Author Archives: Heidi

Kauhean karmaiseva lukustoppi!

Olen kärsinyt kyseisestä vaivasta jo hyvän aikaa. En edes oikein tiedä miksi. Syytän tietokonetta johon on helppo jumiutua.
Olen tahkonnut läpi (monta kuukautta yhtä lukien) hyviäkin kirjoja, mutta silti en vain ole päässyt tukoksesta yli enkä ympäri!
Olen myös jo sortunut ostamaan äänikrijana Abercombien Half a king, kun ajattelin, että jollen itse pysty lukemaan, auttaa jos joku lukee minulle. Kunhan pääsis eteepäin!
Tämä taito vaatii kuitenkin hieman harjoittelua ja ilman kunnon kuulokkeita Suomen kuolemanhiljaisessakin bussiliikneteessä menee asioita ohi…

Olen kokenut lukemattomuudesta hyvinkin suuria tunnontuskia, kun työtehtäviini kuitenkin kuuluu lukea, olla perillä ja hieman edes ajan hermoilla klassikoita unohtamatta.
Suurimmat tunnontuskat on kuitenkin minulle aiheuttanut innokas sivarimme, joka itse lukee fantasia tiiliskiviä ja haluaa tietää mitä minä olen lukenut ja puhua kirjallisuudesta. Tuntui pahalta aina sanoa “en oo vieläkään saanu mitään luettua”.
Joten eräänä päivänä hyllyttäessä otin härkää sarvista, astuin erittäin kauas fantasiasta sekä mukavuusalueestani ja lainasin käteeni osuneen Paksu täti rokkaa tykimmin (Wahl, Hillevi) aikuisten humoristisen kirjan.
Kirja lojui kotona hyvän aikaa, kunnes eräänä päivänä paistoi aurinko, riistin itseni tietokoneelta ja asetuin parvekkeelle lukemaan. Ja kyllä minä luinkin! Koko kirjan parissa tunnissa (huom. sisältää isoa ja harvaa tekstiä, helppoa nieltävää ja ruokaohjeita).
Parin päivän kuluttua tartuin rohkeasti (ja hieman häpeillen etten aiemmin ole lukenut) Welman tytöt (Holopainen, Anu) kirjaan. Sain senkin valmiiksi parissa päivässä! Voi että olin itsestäni ylpeä 😀

Juhannusta olin lähdössä viettämään kunnon kansalaisen tapaan mökille ja lainasin rehvakkaasti pari enkunkielistä kirjaa mukaani. Kuitenkin ruokaostoksia tehdessä silmiini osui alepokkarit (voi surmanloukku!) ja ostin itselleni Julie Kagawan Talon sarjan ekan osan suomeksi.
Mutkia matkaan tuli tämän aikana, mutta lähinnä sellaisia, että piti seurustella muiden ihmisten kanssa eikä vain kirjan!
Arvasin juonen, Olin koko ajan 98% varma mitä seurvaaksi tapahtuu, kuka pettää kenet, ketä rakastuu kehenkin, mutta se ei haitannut tippaakaan. Halusin vain tietää ja lukea tismalleen miten se tulee tapahtumaan. 5 osaa kuulostaa aika paljolta kyseiseen maailmaan, mutta ei sitä tiedä…se voi toimia, ainakin aion seuraavan lukea ja katsoa 🙂

Enkunkieliset odottaa vielä hyllyssä hetkeään, samoin jo kolmatta vuotta kesken oleva kirja…myöskin äänikirja pitäisi saada loppuun (sekin on hyvä juoneltaan!)

Opin sen stopistani, että ota luettavaksi jotain aivan erilaista kuin yleensä, lyhyt ja helppo nieltävä, viihdyttävä. Katson nyt aikuisten viihdehyllyä aivan uusin silmin 😉

Olen myyty, olen innoissani ja olen vapautunut hirveästä lukustopista!
Nöyrimmät kiitokset kaikille kolmelle kirjalle ja heidän kirjoittajilleen, sekä erityisesti nuorelle kollegalleni.

Kukkahattuilemassa kirjamaassa

Oon pidempään miettiny tämän julkaisua, lähinnä siksi, etten oikeasti tiedä haluaisinko edes keskustella koko asiasta 😀 Asia kuitenkin mietityttää lähes joka päivä ja päädyin kirjoittamaan ajatukseni kilometripostaukseksi.
Huomaan tämän myös näyttävän enemmän #suojelkaalapsiapahaltamaailmata ajatukselta, vaikka lähinnä ideani on puolustaa nuorten “omaa” kirjallisuutta ja koittaa nostaa sitä enemmän heille.

Kellutuksen* alkamisen myötä olen jatkuvasti törmännyt lastenosastolla seikkaileviin nuorten kirjoihin, varsinkin fantasia ja scifi sellaisiin.
Tämä johtuu pitkälti siitä, että pienissä kirjastoissa ei ole ollut ollenkaan nuortenosastoa erikseen, niin kuin Helsingissäkään ei ole. Ja jälkikäteen ei ole panostettu näiden genrejen “siivoamiseen”.
Itse pidän erillisestä nuortenkirjallisuuden osastosta, vaikka se onkin ehkä vaikea rajata jossain määrin. Olisin teininä ollessani ollut hyvin iloinen sellaisesta suuntaviivasta lähikirjastossani. Oli vaikea löytää luettavaa Neiti etsivien ja heppakirjojen täyttämästä lastenalueesta, kuin myös paksujen tiiliskivien ja tylsäkantisten kirjojen täyttämältä aikuistenosastolta.
Tuntuu, että viime vuosina on tullut enemmän ja enemmän nimenomaan nuorille aikuisille (13-18 vuotiaille) suunnattua kirjallisuutta. Päähenkilöt voivat olla n. 15 vuotiaita, elää nuorison salattua elämää siinä maailmassa johon kirjailija on heidät luonut.
Fantasiamaailmassa ja varsinkin dystopisessa maailmassa elämää ei ole kuvattu kovinkaan ruusuiseksi. Onko ok, että lapsi lukee kirjallisuutta, missä vedetään pölyä nenään helpottamaan tuskaa, revitään aarnikotkan voimin varkaiden pää irti, surmataan vallanpitäjä tai raiskataan joku, tämä kaikki tietysti värikkäästi kuvaillen.
Minulle on tullut olo, että nimenomaan fantasiamaailmosta ei olla niin tarkkoja, viitataan kintaalla “se on vain fantasiaa jossain toisessa ulottuvuudessa”. Sielläkin on hahmoja joihin kiintyy kovin ja eläytyy siihen tarinaan, eikä keijujen olemassa olo tee tapahtumista mitenkään vähemmän todellisia mielikuvituksessa.
Uutisia lukiessa tuntuu usein, että me jo eletään dystopiaa, ei ainakaan kovin kaukana olla siitä.

Kirjaston tehtävä ei ole sensuroida, mutta onko kirjaston tehtävä yrittää ohjata mitä ihmiset lukevat? Mitä kirjavinkkauksiin tulee ainakin ala-asteelle niin on. Harvoin siellä vedetään kovin murhapitosta settiä.
Onko kukkahattutätimäistä siirtää nuorten kirjat oitis nuoriin vai pitäisikö antaa lapsillekin mahdollisuus niihin.
Fantasian ja scifin osuus lasten ja nuortenkirjallisuudessa jatkaa kasvuaan ja normiromaanit Pasilan (kuvitteellisesta) arjesta saavat rinnalleen uudet universumit kilpailemaan tittelistä “kumpi onkaan normaalimpaa”.

Huomasin ekan kerran alkavani kukkahattuilemaan kun ajattelin napata jotain hauskaa ja helppoa lasten fantasiaa. Käsiini tarttui karvakantinen (tosin kirjastossa muovitettu) Debi Gliorin Magiaa mafian tahtiin. Tyyli on hyvin humoristinen, joskin britti tyyliin mustaa ja vekkulimaista, osittain hieman raakaa.
Toisen kerran tartuin kirjaan, joka oli Torill Thorstad Haugerin Korppityttö. Kirjassa käsitellään melko julmaa viikinkiaikaa, pakkoavioliittoa ja pääosassa on hyljeksitty muotopuoli nuori neito. Aihealueet voisivat olla hieman vinksahtaneesta Tuhkimosta, mutta kirjan kieli sai minut kuitenkin hieman karsastamaan ja miettimään ettei tämä ehkä ollutkaan lapsille suunnattu.

Mikä kuitenkin sitten oikeuttaa Harry Potterit ja Taru sormusten herrasta olemaan myös lasten puolella? Jos minulta asiakas kysyy Pottereista ”voiko tätä sarjaa lukea 7 vuotiaalle iltasaduksi”, vastaan yleensä, että ”melko vapaasti 4 kirjaan asti, neljännessä alkaa jo ihmisiä kuolemaan ja tunnelma olemaan synkähkö.” Teenkö siinä väärin? Sensuroinko lapsilta mahdollisuuden imeytyä Potterismiin jo varhain?
TSH:n kieli taas on melko haastava ja harva lapsi sitä taitaa itsekseen lukea. Eikä sekään sisällöltään ole sitä kevyintä kamaa…
Jotenkin nämä kuitenkin lasketaan sadunomaisiksi ja siksi lapsille sopiviksi?
Jos rajoitamme ns. vanhemmille suunnattua väkivaltaa ja seksiä sisältävää lapsilta, miksi Grimmin sadut saavat edelleen olla ”the thing” lasten sadunkerronnassa? Koska ne ovat opettavaisia, klassikkoita ja ”aarteita joita minullekin luettiin pienenä”?

Jokaisen maan päällä tallaavan otuksen elämänkaareen kuuluu tragedioita ja kuolemaa, enkä sitä halua lapsilta kieltää, se ei ole tämän kirjoitelman pointti.
Kuvamateriaali tarjoaa suoraa tykitystä vaikeista aiheista ja siksi se aina ikärajoitetaan ja siitä ollaan tarkkoja.  Suurimmalla osalla on kuitenkin myös mielikuvitusta ja jollei ole ketään kelle purkaa niitä ajatuksia joita esimerkiksi lause “…ja katsoin avuttomana kuinka kuningattaren pää vieri lattialle verta valuen.” herättää, voi ne jäädä kalvamaan.

Aikuisen ja lapsen raja on selvä. Onko lapsen ja nuoren tai nuoren ja aikuisen? Pitäisikö sen olla? Vai onko nuoret aikuiset aina ns. väliinputoajia, jotka eivät ihan tiedä onko kirja lasten puolella (jonne on noloa mennä), vai onko sitä aikuisissa (jonka tarjontaan on helppo hukkua).
Nuoriso lukee edelleen vähän, vaikuttaako tähän se, että heille ei ole “osoitettu” omia kirjoja vaan annetaan kuva, että “nää nyt voidaan ottaa lapsista pois, ni saadaan nuorilleki jotain”.
On paljon nuorten kirjallisuutta normaalin kaunokirjallisuuden puolella. Suurin osa ilmestynyt jo silloin kun itse olin nuori (ja edelleen toki hyviä). Uusia kuitenkin tulee ja eritoten fantasian puolella. Kallion huumearjesta kertovat kirjat ollaan hyvin helposti erottamassa nuorille aikuisille, mutta fantasia taitaa edelleen olla lajina sellaista joka lasketaan lapsille saduiksi tai sitten aikuisille miekkaa ja magiaa.
Lapset (10<) löytävät nuorten puolelle, mutta nuoret harvoin eksyvät lasten puolelle.

Olenko ihan yksin ja sekava ajatusteni kanssa?

*Kellutus = kirja jää siihen kirjastoon johon sen palauttaa, esim. Nöykkiön kirja jää Sellon hyllyyn eikä matkaa enää kotiinsa.

Asiakkaiden valinnat kirjastoon

Joku aika sitten HelMetissä oli auki linkki hankintapalveluumme, johon asiakkaat saivat käydä lisäämässä enkunkielistä nuortenkirjatoiveitansa listaan, joita he haluaisivat kirjastoon hankittavaksi. Listalla oli paljon fantsua ja scifiä, joka ilahduttaa mua suuresti kun kollegoilleni yritän takoa, että enkunkielinen nuortenkin fantsu menee kyllä!
Pääsimme siis myös onneksi Espoon hankinnan tunnuksilla näihin käsiimme! 🙂

Aika paljon oli jo ainakin Espooseen hankittuja, mutta kovin suosittuja kirjoja ja sarjoja. Joitain hankittiin kuitenkin lisää parin kpl verran.
Listalla oli paljon kaikkea kivaa joita oon ilosena nakkaillu koriin. Mehän emme siis nähneet toisten kaupunkien valintoja kyseisen prosessin aikana ja siksi olen joitakin ottanut hyvinkin harkiten, kun ajattelin, että rajan toisella puolella myös otettaisiin mielellään asiakastoiveita.

Lisää hankittiin Maasin suosittua Throne of glass sarjaan osia, Leigh Bardugon kirjoja sekä Marie Lun Young elites sekä sen jatko-osa Rose society

Alla linkkeineen listaa muistakin koriin päätyneistä, kannattaa varata! (Linkit heittää perinteiseen HelMet hakuun koska uusimmasta versiosta on kadonnut ‘pyvyä linkki’ toiminto)

Womack, Philip – Broken king / King’s shadow / King’s revenge
Simon, Francesca – Monstrous child
Flanagan, John – The invaders / The hunters
Cass, Kiera – Crown
Chokshi, Roshani – Star-touched queen
Duyvis, Corinne – On the edge of  gone
Kwaymullina, Ambelin – Interrogation of Ashala Wolf
Landers, Melissa – Starflight
Paige, Danielle – Dorothy must die
Wallace, Becky – Storyspinner / Skylighter
Young, Suzanne – Remedy (#0.5) / Epidemic (#0.6) / Program (#1) / Treatment (#2)
Croft, Sofi – Indigo’s dragon
Schwab, V.E – This savage song

Lisää toiveita saa laittaa tulemaan myös perinteisiä kanavia pitkin! En tiedä avataanko tällaista toiste ja koska 🙂 Pyrimme täyttämään toiveita aina kun siltä vähänkin tuntuu (ja rahaa on)

Ja tänään pelataan…Shadowrun: Crossfire!

Olen viime aikoina päässyt kotona tutustumaan erilaisiin lautapeleihin ja ajattelin niistä kertoa kokemuksia.
En mitään sääntöjä ala sen enempää selittämään, monesta lautapelistä löytyy vaikka youtubesta opastevideoita (mm. Tabletop).

Shadowrun: Crossfire on cyberpunk fantasy co-op roolipeliä korttimuodossa.
Jos haluaa paeta muuhun maailman ollakseen örkki, haltija, trolli tai jokin muu, muttei jaksa keksiä tarinaa tai innostu koneella istumisesta, on tää peli hyvinkin toimiva. Peliin voi maksimissaan osallistua 4 henkeä, itse olen pelannut vain kahdestaan.
Pelin säännöissä on pieniä muutoksia eri pelaajamäärillä ja tämä takaa hyvän pelattavuuden niin kaksin, kolmin kuin nelinpelissäkin

20150718_145508Jokainen saa tosiaan valita racen joka haluaa olla. Kullakin on eri määrä hp, aloitusrahaa ja nostettavien korttien määrä. Sen lisäksi valitaan vielä rooli. Koska meitä on kaksi, niin meille lankeaa kaikki roolit. Tosin vain 1 on niistä aktiivinen ja sen mukaan määräytyy aloituspakan kokoonpano. Ylhäällä on Black Market, josta voi aina vuoronsa lopuksi ostaa jonkun lisäkortin.
Mobeja tässä tulee molemmille, mutta koska on co-op peli, niin toisen mobin voi tappaa. Muuta loottia kuin rahaa niiltä ei saa. Mobeja tulee joka kierroksella lisää ja jos selviää kaikista 3 kierroksesta, saa Karmaa joka on vähän kuin XP. Pelissä on mukana vielä Crossfire niminen deck josta saa “kivoja” yllätyksiä…yleensä mobien hyväksi. Esimerkiksi, olette kuoleman kielissä ja crossfire kortti käskee nostamaan molemmille pelaajille 2 mobia lisää. Tai että kaikki örkki mobit lyö 2 enemmän…

1 Peli on aika nopea pelata joten se ei syö samalla tavalla monta tuntia kuin ns. normaali roolipeli. Tässä on myös roolipelille ominaista keskustelua muiden pelaajien kanssa siitä, mitä olisi fiksuinta tehdä, mitä muut pystyvät tekemään ja kenen olisi järkevintä ostaa mikäkin kortti Black marketista.
Pulssin ja verenpaineen saa tässä pelissä kohoamaan ja häviäminen on yllättävänkin helppoa!

Kirjaston kokoelmasta kyseistä peliä ei ikävä kyllä löydy. Kun avasimme paketin, ymmärsimme molemmat miksi. Kuten kuvastakin näkyy, pitää kirjoittaa nimi ja alapuolelle myös Karmapisteet. Lisäksi tietyllä määrällä Karmaa saa skillejä (keltaiset kuvassa), jotka kiinnitetään hahmokorttiin. Kyllä ne irti lähtee ja tussikin on whiteboard marker joka pyyhkiytyy pois, mutta kirjaston kokoelmassa tätä voisi silti olla hankala pitää…

20150718_145606

Leffassa kitumista

Kuten otsikosta voi päätellä, olen käynyt elokuvissa…enkä kovin hyvässä sellaisessa.

Varoitan spoilereista jo hyvissä ajoin koska tuohduksissani tuskin muistan niistä sanoa.

Leffa on siis Divergent, josta olin jo lukenut kirjan aikoja sitten. Kirjan lytännän löytää täältä, jos se jotakuta kiinnostaa. Ja nyt on sitten vuorossa pienehkö lyttäys leffasta.

Olin jotenkin toiveikas, että leffa olisi parempi kuin kirja. Yleensähän se ei todellakaan ole Divergent-movie-poster-4niin, mutta koska kirja oli niin kamala, ajattelin ettei leffa voi olla niin huono. Ja koska leffoihin muutetaan asioita paljon (myös tähän), niin ajattelin että se paranisi.
En edelleenkään ole mikään leffaharrastaja, joten ohjauksesta ja kuvauksesta jne. on vähän vaikea lähteä sanomaan mitään syvällistä. Chigaco oli hienosti tuhoutuneen näköinen, vaatteet oli suunnilleen niinkuin olin kuvitellutki, myös casting (ulkonäöllisesti) oli onnistunu. Tosin Dauntlessien Eric oli hotimpi kuin kuvittelin ^^

Aika alussa mulla tuli jo ekat ongelmat kun Dauntlessit saapuivat puoluevalintatilaisuuteen. Oli alkuasukas rummutusta ja villiä huutoa ja hypittiin kuin nykytanssin riivaamat jänöset liikkuvasta junasta. Ehkä minussa on vika, että en kuvitellut heitä niin alkuasukas kaltaisiksi…enemmän ehkä rohkeiksi ja “jäyheiksi”. Ei mitään päätöntä sekoilua ja hyppimistä ja huutelua. Mutta aina olen voinut tulkita väärin.
Alusta “unohtui” myös pieni tapaturmainen kuolema ja kauhunhetket…nyt kaikki oli kovin smooth ja vain vähän jännittävää ja kovin normaalia…
Trisin lapsenomainen ihailu Dauntlesseja kohtaan oli hieman huvittavaa…en edes tiedä miksi, mutta se ei tuntunut kovin aidolta. Ehkä siksi etten itse ymmärrä miksi joku haluaisi hyppiä ja huutaa päättömästi ympäriinsä. Ja näidenhän piti olla “kansakunnan poliiseja”.
Päänäyttelijä saa huutia kyvyttömyydestään näyttää pelokkaalta tai ahdistuneelta. Jos yksi pelkotilan aiheuttaja on lintuparvi joka hyökkää ja nokkii hengiltä, niin kuvittelisin, että ihminen näyttää enemmän paniikinomaiselta kuin huolestuneelta, joka katselee ympärilleen. (Oli kai tärkeämpää näyttää kauniilta kuin uskottavalta.) Ennen kuin Tris edes tajuaa tilanteen hallusinaatioksi ja hokee “tämä ei ole totta”, niin pientä paniikkia olisi hyvä olla sitä ennen…

Niinkuin yleensä, leffa jäi kovin pintapuoleiseksi . Ei ollut mitään selityksia, miksi tatuoinnissa on kolme lintua tai miksi Trisin äiti oli niinkuin oli… Christina ja Will tuntuivat enemmän random ihmisiltä, kuin päähenkilön parhailta kavereilta.
Ainoan tipan linssiin tarjoili Trisin äiti, ja tässä kohtaa uskottavasti näytellyt päähenkilö.

IMDB linkki leffaan

Pan’s labyrinth

Pääsin vihdoin tähän jengiin joka on kattonut mainetta ja kunniaa saaneen Pan’s labyrinth. Heti voin todeta, että vaikka suuri sivistysaukko on täytetty niin toivon etten ehkä olisikaan nähnyt 😀 Olen ehkä yliherkkä kaikelle “viattomalle” väkivallalle ja ällöille monstereille. Ymmärrän miksi leffa on kehuttu ja palkintoja voittanut koska oli mielestäni hyvin tehty ja näytelty. Ongelmani on sulattaa leffan loppua ja joitakin tapahtumia keskellä sitä.panslaby
En ole mikään leffa-arvostelija, mutta alla oma näkemykseni elokuvasta. Sisältää spoilereita kun en osaa olla ympäripyöreä 🙂

SPOILERS!

Alkuun oli vaikea tottua espanjankieleen elokuvassa, en muista koskaan katsoneeni yhtään sellaista. Kaverini oli jo varoitellut, että elokuva on synkkä, sota-aikaan sijoittuva eikä ollenkaan niin fantasiamaailmainen kuin kuvat ja traileri antaa ymmärtää. En ole elänyt sota-aikana, mutta kuvittelisin että oli aika realistinen kuvaus näiden ihmisten välisistä suhteista ja käyttäytymisestä siihen aikaan.
Tykkäsin faunista joka ei ollut tällä kertaa karvasäärinen pukki, silmät olivat kyllä hieman pelottavat…ja keijut…tietenkin keijut on aina ihania.
Sairaan äidin vuoteen alle laitettu alruuna sai mut odottamaan vaan korvia vihlovaa kirkunaa Harry Potterin tyyliin, mutta ei sekään tuonut piristettä elokuvaan…ruoki verellä, antaa osviittaa.
…”traumoja” aiheutti muutamakin kohtaus, kuten se Pale man jo itsessään (hyi, yök, ällö!) + kohtaus kun syödään vaan keijujen päät irti! Miten kukaan voi kuvata sellaista vierestä?! (…anteeksi…siis erikoistehostaa) Kuvotusta aiheutti myös kun Mercedes laittoi puukon kapteenin suuhun…odotin vaan koko ajan koska se poski repeää *puistatus*

Loppu ei myöskään ollut mieleeni. Jaksoin jotenkin toivoa, että Ofelia pääsisi kapinallisten mukana johonkin turvaan pikkuveljensä kanssa.
…no pääsi ainakin valtakuntaan ja oli onnellinen.

Mitä tunteita ko. elokuva on sinussa herättänyt?

Leffoja

Kävin kaverini kanssa katsomassa Nälkäpeli – Vihan Liekit tässä joku aika sitten. Ensiksi pitää todeta, että minua sai sinne houkutella ja onneksi en maksanut lipusta itse. Kirjasarjasta tykkään, mutta jo eka leffa oli huono. Jos sille antaisin arvosanan kaksi niin tämä toka osa oli sentään puolikkaan parempi, saaden kaksi ja puoli tähteä. Ekan leffan heiluvasta kuvauksesta oli sentään luovuttu, ehkä siitä irtos se puolikas piste. Asioita oli taas muutettu, mutta se oli mielestäni ihan hyvä asia tässä vaiheessa. Kaikki mikä oli henkilöiden pään sisällä kirjassa, oli nyt tuotu actioniksi valkokankaalle. Ei siis ole minulle leffa, että pitäisi nähdä uudelleen, mutta kakkososa antoi toivoa kuitenkin ja kolmosen meinaan mennä katsomaan 🙂

Leffan alussa tuli trailereita, niinkuin yleensäkin ja siinä oli mukana Outolintu. Divergentin suomeksi väännetty nimi. Kirja-arvosteluni kyseisestä enkunkielisestä löytyy täältä. Ja jos sen on lukenut niin voi kuvitella, että itse leffa vaikuttaa mielestäni paremmalta kuin kirja. Leffassa se, että asiat jää pintapuoleiseksi ei minua niin haittaa. Tuskinpa siitä mikään tajunnanräjäyttävä, pakko saada omaksi ilmiö tulee minulle, mutta aion kuitenkin katsastaa sen. Ja jos kirjaa halajaa itselleen, niin varausjonoa piisaa, lisäkappaleita tosin tulossa! 🙂
Tässä vielä teillekin traileri Divergentistä:

http://www.youtube.com/watch?v=sutgWjz10sM

Painajaiset eloon!

Yöstoori – kirjoita painajainen eloon!

yostoori_680_2

Yöstoori on yhdistelmä live-roolipeliä ja perinteistä kirjoittamisleiriä, jossa vietetään yksi yö yhteisöllisen kirjoittamisen äärellä ammattikirjoittajien ohjauksessa. Tarinaa luodaan ja eletään samanaikaisesti ja tapahtuman vetävät kirjailijat luotsaavat kirjoittamisprosessia. Marraskuu on pimeä kuukausi ja kaikki keinot pimeyden selättämiseen ovat tervetulleita. Miksi et viettäisi yhtä pimeimminstä öistä Lumon kirjastossa kirjoittaen ja pelaten? Vetäjinä sessiossa ovat Nina Hurma ja Mike Pohjola.

Tavoitteena on tuottaa esim. novellimainen teksti, joka on osa Ninan ja Miken raamittamaa tarinaa. Kirjoittaminen ja sen ohjaus kestävät läpi yön. Yöstoori on myös eräänlainen live-roolipeli, jossa kirjoitusprosessia ”pelataan” tapahtuman vetäjien ohjauksessa.

Tule kirjoittamaan oma tarinasi yhdessä muiden asiaan vihkiytyneiden kanssa!

Tapahtuma järjestetään Lumon kirjastossa Korsossa 8.-9.11.2013 klo 18.00-9.00.

Lisätietoja: http://kirjasto.vantaa.fi/stoori24h

Yhteyshenkilöt:

Marjo Perälä (puh. 09 8393 2252, s-posti: etunimi.sukunimi [at] vantaa.fi)

Laura Verronen (puh. 09 8393 2191, s-posti: etunimi.sukunimi [at] vantaa.fi)

Katariina Lauronen (puh. 09 8393 5376, s-posti: etunimi.sukunimi [at] vantaa.fi

Ilmoittautuminen 31.10. mennessä tästä.

Hyvää kesää!

Viime postauksista onkin jo kulunut aikaa ja kesä on rymähtänyt kirjastoihin jo päälle. Lomia pukkaa ja “pieniä” tapahtumia kuten Finncon ja Ropecon, johon valmistaudumme myös 🙂

Ihanaa kesää kaikille ja mukavia lukuhetkiä!

526406_10151081366599031_907830543_n

Tilattuja

Halusin nostaa muutaman tilatun kirjan tännekkin. Paljon on nyt valittavana, joten postaus niistä myöhemmin 🙂

Kit Grindstaffin The flame in the mist vangitsee punapäisellä sankarittarella ja telepaattisilla rotilla tummansävyisessä fantasiaromaanissa.

Cat Patrick – Originals sykkii scifiä ja kloonattuja ihmisiä.

Rick Yancey – Fifth wave kertoo tytöstä joka haluaa pelastaa veljensä runnellussa maailmassa. Kirjaa on jonkun verran hypetetty jo ennalta, joten katotaan miten käy ^^

Ja itseäni eniten kiinnostaa Valkyrie joka on Kate O’hearnin käsialaa. Nuori Valkyrie joka kamppailee kohtalonsa kanssa. Hitti vai huti….selviää kesän aikana 😉