Matti Järvinen

Worldconin julkaisuja ja kuulumisia

Worldcon 75 on nyt takana, ja ajattelin kirjoitella pieniä nostoja siellä vastaan tulleista julkaisuista sekä niistä ohjelmista, joihin osallistuin tai joita vedin. Lukuvinkkejä on siis tarjolla! Kaikkia tekstissä mainittuja kirjoja ei välttämättä edes löydy (vielä) Helmet-kirjastoista.

Kirjauutuuksia ja muita tärppejä

Vietin suuren osan Worldconista pienkustantajien myyntitiskillä päivystämässä. Pienkustantajilta oli ilmestynyt Worldconiin muutamia kiinnostavia kirjoja englanniksi. Worldconin jäsenille annettiin ilmaiseksi Suomi-kumma-antologia Giants at the End of the World. Muita uusia julkaisuja olivat Nysalor-kustannuksen antologia Boundaries, johon on käännetty kymmenen suomalaista kauhukertomusta, sekä Osuuskumman spefinovelliantologia Never Stop ja raapalekokoelma The Self-Inflicted Relative. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien lehti Kosmoskynä  oli ilmestynyt englanninkielisenä numerona nimellä Cosmos Pen ja tarjosi niin tietoartikkeleita kuin tarinoita.

Jo aikaisemmin ilmestyneitä olivat Osuuskumman espanjankielinen spefiantologia Luces del norte, Anne Leinosen novellikokoelma The Otherling (Kuoriaiskirjat) ja Haamu Kustannuksen sarjakuvaromaani Pale Toes, jonka ovat tehneet kauhukirjailija Marko Hautala ja sarjakuvataiteilija Broci. Lisäksi Haamulla oli kaupan Marko Hautalan romaanin Kuokkamummo englanninkielistä käännöstä The Black Tongue. Iris-kustannuksella oli jaossa ilmainen englanninkielinen näyte Laura Luotolan romaanista Suoja.

Worldconin yhteydessä julkistettiin myös useita uusia suomenkielisiä kirjoja. Perjantaina pidettiin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien julkaiseman antologian Meliwas ja muita kaupunkeja julkistamistilaisuus. Olin tilaisuudessa mukana ja keräsin nimmareita useilta kirjoittajilta ja kokoelman parilta toimittajaltakin. Mukana on spefipiireissä tuttuja nimiä mutta myös monta uutta kirjoittajaa, jotka ovat julkaisseet vasta vähän tai eivät tätä ennen yhtään mitään. Urbaanin fantasian ystäville voisi samalla vinkata Osuuskumman antologiaa Murtumia maisemassa.

Lauantaina pidettiin peräti kolmoisjulkkarit. Julkaistavina kirjoina olivat Lucilla Linin avaruusdystopiaromaani Vihreä maailma ja kauhukirjailija Boris Hurtan novellikokoelma Talo Mörövuoren juurella sekä Tajunta Median kehokauhuantologia Tämä jalka ei ole minun.

Tämä jalka ei ole minun -kokoelman ehdin lukea ja voin suositella sitä lämpimästi niille kauhu ystäville, jotka eivät ole turhan herkkiä. Erityisinä helminä kokoelmasta voisi nostaa esiin Janos Honkosen kammotavan hammaslääkäritarinan ”Eläimet huutaa, ihmiset ei huuda”, Katri Alatalon niminovellin, jossa päähenkilön jalassa on jotakin kammottavaa, Jussi Katajalan mustan huumorin sävyttämän kertomuksen ”Kappaleina” ja Markus Koskimiehen tarinan ”Lihan himo”, jossa vieraillaan eräänlaisessa ravintolassa. Muutama heikompikin tarina kokoelmaan on päässyt, mutta kokonaisuutena se on toistaiseksi paras Aavetaajuuden antologia.

Oma Nysalor-kustannukseni on julkaissut vanhoja suomalaisia tulevaisuuskertomuksia sisältävän kokoelman Tulevaisuuden ihminen sekä uuden laitoksen Z. Topeliuksen kauhuromaanista Linnaisten kartanon Vihreä kamari.

Hiukan isommilta kustantamoilta oli ilmestynyt myös mielenkiintoisia teoksia Worldconin alla. Katri Alatalon Käärmeiden kaupunki on lähes 700-sivuinen, eeppisiin mittoihin kohoava aavikkofantasiaromaani, joka sijoittuu itämaistyyppiseen fantasiamaailmaan. Kirjassa seurataan kolmea nuorta ja heidän vaiheitaan. Kuten nimikin kertoo, kirjassa esiintyy runsaasti käärmeitä mutta myös muinaisia salaisuuksia, jotka vähitellen raottuvat. Samaan aavikkofantasiamaailmaan sijoittuu itsenäisenä äänikirjanovellina ilmestynyt Alatalon kertomus Bah Ghawanin ennustaja.

Erika Vik on varsin tuore kirjailija, jolta on ilmestynyt tänä vuonna esikoisromaani Hän sanoi nimekseen Aleia ja nyt jo vuoden sisällä jatko-osa Seleesian näkijä. Vikin kirjat sijoittuvat steampunk-henkiseen, hyvin omaperäiseen fantasiamaailmaan. Mukana on myös ripaus villin lännen tarinoiden henkeäkin.

Into on puolestaan julkaissut Saara Henrikssonin romaanin Syyskuun jumalat. Teos sijoittuu Unkariin, ja sen ideana on takakansitekstin mukaan nyky-Unkarin rinnalla oleva toisenlainen todellisuus.

Muita, ei aivan uunituoreita vastaan tulleita kirjoja ovat juhannusnovellikokoelma Koivulehto, O. E. Lönnbergin lyhytproosateos Langanpäitä, Minna Roinisen Pimeänkutojat, Christine Thorellin Liskon häntä, Jani Saxellin Unenpäästäjä Florian (tätä oli pienkustantajien pöydässä ilmaiseksi jaossa), Sata kertaa sadalla sanalla (Kirjavan kaupanpäällisenä jakama raapaleantologia), S. Albert Kivisen Merkilliset kirjoitukset, Ville Vuorelan Praedor-romaani Käärmetanssija, vanhaa tieteiskirjallisuutta sisältävä kokoelma Aivopeili ja Sherlock Finlandin julkaiseman lehden Holmesiinin numerot yksi, kaksi ja kolme. Mainittakoon samalla Aapo Leision fantasiaromaani Lohikäärmeen kynsi, johon törmäsin Ropeconissa. Vielä hännän huippuna on pakko nostaa esiin kummallinen vihkonen Hyvin marinoitua lihaa, jonka hahmoista saattaa tunnistaa tunnettuja spefikirjailijoita…

Muutamia vilauksia ohjelmasta

Worldconin ohjelman kuunteleminen jäi minulta aika vähiin. Osa ohjelmasta oli niin suosittua, etteivät kaikki halukkaat päässeet saliin. Järjestäjät onneksi saivat siirrettyä osan ohjelmista isompiin tiloihin.

Torstaina olin vetämässä reading group -tilaisuutta, jossa kirjailija Ilkka Auer keskustali yleisön kanssa. Auer on kirjoittanut neliosaisen Lumen ja jään maa -sarjan mutta paljasti, että hänellä on useita sarjan maailmaan sijoittuvia uusia käsikirjoituksia odottamassa julkaisemista. Maailmasta on olemassa myös paljon kirjoitettua materiaalia ja jopa kirjailijan kehittämät roolipelisäännöt. Keskustelijat olivat asiasta aivan innoissaan. Auer on julkaissut nyt myös nuorille suunnatun kauhuromaanin Anastasia.

Illalla kävin kuuntelemassa Impact of Awards -paneelikeskustelua, jonka anti jäi aika laihaksi. Nobelin kirjallisuuspalkinnolla on kuulemma paljon vaikutusta kirjojan myyntiin, muilla palkinnoilla paljon vähemmän.

Perjantaina kävin pienten pohjoismaisten kustantajien tapaamisessa. Pohjoismaalaisuus jäi tosin vain suomalaisiin ja ruotsalaisiin, sillä muista Pohjoismaista ei ollut edustajia paikalla. Ehkä kiinnostavin tuttavuus oli israelilainen kustantaja, joka julkaisee kirjoja hepreaksi. Hän oli kiinnostunut pienempien kielialueiden kirjoista, sillä Israelissa englanniksi kirjoitettuja kirjojen kääntäminen ei kuulemma kannata, koska ihmiset lukevat ne suoraan englanniksi. Kaikilla oli halu tiivistää pohjoismaista yhteistyötä esimerkiksi markkinoinnissa. Toivon mukaan siitä syntyy postituslista tai jopa nettiportaali, jonka kautta yhteispohjoismaisia spefiasioita voisi tuoda laajemmin yleisön tietoisuuteen.

Myöhemmin iltapäivällä vedin reading groupia englanniksi, ja kirjailijana oli Emmi Itäranta teoksellaan Kudottujen kujien kaupunki tai The Weaver. Yleisö kyseli kirjailijalta paljon romaanin syntyvaiheista ja taustasta. Itäranta kertoi myös kiinnostavia yksityiskohtia siitä, mitä eroja englanninkielisen ja suomenkielisen teoksen välillä on. Kirja on harvinainen tapaus siinä mielessä, että kirjailija itse on kirjoittanut sen sekä suomeksi että englanniksi ilman erillistä kääntäjää. Uusi kirjakin on kuulemma tulossa muttei ihan lähiaikoina.

Lauantai oli minulla paneelien päivä, sillä olin kahden paneelikeskustelun moderaattorina. Alku oli tosin kamala, sillä kaksi Finnish Horror -paneelin osallistujaa oli sairaina. Siitä olisi tullut siis minun ja Marko Hautalan kaksinpuhelu, mutta onneksi avuliaat osuuskummalaiset hommasivat alta aika yksikön kaksi korvaavaa panelistia: nuorten kauhuromaanin Haiseva käsi kirjoittaneen Magdalena Hain ja suuren määrän mainioita kauhunovelleita kirjoittaneen Jussi Katajalan.

Kauhupaneeli sujui ilmeisesti hyvin, ja yleisö tuntui kiinnostuneelta aiheesta. Keskustelijat valottivat suomalaisen kauhukirjallisuuden ominaispiirteitä ja nostivat esiin myös suomalaisia kauhukirjailijoita ja kauhukulttuuria laajemmin. Erityismaininnan saivat Boris Hurtta, Mia Vänskä ja Kari Nenonen. Olimme ottaneet myös nähtäville suomalaisia kauhukirjoja eri aikakausilta ja vähän suomalaisia indie-kauhuelokuviakin.

Lauantain myöhempi paneeli käsitteli paranormaalia suomifantsua. Panelistit olivat oikein kiinnostava kattaus genrestä. Elina Rouhiainen on kirjoittanut neliosaisen Susiraja-sarjan mutta siirtynyt nyt astetta realistisempaan Väki-sarjaan avausteoksella Muistojenlukija. Se sijoittuu Helsingin Vuosaareen. Päähenkilö Kiurulla on salattu kyky nähdä ihmisten muistoja.

Elina Pitkäkangas kirjoittaa vetävää ja osin genren kliseitä rikkovaa ihmissusisarjaa, jonka jo ilmestyneet osat ovat Kuura ja Kajo. Kolmas osa on työn alla myös. Sarjasta voi erityisesti mainita, että monet lukijat ovat pitäneet sen toista päähenkilöä harvinaisen ärsyttävänä.

Sini Helminen on tuore kirjastonhoitaja-kirjailija, joka on julkaissut Väkiveriset-sarjan avausosan Kaarnan kätkössä. Sitä voi luonnehtia urbaaniksi fantasiaksi, jossa käytetään suomalaista mytologiaa luovasti. Jatkoa on tulossa syksyllä.

Minulle aivan uusi tuttavuus oli neljäs panelisti Anna Hallava, joka on julkaissut kaksi kirjaa keiju- chick litiä. Ensimmäisessä osassa Sammakkoprinsessa 14-vuotiaalle Ofelialle paljastuu, että hän on puoliksi keiju. Tyyli on chick litin tapaan humoristinen. Aivan tuore teos on Valpuri Vaahteran maaginen korva, joka kuulu enää Ofelia-sarjaan.

Muita kiinnostavia asioita

Kirjailija Erika Vik oli ideoinut Worldconiin kirjavauva-tempauksen, jossa kustantajat saattoivat tuoda tuoreita teoksiaan esittelypöydälle kiinnostuneiden selailtaviksi. Toisena tempauksena hänellä olivat kirjakeijut: kirjailijat kätkivät kirjojaan Messukeskukseen, antoivat sosiaalisessa mediassa vihjeitä, ja löytäjä sai pitää löytämänsä kirjat.

Törmäsin Luna Press -kustantamon pöydässä varsin hassuun kirjaan: The Things That Should Not Squee. Se on Lovecraftin Cthulhu-mytologian hirviöistä kertova kuvakirja, jossa kerrotaan, mitä muuta hirviöt tekevät kuin vainoavat ihmisiä. Tiesitkö esimerkiksi, että käärmeiden isä Yig kirousten langettamisen ohella lukee kirjoja lapsilleen tai että Nyarlathotepilla on vaikeuksia valita sopivaa asua? Samalta kustantajalta ostin myös kilpailun kautta kootun novellikokoelman Beyond Realities 2015, joka sisältää niin scifiä, fantasiaa kuin dark fantasy -genreä.

Kiinalainen Science Fiction World -kustantamo oli Worldconissa vahvasti läsnä. He jakoivat tyylikästä esitettään, josta löytyi myös suomalaisittain ilahduttavasti Hannu Rajaniemen romaanin The Quantum Thief kiinankielinen käännös. Kukaties Worldcon järjestään vielä joskus Kiinassakin?

Itselläni heräsi Worldconissa kiinnostus osallistua johonkin ulkomaiseen tapahtumaan. Helppo vaihtoehto saattaisi olla ensi vuonna Tukholmassa 15.–17.6. järjestettävä Swecon eli Fantastika 2018. Ensi vuonna järjestetään jälleen myös Finncon, tällä kertaa Turussa 14.–15.7. 2018. Siellä aion varmasti olla paikalla.

Mikä oli sitten Worldconissa parasta? Kaikesta hienosta ohjelmasta huolimatta parasta olivat ihmiset, tutut ja tuntemattomat, joiden kanssa juttelin tapahtuman aikana, olipa kyseessä sitten lyhyt moikkaus tai pitkä ja syvällinen keskustelu. Oli erityisen hauskaa päästä kertomaan ulkomaalaisille suomalaisesta kirjallisuudesta, etenkin julkaisemastani englanninkielisestä Boundaries-kauhuantologiasta. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen oppinut tuntemaan niin valtavan määrän mitä ihanimpia ihmisiä spefifandomista!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *