla oli erityisen perehtynyt goottilaisiin romaaneihin mutta puhui myös ainakin Grimmin saduista ja Andersenista. Artemis nosti myös satuja esiin ja taisi mainita Tove Janssonin muumeistakin itseään eniten pelottaneen kohdan. Juhalla taas oli kansanperinnenäkemystä asiaan, ja hän korosti jotakin suomalaisten sukukansan satua, jonka nimi ei jäänyt mieleen.

 

Suomalainen mytologia -paneeli

Minut oli pyydetty hiukan yllättäen Suomalainen mytologia -paneelin vetäjäksi. Aihe ei ollut minulle mitenkään valtavan tuttu, vaikka toki olen Kalevalani lukenut. Olin rustannut pitkän listan kysymyksiä, mutta vain pienen osan ehdin niistä kysyä, sillä mainiot mytologiantuntijat Juha Jyrkäs, Anne Leinonen, Tiina Raevaara ja Eeva-Liisa Tenhunen pitivät huolen siitä, että juttua riitti.

Eeva-Liisa myöhästyi paneelista, joten aloitin kysymällä muiden panelistien arvioita, minkä mytologiahirviön kanssa hän oli joutunut kamppailemaan. Ehdotukset olivat Iku-Turso (Juha), staalo (Tiina) ja horkka (Anne). Siitä panelistit pääsivät kunnolla vauhtiin, kertoivat omasta suhteestaan suomalaiseen mytologiaan, argumentoivat vahvasti, että siinä on paljon aineksia spefissä hyödynnettäväksi, ja pohtivat suomalaisen mytologian omaleimaisuutta tai sekoittumista muuhun mytologiaan. Heiltä tuli myös roppakaupalla vinkkejä lähdekirjallisuudesta, josta spefinkirjoittajat voivat ammentaa ideoita. Erityisesti mieleen jäi Annen lukema kuvaus horkasta.

Paneelikeskustelu oli hieno, mutta täytyy sanoa, että juttua olisi riittänyt kevyesti toisetkin 45 minuuttia tai vielä enemmänkin.

 

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat oli Finnconissa mukana omalla yhdistyspöydällään, josta hankin tuoreen Nova 2014 -antologian. Siellä oli myös tuoretta Kosmoskynä-lehteä, joka oli muuttunut kahdesti vuodessa ilmestyväksi paksuksi, melkein 100-sivuiseksi julkaisuksi. Tarjolla olisi ollut myös Spekulatiivinen Turku -julkaisua, mutta se jäi minulta ostamatta.

 

Vaskikirjat

Vaskikirjoilla oli Finnconissa uusia julkaisuja. Tuorein niistä oli Katri Alatalon fantasianovellikokoelma Älä riko pintaa, jonka ostin itselleni. Harmikseni unohdin pyytää Katrilta siihen nimmarin.

Vaskikirjoilta mukaani tarttui myös Glen Cookin fantasiaromaani Varjot pitenevät, joka on Musta komppania -sarjan toinen osa. Kolmannen osan suomennos on Markus Harjulla työn alla. Sarjaa olisi vielä paljon senkin jälkeen, mutta saattaa kuulemma olla, että julkaisu tyssää kolmeen ensimmäiseen osaan, jotka muodostavat sarjan sisällä kokonaisuuden.

Vaskikirjojen kolmas uutuus oli kustantamon omistajan Erkka Leppäsen novellikokoelma Kirotun maan ritari, joka sijoittuu Petri Hiltusen sarjakuvista ja Ville Vuorelan Praedor-roolipelistä tuttuun Jaconian fantasiamaailmaan. Sen olin tosin ostanut jo aikaisemmin itselleni, ja miekka ja magia -fantasiasta pitävien kannattaa se lukea.

 

Worldcon

Vuonna 2017 ei järjestetä Finnconia, sillä sen korvaa Helsingin messukeskuksessa järjestettävä Worldcon, suuri kansainvälinen spefitapahtuma, joka on onnistuttu saamaan ensimmäistä kertaa Suomeen. Finnconista poiketen Worldcon on maksullinen tapahtuma, mutta se on varmasti hintansa arvoinen. Kestoakin on Finnconin kolmen päivän sijaan kokonaista viisi päivää. Kannattaa siis hankkia jo pääsy sinne jäsenyyden muodossa.

Päättyvän vuoden spefisadonkorjuuta

Näin vuoden 2015 lähestyessä loppuaan ajattelin listata hiukan tänä vuonna ilmestyneitä spefiteoksia, jotka olen lukenut kokonaan tai osaksi. Ja osaksi lukeminen ei toki tarkoita sitä, että teos olisi huono, vaan sitä, että jokin muu luettava on ollut kiireellisempi. Lukupiirit ja kirja-arvostelut kun työntävät jatkuvasti lisää luettavaa. Ennen listan laatimista tuntui, että olen lukenut tänä vuonna turhankin vähän, mutta silti listaan kertyi peräti parikymmentä vuoden 2015 aikana ilmestynyttä teosta.

 

Jos siis teos kuulostaa kiinnostavalta, klikkaus vain kirjan nimestä ja varaamaan HelMetistä!

 

Eino Leinon Helkavirsiä (Arktinen Banaani, 2015)

Tässä kokoelmassa puetaan sarjakuvan muotoon monia Eino Leinon Helkavirsiä-kokoelmien runoja. Osa runoista on sijoitettu luovasti nykypäivään, ja luonnollisesti fantasia-aiheitakin on runsaasti. Pidin itse eniten kokoelman ideoineen Petri Hiltusen toteutuksista, mutta muitakin kiinnostavia sommitelmia on kirjassa.

 

Hei, rillumapunk! (Kuoriaiskirjat, 2015)

Mitäkö on rillumapunk? Uusi spefin alalaji, jossa yhdistetään vanhan kotimaisen elokuvan tunnelmaa ja punk-asennetta. Tämä teos on novellikokoelma, jossa rillumapunkia toteutetaan monimuotoisesti tarinoiden liikkuessa menneisyyden Suomesta tulevaisuuden avaruuteen. Erityisesti voisin nostaa esiin O. E. Lönnbergin novellin Peikonkulta, J. S. Meresmaan novellin Pirunkeuhko sekä Boris Hurtan kertomuksen Ainahan on maksettava, eikös juu?.

 

Jyrkäs, Juha: Uniaika, eli Kertomus jumalista, käärmeistä ja ihmisistä (Salakirjat, 2015)

Mitäpä tästä kalevalamittaisesta runoteoksesta sanoisi? Se on esiosa kirjailijan esikoisrunoteokselle Ouramoiselle. Mutta teos väkevine runokuvineen on parempi lukea ja kokea kuin selittää!

 

Katajala, Jussi: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita (Osuuskumma, 2015)

Jussi Katajala on melkoinen spefinovellin taikuri, ja tässä kokoelmassa on tarjolla kauhunovelleja. Suurin osa on ilmestynyt erilaisissa julkaisuissa. Ehkä eniten pidin novelleista Äijön pojat (yliluonnollinen dekkari) ja Rautakihlat (tavallaan aika ilkeää uuskummaa), mutta myös Tukholman metroon sijoittuva Vuoronvaihto on kiinnostava.

 

King, Stephen: Tervetuloa Joylandiin (Tammi, 2015)

Vaikka olen innokas Stephen King -fani ja lukenut lähes koko hänen suomennetun tuotantonsa, Kingin kaikki viimeisimmät teokset eivät ole oikein innostaneet. Tämä kirja oli kuitenkin pitkästä aikaa parasta Kingiä. Siinä liikutaan 1970-luvulla, ja päähenkilönä on huvipuistossa kesätyössä työskentelevä opiskelija. Vaikka teoksessa on kauhuelementtejä – kuten kummitusjunassa kummitteleva murhattu nainen –, kirja sopii mainiosti niillekin, jotka eivät uskalla kovin pelottavia kirjoja lukea. Siinä on kauniin surumielinen tunnelma ja kerronta kerrassaan vetävää.

 

Kostet, Jenna: Marrasyöt (Robustos, 2015)

Kostetin toinen romaani ei ole yhä vahvasti spefiä kuin esikoisteos Lautturi. Siinä yhdistetään kansanperinne ja rikosromaani, sillä nauvolainen poliisi Nils Larsson tutkii nuoren naisen kuolemantapausta. Jatulitarhat tuntuvat liittyvän tapaukseen. Jos pienillä yliluonnollisilla maustella ja kansanperinteellä maustettu dekkari kiinnostaa, kirjaa voi suositella.

 

Kristallimeri : tarinoita merirosvoista (Osuuskumma, 2015)

Merirosvoista on kirjoitettu vaikka kuinka – muttei spefistisistä merirosvoista! Tämän kokoelman merirosvot seikkailevat niin fantasiamaailmoissa kuin vinksahtaneelta tuntuvassa nykymaailmassa. Omat suosikkini ovat Magdalena Hain Kaunis Ululian, J. S. Meresmaan Kapteenin synty ja Jussi Katajalan Pohjoistuulen tuolla puolen. Jälkimmäisessä fantasia sidotaan kiinnostavasti todelliseen historiaan.

 

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma, 2015)

Lohikäärmeet ovat aika kaluttu fantasia-aihe, mutta tämä kokoelma puhaltaa ihan uutta henkeä niihin. Harva lohikäärmeistä on lähelläkään fantasiakliseiden petoa, vaan lohikäärme esiintyy monenlaisissa muodoissa, niin nykytodellisuudessa kuin kuvitteellisessa ympäristössä ja jopa kaukaisessa tulevaisuudessa. Kokoelmassa on paljon kiehtovia tarinoita, mutta jos muutama pitää nostaa esiin, niin mainitsisin J. S. Meresmaan historiallisen kertomuksen Hyvä emo sekä realistiseen ympäristöön lohikäärmeen tuovat Hanna Morren tarinan Raakelin päätös ja Tarja Sipiläisen novellin Asfalttiritari.

 

Nupponen, Anni: Kauheat lapset (Osuuskumma, 2015)

Nupposen romaani on steampunkia ja itsenäistä jatkoa hänen novellilleen Joka ratasta pyörittää (kokoelmassa Steampunk! : koneita ja korsetteja). Teemana on kapina dystopiayhteiskunnassa.

 

Raevaara, Tiina: Yö ei saa tulla (Paasilinna, 2015)

Kellosepän apulainen Johannes kärsii unettomuudesta ja joutuu palaamaan menneisyytensä traumoihin. Taustalla kummittelee mystinen Nukkumatti, joka onkin jotakin paljon kammottavampaa kuin saduista tuttu hahmo.

 

Rocknomicon (Osuuskumma, 2015)

Mitä tulee, kun spefi ja rock yhdistetään? Tietysti Rocknomicon, kokoelma musiikkiaiheisia spefinovelleja. Erityisesti mieleen jäivät Jussi Katajalan huikea Rock’n’roll ei kuole koskaan, josta ei sovi paljastaa etukäteen liikoja, ja Magdalena Hain Vainaansuo, jossa suolla aikaa viettävä bändi kokee kummia.

 

Sammalisto, Iida: Tähtimosaiikki (Otava, 2015)

Kulkurityttö Suna kulkee vapaana kettunsa kanssa. Hän tapaa yllättäen taivasta saapuneen pojan Lupuksen, joka väittää, että Sunalla olisi rooli ennustuksessa. Tämä suorastaan lyyrinen romaani on ehkä suunnattu nuorille, mutta kyllä siitä ovat vähän varttuneemmatkin runotytöt ja -pojat pitäneet.

 

Souri, Katariina: Valkoinen varjo / (Tammi, 2015)

Mosaiikkitaiteilija Mona Malin järjestää mosaiikkikurssin syrjäisessä saaressa, jossa alkaa tapahtua kummia. Tätä voi lukea psykologisena jännärinä, ja yliluonnolliset elementit voi tulkita useammallakin tavalla. Juoni pysyy minusta hyvin kasassa loppuun asti. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja toinenkin osa Sammunut sydän on jo ilmestynyt. Kolmas on tulossa jo alkavana vuonna.

 

Suntila, Shimo: Daughters! / Milla ja Meri (Shimo Suntila, 2015)

Tässä pienessä vihkosessa on sama tarina englanniksi ja suomeksi. Siinä isä on helisemässä ihmekaksosten Millan ja Merin kanssa. Lapsiperheen arki yhdistyy hauskasti monenlaisiin ihmeellisiin kommelluksiin.

 

Supernova : uusien kirjoittajien antologia (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, 2015)

Antologia on syntynyt Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kirjoituskilpailun tuloksena. Sen kirjoittajat eivät ole vielä järin tunnettuja eivätkä ole julkaisseet vielä paljonkaan. Tarkoituksena olikin nostaa uusia kirjoittajia esiin. Olen vasta puolivälissä kokoelmaa, joten en voi luonnehtia sitä vielä kokonaisuutena.

 

Surupukki : ruotsalaisia tieteistarinoita (Osuuskumma, 2015)

Alaotsikosta huolimatta tämän kokoelman novellit eivät ole kaikki tieteistarinoita vaan laajemmin spefiä. Se on mielenkiintoinen väläys ruotsalaisesta spefistä, jota ei ole liiaksi suomennettu. Suosikkini oli Karin Tidbeckin novelli Olen laskenut suruni yllesi. (Pidempi arvosteluni löytyy Aavetaajuuden sivuilta.)

 

Tirkkonen, Taru: Kirottu merimies (Mediapinta, 2015)

Merirosvokapteeni Bretel Raghnarsson sattuu ryöstämään väärän laivan ja joutuu kirouksen alaiseksi. Hän yrittää päästä kirouksesta eroon ja joutuu pohtimaan tekojensa oikeutusta.

 

Valkoiset varpaat : kauhutarinoita (Haamu, 2015)

Kokoelmassa useat tunnetut kirjailijat ovat tarttuneet kauhutarinan kirjoittamisen haasteeseen – ja kukin aika omaperäisellä tavallaan. Kokoelman helmi on Virpi Hämeen-Anttilan kirjastoaiheinen novelli Suljettu osasto, jossa on mukana herkullista yhteiskuntakritiikkiäkin. Maininnan ansaitsevat myös varsinaisten kauhukirjailijoiden kertomukset: Marko Hautalan Varpaat ja vierailevan ruotsalaistähden Anders Fagerin Kuolema saapuu Bodskäriin.

 

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, 2015)

Tämän kokoelman novellit ovat kauhukirjallisuuden suuren nimen H. P. Lovecraftin kehumien kirjailijoiden kirjoittamia. En ole vielä lukenut niitä kaikkia, joten en rohkene nostaa mitään niistä esiin.

Finnconin kirjasatoa

Tämän vuoden Finncon on takana, ja sieltä tarttui monia kiinnostavia spefikirjoja. Suurin osa löytyy HelMet-kirjastoistakin, joten jaanpa lyhyen listan näistä saalistamistani teoksista. Tämä on vain pieni osa Finnconin valtavasta kirjatarjonnasta, enkä ole ottanut mukaan sellaisia uusiakaan kirjoja, jotka olen hankkinut jo aikaisemmin.

Matin kirjasaalis Finnconista 2014Tässä siis lista:

Petteri Hannila: Kaukamoinen. Kalevala-henkistä muinaissuomalaista fantasiaa. Kirja on saatavilla myös englanniksi nimellä Fargoer.

Katri Alatalo: Karnin labyrintti & Laulu kadonneesta saaresta (Mustien ruusujen maa 1 & 2). Fantasiaromaanitrilogia, jonka kolmas osaa ilmestynee piakkoin myös.

Kirotun maan kulkijat. Novellikokoelma, jonka kertomukset sijoittuvat Praedor-roolipelistä ja Petri Hiltusen sarjakuvista tuttuun Jaconian maailmaan.

Anni Nupponen. Joen jumala. Spefinovelleja.

Kari Välimäki: Todensanat. Lyhytproosaa.

Juha Jyrkäs: Oivas Repänen. Kainoan Musta linna 2. Conan-henkistä miekka ja magia -fantasiaa äänikirjana. Sarjan ensimmäinen osa löytyy HelMetistä myös.

Mustaa lihaa. Kyberpunk-novelliantologia.

Jukka Nieminen: Jättihämähäkit. Nimi kertonee tarpeeksi. Ei hämähäkkikammoisille!

Heikki Oja: Jäinen lohikäärme. Tieteisnovelleja. Tekijän oikea henkilöllisyys pysyi pitkään salassa.

Shimo Suntila: Jake Cannon vastaan veriviholliset. Ja hän huutaa -kokoelmassa julkaistu novelli erillispainoksena, bonuksena kolmen hahmon esittelyt ja raapale.

Karim: Saalis ja saalistaja & Tarkoitus pyhittää keinot (Karim 1 & 2). Sarjakuva, joka sijoittuu Turkuun – tosin vähän synkempään ja raadollisempaan versioon siitä.

Kosmoskynä 2/2014. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n lehti, joka sisältää artikkeleita ja novelleja.

Saattavat tulla jossakin vaiheessa HelMet-kirjastoihin (vink, vink, hankintapuoli!):

Jyrki Pitkä: Ilmari Rautapää, okkulttinen etsivä. Madon mysteeriot 1/3. Tämän eriskummallisen amatöörietsivän ensimmäinen seikkailu löytyy HelMetistä, osa 1 ja osa 2.

Kummallisen kirjoittajat. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen. Tämä on aivan tuore uutuus, joka julkistettiin Finnconissa.

Unennäkijän muistikirja. Kokoelma suomennettuja H. P. Lovecraftin kirjoituksia.

Vaivaistalo. Suomalainen lyhytkauhuelokuva, kesto 45 minuuttia. Vinkkasin elokuvan julkaisijalle, että tätä olisi kiva saada kirjastoihinkin.

Kuiskaus pimeässä 2013. H. P. Lovecraftin historiallisen seuran lehti, joka sisältää novelleja ja kirjoituksia kauhukirjallisuudesta.

Eivät ehkä ole tulossa kirjastoon:

M. G. Soikkeli: Peikonkarvainen gobeliini. Spefikirjailijan runokirja.

Boris Hurtta & Tuomas Saloranta: Ne ammoiset. Kaksi novellia Lovecraftin tapaan.

Boris Hurtta: Ainahan on maksettava, eikös juu? Novellimaistiainen piakkoin ilmestyvästä rillumapunkin kokoelmasta.

Wanhojen Herrojen Suruvirsi. Boris Hurtan ohut lauluvihko.

Steampunkia lukupiirissä

Pasilan kirjastossa kokoontuva fantasiakirjallisuuden lukupiiri avasi syyskautensa 14.8.2013 keskustelemalla teoksesta Steampunk!: koneita ja korsetteja. Olimme saaneet vieraiksi kokoelman toimittaneet J. S. Meresmaan ja Markus Harjun, joiden novellit ovat myös mukana teoksessa.

Jos joku ei tiedä, mitä steampunk on kirjallisuuden yhteydessä, sen voisi kai sanoa yksinkertaistetusti olevan viktoriaaniselle ajalle sijoittuvaa tieteiskirjallisuutta, joissa koneet toimivat höyryllä tai mekaanisesti. Steampunk! on ensimmäinen suomalainen steampunk-novellikokoelma, ja se sisältää esipuheen lisäksi yhdeksän novellia.

Steampunk! oli uponnut sangen hyvin lukupiiriläisiin, sillä kaikki sanoivat pitäneensä siitä, vaikka ainakin joku mainitsi mielestään tarinoiden tason vaihtelevan ja joku piti osaa novelleista hankalina ymmärtää. Nupposen novelli ”Joka ratasta pyörittää” taisi saada eniten mainintoja parhaan tarinan gallupissa. Heikki Nevalan kertomuksessa ”Hevostuhatjalkainen” vetosi tarinan sijoittaminen Suomeen pohjanmaalle ja murteen käyttäminen repliikeissä. Shimo Suntilan ”Kruunun vihollisen” toimintakohtaukset jakoivat mielipiteitä, samoin Magdalena Hain ”Vaskimorsiamen” ennalta-arvattavuus.

Keskustelussa nousi vahvasti esiin se, että kokoelman novelleissa naiset olivat vahvoja toimijoita ja miehet jopa heikoilla. Lähes jokaisessa novellissa oli vähintään yksi naishahmo, vaikka päähenkilöinä oli miehiäkin. J. S. Meresmaan novelli ”Augustine” nostettiin esiin kuvauksena naisen rajallisista mahdollisuuksista miehisessä yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisuuden ohella tarinoista löydettiin myös huumoria – esimerkiksi Christine Thorellin ”Viuhka käy kartanossa” oli tuntunut paikoin koomiselta –, eikä niiden sanoma tuntunut julistavalta.

Kertomusten suhdetta tekniikkaan ruodittiin lukupiirissä, ja niissä nähtiin jopa joiltakin osin koneromantiikkaa. Kirjailijat korostivat sitä, että steampunk lähestyy teknologiaa varsin inhimillisestä näkökulmasta, eikä laitteiden toiminnan yksityiskohtainen uskottava kuvaus ole tarpeen, toisin kuin ainakin joidenkin lukijoiden mielestä tieteiskirjallisuudessa. Jani Kankaan novellista ”Kapina tunturilla” oli löydetty sivistyksen ja jalon villin vastakkainasettelu.

Markus paljasti, että hänen novellinsa ”Prahan teurastaja” sai inspiraation miljööseen Praha-matkasta. Tosin novellin maanalaiset paikat lienevät vain mielikuvitusta. Koko kokoelmassakin liikuttiin paikoissa, jotka eivät välttämättä tule aivan ensimmäisinä mieliin steampunkia ajatellessa kuten Saara Henrikssonin novellin ”Arkistonhoitajan salaisuus” Budapest. Anni Nupposen novellista ”Joka ratasta pyörittää” todettiin, että sitä on aika haastavaa sijoittaa mihinkään, kun taas useimmissa muissa novelleissa oli selkeitä maantieteellisiä kiintopisteitä.

Steampunkin ystäville on luvassa lisää suomalaisia tarinoita. Vieraat kertoivat, että toinen novellikokoelma on työn alla. Sen alaotsikkona on Hyöryä ja helventinkoneita. Kirjan kansikuva on jo nähtävillä J. S. Meresmaan blogissa osoitteessa http://jsmeresmaa.blogspot.fi/2013/08/kansikuva-kirjoittamista-ja-harveneva.html.

Fantasiakirjallisuuden lukupiiri jatkuu Pasilan kirjastossa keskiviikkona 18.9.2013 kello 18.00. Silloin keskustelemme Hannu Rajaniemen romaanista Kvanttivaras. 16.10.2013 on vuorossa Ransom Riggsin teos Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille. Syyskauden viimeiset kokoontumiskerrat ovat 13.11.2013 ja 11.12.2013. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan, vaikkapa vain yhdellekin kokoontumiskerralle. Ilmoittautua voi halutessaan osoitteeseen matti piste jarvinen ät hel piste fi.

Kesytön fantasiakirjallisuuden lukupiirissä

Pasilan kirjastossa kokoontuva fantasiakirjallisuuden lukupiiri käsitteli 7.11.2012 Elina Rouhiaisen esikoisromaania Kesytön, joka edustaa paranormaaliksi romanssiksi luonnehdittua genreä. Mikä parasta, itse kirjailija oli vieraanamme – eikä luennoimassa vaan keskustelemassa kanssamme!

Kesyttömän päähenkilö on 17-vuotias Raisa Oja, joka käy Helsingin kuvataidelukiota. Raisan maailma mullistuu, kun hänen äitinsä kuolee onnettomuudessa. Hänen holhoojakseen tulee aikaisemmin tuntematon Jaska-eno, jonka luokse Kainuun Hukkavaaraan Raisa muuttaa. Pontimena on selvittää äidin salaperäistä menneisyyttä. Raisa alkaa tuntea Hukkavaarassa myös outoa vetoa vuotta vanhempaan komeaan Mikaeliin. Mutta jotakin kummaa tuntuu olevan koko kylässä…

Suurin osa lukupiiriläisistä oli pitänyt romaanista – muutama jopa kovasti –, mutta kaikki eivät kokeneet olevansa oikein teoksen kohderyhmää, ja joku moitti teoksen alkua turhankin hitaaksi. Toisaalta romaani oli onnistunut yllättämään. Se oli aluksi tuntunut kuin Twilight-sarjan kopiolta mutta muuttunutkin myöhemmin kiinnostavammaksi ja omaleimaisemmaksi. Kesyttömän Raisa on paljon vahvempi ja itsenäisempi naishahmo kuin Twilight-sarjan Bella.

Elina valotti kiinnostavasti teoksen syntyä. Hän kertoi lukeneensa paljon paranormaaliin romanssiin lukeutuvia kirjoja, myös suomentamattomia, joten genre oli luonteva hänen kirjansa pohjaksi. Ensimmäinen käsikirjoitusluonnos syntyi varsin lyhyessä ajassa ja kelpasi kustantamo Tammelle, jossa oli toivottukin juuri sellaisia käsikirjoituksia. Romaani on mahdollisesti viisiosaiseksi tarkoitetun Susiraja-sarjan ensimmäinen osa, ja Elina sanoi yllättyneensä, ettei sarjamuoto ollut kustantajan näkökulmasta haitta vaan jopa etu.

Lukupiiriläiset pitivät Kesyttömän kieltä varsin sujuvana, eikä montaa virhettäkään ollut lukijoilla silmiin osunut. Se oli tosin pantu merkille, etteivät kainuulaiset puhuneet murretta vaan yleiskieltä. Kirjailija kertoi harkinneensa murteen käyttöä muttei ollut siihen päätynyt. Itse asiassa hän paljasti, ettei edes tuntenut Kainuuta päättäessään sijoittaa romaaninsa sinne. Paikka oli luonteva siksi, että Kainuussa on voimakas susikanta ja sudet taas ovat tarinassa tärkeässä roolissa. Elina painotti, että kyseessä oli puhtaasti kuvitteellinen kylä.

Kesyttömässä esiintyvää vampyyrihahmoa kehuttiin, koska hän on erilainen kuin perinteiset vampyyrit ja jopa isällinen. Toinen erityisesti esiin nostettu hahmo oli Niko, jonka kanssa Raisa ystävystyy. Nikon vihjatun homoseksuaalisuuden osalta pohdittiin, miten luontevalta se tuntui suhteessa kyläläisten asenteisiin. Kaikille kolmelle hahmolle yhteiseksi nähtiin jonkinlainen ulkopuolisuus suhteessa kylän muihin asukkaisiin. Mikaelin hahmoa moitittiin turhan kliseiseksi, ja kirjailijakin myönsi, että rakastetun roolissa toimivan hahmon tekeminen kiinnostavaksi oli haasteellista.

Kirjan hahmojen nimistä heräsi hyvä keskustelu. Elina kertoi, ettei ollut erityisemmin miettinyt Raisan nimeä. Hän oli vain halunnut nimen, joka ei ole liian yleinen muttei ylettömän harvinainenkaan. Elina vihjaisi, että eräät toiset nimet on valittu silmällä pitäen jotakin sellaista, mikä paljastuu sarjan seuraavissa osissa.

Kesyttömästä löydettiin monia teemoja. Erityisen tärkeäksi nostettiin erilaisuuden käsittely, sillä lukupiiriläiset näkivät sen olevan keskeisessä roolissa läpi koko kirjan. Elina nosti esiin, että hän halusi kirjassa nostaa esiin myös nuoruuden vaikeuksia. Raisa on joutunut koulukiusatuksi, ja siitä nähtiin seurauksena hänessä toisinaan nouseva halu viillellä itseään. Kylän yhteisö nähtiin vahvasti miesten hallitsemana, mutta teoksen loppupuolella patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys alkoi saada murtumia.

Lukupiiriläisiä kiinnosti tietää kirjan kannesta. Elina kertoi, ettei hänellä ollut siihen osuutta vaan hänen työnsä oli teksti. Kannen arveltiin olevan suunnattu kirjan kohderyhmälle eli teini-ikäisille tytöille mutta karkottavan mieslukijat. Elina myönsi, että mieslukijoilta ei ollut paljonkaan palautetta, mutta ainakin yhden lukijan isäkin oli kirjaan tykästynyt.

Vaikka lukupiirin osallistujat olivat kohderyhmää vanhempia, kirja oli meille maittanut hyvin ja keskustelua olisi jatkunut varmasti kahta tuntia pidempäänkin, mutta kirjaston sulkemiskuulutus pakotti meidät lopettamaan. Kesyttömästä voivat siis hyvin nauttia aikuisetkin, eikä miestenkään kannata arvioida kirjaa kansikuvan perusteella. Se tarjoaa vetävän tarinan, jossa on toki tunteita mutta myös arvoituksia ja kiinnostavia paljastuksia. Niitä on taatusti luvassa tulevissakin osissa. Ja Elina kertoi, että seuraavan osan käsikirjoitus on jo kustannustoimittajalla luettavana, joten Raisan tarinaan on jatkoa pian luvassa!

Fantasiakirjallisuuden lukupiiri jatkuu 28.11.2012 kello 18.00 Pasilan kirjastossa. Silloin käsittelyssä on Viivi Hyvösen romaani Mahlaa suonissaan. Tammikuun kirjaksi päätimme ottaa Elinan ehdotuksesta Ally Condien dystopiaromaani Tarkoitettu. Lukupiiriin aikataulu löytyy Pasilan kirjaston lukupiiriblogista. Mukaan mahtuu vielä halukkaita, ja vain yhdellekin kokoontumiskerralle saa tulla mukaan.

HelMet-kirjastot roolipelitapahtuma Ropeconissa

Espoon Dipolissa pidettävä roolipelitapahtuma Ropecon lähestyy: se pidetään 27.–29.7.2012. Olen menossa mukaan jo kymmenettä kertaa. Odotukset ovat korkealla, sillä perinteisten roolipelisessioideni lisäksi olen järjestämässä puheohjelmaa ja roolipeliyhdistyksen saunatilaisuutta sekä tehnyt pohjatyötä HelMet-kirjastojen osallistumiselle Ropeconiin. Jos Ropecon ei ole ennestään tuttu, siitä voi lukea esittelyn täältä.

Tänä vuonna Ropeconissa ovat mukana Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunginkirjastot yhteisen HelMet-tunnuksen alla. Toimintaa on suunniteltu useissa yhteisissä palavereissa, ja eri kirjastoista on tulossa 16 työntekijää järjestämään HelMet-kirjastojen ohjelmaa. Olemme paikalla perjantaina ja lauantaina, koska ne ovat perinteisesti olleet vilkkaimmat päivät Ropeconissa. Henkilökunnan tunnistaa HelMet-kypäristä.

Otamme Ropeconiin mukaan kirjastoauton, joka on täynnä roolipelejä ja muuta Ropeconin osallistujia mahdollisesti kiinnostavaa kirjallisuutta kuten fantasiaa, scifiä, kauhua, sarjakuvia, lautapelejä ja konsolipelejä. Aineistoa voi tutkia kirjastoautossa, ja sitä saa lainattua HelMet-kirjastokortilla. Jos sellaista ei satu omistamaan, kortti voidaan tehdä kirjastoautossa, kunhan on esittää kuvallinen henkilöllisyystodistus. Kirjastoauto löytyy Ropeconin parkkipaikalta perjantaina ja lauantaina.

Viime Ropeconissa järjestetty asiakaskysely osoitti, ettei merkittävä osa vastaajista tunne kirjastojen roolipelikokoelmia. Olemmekin siksi varanneet Ropeconiin todella laajan määrän niin suomen- kuin englanninkielisiä roolipelikirjoja. Mukaan on tulossa sellaisia kiinnostavia kotimaisia harvinaisuuksia kuin kolmanneksi vanhin suomalainen roolipeli ANKH, Velhon vanki -seikkailu, Malnoth-kaupunkikuvaus, Sateenkaarten kaupunki ja Rapier-roolipeli.

Vanhojen lisäksi tarjolla on myös aivan uudempia, vastikään kirjastoon saatuja roolipelikirjoja kuten Marvelin Heroic Roleplaying, Halls of Undermountain -seikkailu, GURPS: Horror, Black Crusade -lähdekirja, Savage Worlds sekä kotimaiset roolipelit Generian legendat, Pyöreän pöydän ritarit ja Noitahovi. Iällisesti varmaan vanhin hankinta oli jo vuodelta 1999 peräisin oleva toimintaroolipeli Feng Shui, joka oli jostakin syystä jäänyt puuttumaan HelMet-kirjastojen kokoelmista. Maininnan ansaitsevat myös Jules Vernen, Arthur Conan Doylen ja muiden vanhan ajan seikkailukirjailijoiden tuotannosta ammentava roolipeli Hollow Earth Expedition sekä pohjoismaista larppia eli live-roolipelaamista esittelevä järkäle Nordic Larp.

HelMet-kirjastot ovat läsnä myös Dipolin sisällä Käpyaulassa perjantaina ja lauantaina. Peluutamme siellä lautapelejä (mm. Eclipseä) ja noppapelejä (Cthulhu Dice ja Zombie Dice); lautapelejä on jonkin veran lainattavanakin. Lautapelien sähköisiä versioita pääsee kokeilemaan kirjaston iPadeilla. Aion itse peluuttaa HelMet-kirjastojen pöydässä perjantai-iltana kirjastoympäristöön sijoittuvan HeroQuest-roolipeliseikkailuni Murha Joninkylässä, joka on tyyliltään arvoitusdekkari. Seikkailun kirjoittaminen on ollut todella nautinnollista, ja sen perusteella uskon, että siitä tulee myös pelattuna oikein mainio.

Ropeconissa on kerrassaan valtava määrä erilaista peliohjelmaa ja luentoja. Ropeconin ohjelma on suorastaan hengästyttävää selailtavaa. Vaikka roolipelit eivät olisi tuttuja tai ne eivät kiinnostaisi, Ropeconin ohjelmatarjonnasta löytyy mitä luultavimmin kiinnostavia asioita. Ja Ropeconissa on aina myös roolipelejä, joihin aloittelijat ovat tervetulleita ja joiden kautta voi päästä kokeilemaan, millaista roolipelaaminen oikein on.

Siispä: tervetuloa mukaan Ropeconiin!

Rahvaanomaisia tarinoita, osa 2

URS: uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion antologia edustaa nimensä mukaan koulukuntaa, josta kerroin aikaisemmassa arvostelussani ja joka pyrkii palaamaan perinteiseen suoraviivaiseen kerrontaan. Mukana on paljolti samoja kirjoittajia kuin myöhemmässä julkaisussa Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia. URS:n eli ns. Valkoisen antologian kustantajana on tamperelainen pienkustantamo Hauenleuka.

Novellit kulkevat jossakin fantasia-, tieteis- ja kauhukirjallisuuden rajamaastossa, mutta yllättäen kokoelmassa näyttävät kauhutarinat painottuvan vahvimmin. Samuli Antilan ”Viheltäjä” tuo mieleen H. P. Lovecraftin teokset, joskin Suomeen sijoitettuna. Tuomas Salorannan ”Pyörätuolimummo” on kuvaukseltaan varsin realistista ja nostaa esiin nimettyjä Helsingin paikkoja mutta siirtyy vähitellen yliluonnollisemmalle tasolle. Markus Harjun ”Polku, joka joelle johtaa” kääntyy sekin lopussa kauhukirjallisuudeksi.

Fantasiakirjallisuutta edustaa kokoelmassa vain kaksi novellia, eivätkä nekään ole kaikkein perinteisintä fantasiaa. Alpo Leppäsen ”Barbaari Verenhukka” on selkeästi parodiaa, ja myös Tarja Sipiläisen novellissa ”Liekitettyä paahtoleipää” ote on vahvan koominen. Mixu Laurosen ”Rauhallista” on antologian ainoa tulevaisuuteen sijoittuva tieteisnovelli. Jussi Katajalan ”Leonardon rasia” on lajiltaan kaikkein erikoisin: siinä minäkertoja kuvaa kovasti Leonardo da Vinciltä kuulostavaa Leonardoa, joka ei kuitenkaan seuraa moneltakaan osin miehen todellisia historiallisia vaiheita. Novellia voisi kenties luonnehtia jonkinlaiseksi vaihtoehtohistoriaksi, ja siinä on mukana myös aikansa tason ylittävää tekniikkaa.

Suhtautumiseni URS-antologiaan on hiukan kaksijakoinen: siinä on useita kiinnostavia novelleja, mutta kokoelman fantasiahuumorinovellit eivät kolahtaneet minuun lainkaan. Sipiläisen novelli voi kenties miellyttää humoristisesta fantasiasta pitäviä yhdistäessään velhot, lohikäärmeet ja taikuuden sekä leivänpaahtimen ja postimyyntiluettelon kaltaiset modernit asiat. Sen sijaan Leppäsen parodia tuntui minusta surkealta. Sen kehyskertomuksessa väheksytyn fantasian kirjoittaja laatii teostaan, ja sen lomassa katkelmina esiintyvässä teoksessa kliseinen barbaarihahmo pelastaa kaunista neitoa. Suuntautuuko parodia perinteistä fantasiaa vastaan, sitä voi miettiä, mutta kovin suoraviivaiselta ja konstailemattomalta tuo kahdella tasolla liikkuva tarina ei tunnu verrattuna antologian muihin novelleihin.

Pidin kokoelman novelleista eniten Katajalan erikoisesta novellista, joka yhdistelee historiaa luovasti ja onnistuu punomaan novellin mielenkiintoisen käänteen. Novellissa on juuri sellainen juju, joka tekee siitä lukemisen arvoisen. Salorannan ”Pyörätuolimummo” yhdistää mukavan hiipivällä tavalla arkirealismin ja yliluonnollisen kauhun. Mitä tapahtuukaan, kun työtön nuorukainen ryhtyy ottamaan selvää kummallisesta pyörätuolimummosta? Antilan novelli on melko lyhyt mutta onnistuu tiiviissä sivumäärässä luomaan hyytävää tunnelmaa.

URS-antologia on kokoelman Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia tavoin hyvä tapa lähteä katsomaan, millaista tekstiä uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion koulukunnan edustajat tuottavat. Etenkin jos kauhukirjallisuus kiinnostaa, sitä on tässä antologiassa runsaammin tarjolla. Toimitustyö vaikuttaa muuten hyvältä, mutta Laurosen novellista tuntuu puuttuvan kokonaan tavutus. Kirjan lopussa olevat kirjoittajien lyhyet esittelyt ovat kiinnostava katsaus siihen, millainen joukko teosta on ollut laatimassa.

Rahvaanomaisia tarinoita

Pimeyden reunalla ja muita uusrahvaanomaisia kertomuksia on novellikokoelma, jonka kirjoittajat tunnustautuvat uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion edustajiksi. Kummalliselta kuulostavan termin takaa löytyy yksinkertaisesti kyllästyminen turhan korkeakirjalliseen ja hämäriin sfääreihin ponkaiseviin spekulatiivisen fiktion lajeihin. Uusrahvaanomaisuus tarkoittaa kokoelmassa yksinkertaisesti sitä, että tarinat ovat selkeitä juoneltaan eivätkä käytä niin monimutkaisia tyylikeinoja, että lukija tipahtaisi kärryiltä. Taustalla on pyrkimys palata vanhanaikaiseen suoraviivaiseen tarinallisuuteen.

Spekulatiivinen fiktio merkitsee kokoelmassa sitä, että se sisältää fantasia-, tieteis- ja kauhunovelleja. Markus Harjun ”Seitsemän sisaren sali”, Mixu Laurosen ”Prinsessa Sibyllan korvakorut” ja Tarja Sipiläisen ”Arana Suelon kadonneet kylät” ovat selkeimmin perinteistä seikkailullista fantasiakirjallisuutta. Nimimerkin Kullervo Rauta-Kalske novelli ”Ritari ja velho / Pilaantuneiden tomaattien kimara” on puhdasta fantasiaparodiaa. Venla Lintusen ”Järviveli” edustaa puolestaan kokoelmassa reaalifantasiaa. Jussi Katajalan ”Pimeyden reunalla”, Tuomas Salorannan ”Konemies hankkii elämän” ja Markus Koskimiehen ”Majakanvartija” ovat keskenään hiukan erilaisia tieteisnovelleja. Samuli Antilan novellia ”Juoksuhauta” voisi luonnehtia jonkinlaiseksi kummitusjutuksi, kun taas nimimerkin Lucilla Lin kertomus ”Pontianak” on perinteinen kauhunovelli.

Kokoelman tarinat ovat minusta tasoltaan vaihtelevia. Ehdottomasti hienointa antia oli Venla Lintusen herkän psykologinen novelli, jossa nuoren minäkertojan isoveli ”muuttaa järveen”. Aikuiset kokevat asian itsemurhana, mutta minäkertoja tietää asian paremmin ja joutuukin kiinnostavaan seikkailuun lähtiessään etsimään isoveljeään. Tarinassa on jotakin samaa tunnelmaa kuin Reeta Aarnion mainioissa suomalaista mytologiaa hyödyntävissä fantasiakirjoissa. Lintusella voisi olla hyvin rahkeita kokonaiseen romaaniinkin.

Lucilla Linin novelli on omalla tavallaan kiinnostava kauhu- ja vampyyritarina, joka hyödyntää lajin perinteisiä piirteitä. Kirjoittajan sanotaan asuvan ulkomailla, eikä tarinassa kieltä lukuun ottamatta olekaan mitään suomalaista. Ikävä kyllä, ääkkösten pisteitä näyttää myös toisinaan puuttuvan tarinasta, mikä on hiukan ärsyttävää. Jos siirtomaat, sukusalaisuudet ja sellaiset perinteiset elementit kiinnostavat, tarina kannattaa lukea.

En ole humoristisen kirjallisuuden ystävä, joten Kullervo Rauta-Kalskeen novelli olisi saanut minun puolestani jäädä kokoelmasta pois. Muuten kokoelman novellit ovat mukavaa luettavaa, vaikken niitä välttämättä nostaisikaan spekulatiivisen fiktion kaikkein kirkkaimpaan kärkeen. Selkeä tarinallisuus on novelleille eduksi, sillä itse liputan tuollaisen ”rahvaanomaisuuden” puolesta. Perinteisen fantasia-, tieteis- ja kauhukirjallisuuden ystävälle kokoelmaa voi suositella, mutta jos kaipaa jotakin kokeilevampaa, ei tämä novellikokoelma ole välttämättä lukemisen arvoinen.

Novellikokoelman kirjoittajat eivät ole mitään kovin tunnettuja kirjailijoita, vaikka useilla heistä onkin jo kirjallista tuotantoa takana. On ilahduttavaa nähdä, että heillä on halua saada novellejaan julkaistua myös perinteisessä painetussa muodossa, jolloin ne ehkä osuvat herkemmin satunnaistenkin lukijoiden käsiin kuin Internetissä. Kokoelman toimitustyökin on parempaa kuin keskimääräisissä omakustanteissa tai pienpainatteissa, vaikka tarkempi oikoluku ei olisi ollut pahitteeksi. Toivoa sopii, että uusrahvaanomainen koulukunta jatkaisi painettuja julkaisuja ja tarjoaisi tuollaisista novelleista kiinnostuneille lukemista.

Vanha Koira fantasiakirjallisuuden lukupiirissä

Pasilan kirjastossa kokoontuva fantasiakirjallisuuden lukupiiri kokoontui 9.5.2012 keskustelemaan Ville Vuorelan ja Petri Hiltusen teoksesta Vanha Koira (Jalava, 2004).

Lukupiirissä pohdittiin, onko kirja romaani vai novellikokoelma, sillä se koostuu otsikoiduista teksteistä, joilla on numeroidut lukunsa. Kahdessa ensimmäisessä kertomuksessa päähenkilönä on Aric Itäläinen, joka on vanha praedor eli aarteita etsinyt seikkailija. Sen jälkeen keskeiseen rooliin nousee kuitenkin jo vuosia sitten aloilleen asettunut Aricin seikkailijatoveri Eram Vuderis. Päähenkilön vaihtumista pidettiin melko yllättävänä mutta kiinnostavana, Eram kun on majataloa pitäessään pulskistunut ja mieltynyt mukavaan elämään. Elämän käänteet pakottavat hänet lähtemään jälleen tien päälle.

Vanha Koira on melko perinteistä miekka ja magia -fantasiaa ja ilmeisesti suunnattu miehille. Miehet olivat kirjassa pääosassa, vaikka pari vahvaa naishahmoakin nousi esiin. Kirjan kansikuvaa pidettiin huonona, ja se oli herättänyt osassa lukupiiriläisiä epäilyksiä kirjaa kohtaan. Teos osoittautui kuitenkin kiinnostavammaksi kuin kansikuva antoi ymmärtää, sillä tapahtumat eivät olleet pelkkää veristä taistelua. Se, oliko kirjan loppu onnellinen vai ei, herätti hiukan pohdintaa. Avoimeksi jäi, mitä kirjan tapahtumien ulkopuolelle kadonneelle Eramin pojalle kävi. Olisiko mahdollisesti myös hänestä kirjoitettu jotakin?

Erityisiä kehuja kirjassa keräsi Petri Hiltusen mustavalkoinen kuvitus; Hiltunen on tunnettu fantasiakuvittaja ja julkaissut samaan maailmaan sijoittuvia sarjakuva-albumeita, joskaan lukupiiriläiset eivät olleet tutustuneet niihin tai maailmaan perustuvaan Praedor-roolipeliin, joka oli kokoontumiskerralla katseltavana. Kirjan ulkoasu keräsi kritiikkiä, sillä karmeana pidetyn kannen lisäksi kirjan taitto tuntui aika amatöörimäiseltä kaksine palstoineen ja välillä kovin pitkine kappaleineen. Kappaleissa oli kummallisesti käytetty vuorotellen vasen suora -asettelua ja välillä sisennyksiä. Kirjassa olisi voinut olla mukana kartta, jotta tekstissä mainitut paikat olisivat hahmottuneet paremmin.

Kokonaisuutena Vanha Koira ei noussut kenenkään lukupiiriläisen suosikkikirjaksi, mutta sen todettiin olleen kiinnostava katsaus miekka ja magia -fantasiaan, jota lukupiiriläiset eivät olleet kovin runsaasti lukeneet. Joku totesi, ettei olisi kansikuvan vuoksi varmasti tarttunutkaan kirjaan, jollei se olisi ollut lukupiirin ohjelmistossa.

Jos kiinnostaa kokeilla, millaista suomalaista fantasiakirjallisuutta roolipelikuvioista tuttu Ville Vuorela ja arvostettu fantasiakuvittaja Petri Hiltunen ovat saaneet aikaan, kirjan saatavuuden voi tarkistaa HelMet-verkkokirjastosta. Lukupiiri jatkuu elokuussa 2012 Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen teoksella Routasisarukset, ja uudetkin tulokkaat ovat tervetulleita. Lukupiiriin aikataulu löytyy Pasilan kirjaston lukupiiriblogista.