Author Archives: Laura

Laura

About Laura

Työskentelen Kauniaisten kaupunginkirjastossa, ja nappaan aina välillä aikaa vinkatakseni fantasiaa yli kaupunkirajojen. Fantasiaa olen lukenut lukioikäisestä saakka, mutta scifiin hurahdin alle kymmenen vuotta sitten. Paras scifikirja onkin mielestäni edelleen Dan Simmonsin Hyperion, joka sai minut kääntymään tieteiskirjallisuusfaniksi (Asimovin Säätiö-sarja joitain vuosia aiemmin ei ollut siinä onnistunut). Kivaa fantasiaa mielestäni kirjoittavat ainakin Robin Hobb, Gregory Maguire, Joe Abercrombie ja Guy Gavriel Kay. Liian tarkasti on vaarallista luetella - joku aina unohtuu.

Noituri – perinteisiä aineksia uudella tavalla

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjat ovat hauskasti vähän erilaista aikuisten fantasiaa. Maailman harmaasävyt ja vuoroin kuivanlupsakka huumori tekevät kirjoista mukavaa luettavaa.

Noituri eli Geralt Rivialainen on keskiaikaisin menetelmin tuotettu mutantti, joka on jalostettu erityisesti jahtaamaan ihmiskunnan hyvinvointia uhkaavia hirviöitä. Maailma on kuitenkin muuttumassa. Hirviöt vähenevät, eikä ihmiskunta aina tunnu pelastamisen arvoiselta. Asetelma on varsin kliseinen – keskiaikainen fantasiamaailma, hirviöitä, prinsessoja, miekkasankari, ja niin edelleen – mutta Sapkowski kääntää kaiken sopivasti kieroon. Geraltin kuvauksen perusteella voisi luulla, että kirjoissa on paljonkin väkivaltaa, mutta taistelukohtaukset ovat harvassa. Sen sijaan tarinat ovat suorastaan dialogivetoisia. Se on varmaan sitä slaavilaisuutta.

Muutamaa seksikohtausta (ja monipolvista dialogia) lukuunottamatta Noituri-kirjat sopisivat sisällöltään vaikka lasten luettaviksi. Aikuisiin ne vetoavat hyvillä henkilökuvillaan, erilaisella kerronnallaan ja mustavalkoisten vastakkainasettelujen välttelyllään.

Kirjoista on nyt suomennettu kaksi ensin kirjoitettua novelikokoelmaa. Toivottavasti myös niitä seuranneet viisi romaania käännetään. Odotellessa voin kuolata Geraltia kahdessa ilmestyneessä tietokoneroolipelissä.

En tällä kertaa kerro aiheestani enempää, vaan johdatan teidät kirjojen suomentajan, Tapani Kärkkäisen loistavaan kirjoitukseen.

Robin Hobb

Esittelen teille erään lempikirjailijoistani, Robin Hobbin. Hänen tarinansa ovat vahvan henkilövetoisia, mutta taustalla ovat aina myös kunnianhimoiset – ja fantasiantäyteiset – juonet.

Kerron hieman ikiaikaisten maailmaan sijoittuvista kirjoista eli Salamurhaajan taru -trilogiasta (The Farseer), Lordi Kultainen -trilogiasta (The Tawny Man), The Liveship Traders -trilogiasta ja kahdesta The Rain Wild Chronicles -kirjasta.

Salamurhaaja- ja Lordi Kultainen -sarjojen kuusi kirjaa käsittävät hengästyttävästi päähenkilönsä koko elämän. Pituutta saagalle tulee monta tuhatta sivua, mutta sivut kääntyvät kuin itsestään. FitzUljas on aviottomana syntynyt poika, jonka olemassaolo saattaa hänen isänsä, kruununprinssin häpeään. Kuningasperheellä ei ole varaa tuhlata yhtäkään jäsentään, joten FitzUljaskin kutsutaan hoviin. En varmaankaan pilaa yllätystä jos kerron, että hänestä koulitaan kuninkaan salamurhaaja. Ensimmäisessä kolmessa kirjassa kerrotaan FitzUljaan lapsuudesta ja nuoruudesta, ja toinen trilogia sijoittuu hänen aikuisiälleen. Vikoineen ja yksinkertaisine hyveineen päähenkilöstä kasvaa lukijalle läheinen henkilö. Viisaasti juuri nämä kaksi toisiinsa liittyvää sarjaa on suomennettu.

The Liveship Traders  -sarjan kolme kirjaa sijoittuvat samaan maailmaan kuin edelliset kirjat, mutta sen eri kolkalle. Traders sijoittuu sekä ajallisesti että kirjoitusjärjestyksessä edellä esittelemieni sarjojen väliin, ja hauskaa kyllä Lordi Kultaisessa sarjojen hahmot kohtaavat toisiaan. Näissä kirjoissa seikkaillaan merellä, eikä millä tahansa purtiloilla, vaan maagisilla elävillä laivoilla. Päähenkilöitä on useampia – mieleeni ovat jääneet erityisesti erään perheen nuoret naiset, jotka etsivät omaa lokeroaan maailmassa, jossa heidän sukunsa laivanomistaja ja kauppias -elämäntapa on murtumassa. Tarinan muu sisältö käsittää esimerkiksi merirosvoja, kadonneen kaupungin ja lohikäärmeitä – ja ihmissuhteita, kasvutarinoita ja toivoa.

The Rain Wild Chronicles käsittää kaksi kirjaa, jotka sijoittuvat ajassa muiden kirjojen jälkeen. Seuraava teksti saattaa siksi sisältää juonipaljastuksia niille, jotka eivät vielä tunne sarjaa.

Kauan sitten lohikäärmeet katosivat maailmasta. Nyt niitä on kuitenkin löytynyt pieni määrä elossa. Ihmisten ja lohikäärmeiden on opittava elämään yhdessä samassa maailmassa, ja asuinpaikaksi lähdetään etsimään muinaista, unohdettua kaupunkia. Kirjan oli tarkoitus ilmestyä yksin, mutta pituutensa vuoksi se jaettiin kahtia. Tarina jää kuitenkin niin kiinnostavaan kohtaan, että viimeiset puolitoista vuotta olen janonnut jatkoa.

Lukiessani herään välillä Hobbin lumoista ja ihmettelen, mikä hänen kirjoistaan tekee niin vangitsevia. Tapahtumat, kohtaamiset ja henkilöt eivät ole välttämättä ollenkaan dramaattisia, ja pitkät kuvaukset päähenkilöiden mielenliikkeistä kuulostavat periaatteessa tylsältä sivuntäytteeltä. Arkisisuudessaan  samaistuttavat hahmot ovat kuitenkin syy, miksi Hobbia kannattaa lukea. He ovat yleensä ulkopuolisia ja erilaisia: aviottomia lapsia, narreja, tyttöjä, jotka haluavat lähteä merille, epämuodostuneita, homoseksuaaleja, pelottavia kykyjä hallitsevia. Henkilöt joutuvat kamppailemaan muiden hyväksynnästä ja paikastaan yhteisössä. Hobb ei säästele heitä, muttei kohtele tarpeettoman julmastikaan.

Ellen Kushner

Priviledge of the the SwordFinnconin kunniavieraana jokunen vuosi sitten piipahtaneelta Ellen Kushnerilta löytyy HelMetistä kolme teosta.

Oman kokonaisuutensa muodostavat jonkinlaiseen kaksintaistelevien kavaljeerien aikakauteen sijoittuvat kolme fantasiaromaania Swordspoint, The Fall of the Kings ja The Priviledge of the Sword. Ensimmäisessä osassa tutustutaan Aleciin ja Richard St Vieriin – syrjäytyneeseen opiskelijaan ja palkkakaksintaistelijaan sekä joukkoon pysyviä sivuhahmoja. Viimeisessä kirjassa pääosassa on seuraava sukupolvi. Ennenkuulumattomasti etuoikeus puolustaa miehen kunniaa miekan kautta annetaan nuorelle naiselle. HelMetistä puuttuva keskimmäinen osakin olisi ollut varmaan mielenkiintoista lukea, mutta puute ei toisaalta paljoa haitannut – luin olemassaolevat osat jopa väärässä järjestyksessä.

On vaikeaa saada aivan kielen päälle, miksi suosittelisin näitä kirjoja. Päähenkilöt ovat karikatyyrejä, juoni köykäinen ja dialogi melodramaattista. Fantasiaelementit puuttuvat täysin, ellei sellaiseksi lasketa kirjailijan omiin tarpeisiinsa luomaa miljöötä. Kirjat toimivatkin parhaiten rauhassa ja rehellisesti yliampuvana viihteenä. Jos vielä pitää poikarakkaudesta lukemisesta, suosittelen Swordspointia.

Thomas the Rhymer/Thomas Riiminiekka on eri maata. Se kertoo oman versionsa haltiamaahan siepatun lapsen tarinasta. Kushner on kerännyt kirjoillaan runsaasti palkintoehdokkuuksia ja Priviledge of the Sword on voittanutkin Locuksen, mutta Riiminiekka räjäytti potin voittamalla sekä World Fantasy Awardin että  Mythopoeic Awardin. Miksi siis en ole itsekään vielä lukenut sitä? Toivottavasti nyt ymmärrän korjata virheeni.

Fables: fantasiasarjakuvaa

Fables on amerikkalaisen DC Comicsin edelleen jatkuva fantasiasarjakuva, jossa kaiken maailman satuhahmot elävät meidän New Yorkissamme yrittäen kuitenkin pitää todellisen luonteensa salassa tavallisilta ihmisiltä. Alun perin satuhahmot elivät omissa rinnakkaismaailmoissaan, mutta pahan keisarin alkaessa valloittaa maailmoja yksi kerrallaan viimeinen turvasatama löytyi meidän maailmastamme.

Hahmot ovat edustettuina Lumikista Aladdiniin ja elementit taikaviitoista taikapapuihin. Tarina polveilee suuren sodan pääjuonen ja satuhahmojen omien ongelmien selvittelyn välillä. Tapahtumat ovat usein dramaattisia ja vaikuttavat tuleviin juonenkäänteisiin, joten jokaisen osan lukeminen palkitaan. Mielenkiintoisinta on kuitenkin seurata hahmojen keskinäisten suhteiden kehittymistä ja ihastella satujen hyvin tunnetuille käänteille keksittyjä taustoja.

Pääjuoni kertoo siis suuresta sodasta pahaa keisaria vastaan. Käsikirjoittajat saavatkin sodan venytettyä melko pitäkestoiseksi, mutta kaiken täytyy loppua joskus. Tarina kuitenkin jatkuu – aina löytyy uusia uhkia rauhaarakastavalle satuhahmoyhteisölle. Tarina on parhaimmillaan ensimmäisen kaarensa aikana, mutta tarpeeksi irrallisia langanpätkiä jää kiinnostuneille luettavaksi vielä senkin jälkeen, jos sarjan seuraamista haluaa jatkaa.

Joe Abercrombie: mustaa, pikimustaa huumoria

Joe Abercrombieta en suosittele puputytöille iltalukemisiksi enkä herkkäsyömäisille ruokapöytään. Varmaan K-15 -lätkä näille pitäisi lyödä, jos kirjoja tarkastettaisiin.

Kirjailijan ensimmäinen teos on Ensimmäinen laki -trilogia (alkukielellä The First Law), josta ilmestyy syksyllä toinen osa suomeksi. Sarjassa varsin stereotyypinen mutta mielenkiintoisesti väärälleen vinksahtanut sankariporukka pelastaa maailmaa – varsin stereotyyppisesti. Kirjailijan tyylistä kuitenkin arvaa pian, että juoni ei tule etenemään Fantasiakirjailijain käsikirjan mukaan. Abercrombie kohtelee hahmojaan kovakouraisesti ja väkivaltaisesti, mutta lukukokemuksen pitää siedettävänä ja kiinnostavana pikimusta huumori.

Best Served Cold ja Heroes sijoittuvat samaan maailmaan, mutta toimivat loistavasti erilläänkin. Jos aloittaa näistä erillisteoksista, jää paitsi vain muutamasta herkullisesta maailman sisäisestä viittauksesta. Best Served Cold toimi killbillmäisenä kirjallisena vyörytyksenä – samaan tapaan koukuttimena molemmissa minulle toimi naispäähenkilö. Heroes ei sitten enää jaksanut innostaa. Kirja kuvaa kolmea päivää taistelukentällä ja sisältää kyllä hienoja ja suorastaan visuaalisia taistelukuvauksia, mutta tarina on aika samantekevä.

Olen kirjoittanut trilogiasta ja Best Served Coldista myös pidemmät vinkit.