Heidi

Kukkahattuilemassa kirjamaassa

Oon pidempään miettiny tämän julkaisua, lähinnä siksi, etten oikeasti tiedä haluaisinko edes keskustella koko asiasta 😀 Asia kuitenkin mietityttää lähes joka päivä ja päädyin kirjoittamaan ajatukseni kilometripostaukseksi.
Huomaan tämän myös näyttävän enemmän #suojelkaalapsiapahaltamaailmata ajatukselta, vaikka lähinnä ideani on puolustaa nuorten “omaa” kirjallisuutta ja koittaa nostaa sitä enemmän heille.

Kellutuksen* alkamisen myötä olen jatkuvasti törmännyt lastenosastolla seikkaileviin nuorten kirjoihin, varsinkin fantasia ja scifi sellaisiin.
Tämä johtuu pitkälti siitä, että pienissä kirjastoissa ei ole ollut ollenkaan nuortenosastoa erikseen, niin kuin Helsingissäkään ei ole. Ja jälkikäteen ei ole panostettu näiden genrejen “siivoamiseen”.
Itse pidän erillisestä nuortenkirjallisuuden osastosta, vaikka se onkin ehkä vaikea rajata jossain määrin. Olisin teininä ollessani ollut hyvin iloinen sellaisesta suuntaviivasta lähikirjastossani. Oli vaikea löytää luettavaa Neiti etsivien ja heppakirjojen täyttämästä lastenalueesta, kuin myös paksujen tiiliskivien ja tylsäkantisten kirjojen täyttämältä aikuistenosastolta.
Tuntuu, että viime vuosina on tullut enemmän ja enemmän nimenomaan nuorille aikuisille (13-18 vuotiaille) suunnattua kirjallisuutta. Päähenkilöt voivat olla n. 15 vuotiaita, elää nuorison salattua elämää siinä maailmassa johon kirjailija on heidät luonut.
Fantasiamaailmassa ja varsinkin dystopisessa maailmassa elämää ei ole kuvattu kovinkaan ruusuiseksi. Onko ok, että lapsi lukee kirjallisuutta, missä vedetään pölyä nenään helpottamaan tuskaa, revitään aarnikotkan voimin varkaiden pää irti, surmataan vallanpitäjä tai raiskataan joku, tämä kaikki tietysti värikkäästi kuvaillen.
Minulle on tullut olo, että nimenomaan fantasiamaailmosta ei olla niin tarkkoja, viitataan kintaalla “se on vain fantasiaa jossain toisessa ulottuvuudessa”. Sielläkin on hahmoja joihin kiintyy kovin ja eläytyy siihen tarinaan, eikä keijujen olemassa olo tee tapahtumista mitenkään vähemmän todellisia mielikuvituksessa.
Uutisia lukiessa tuntuu usein, että me jo eletään dystopiaa, ei ainakaan kovin kaukana olla siitä.

Kirjaston tehtävä ei ole sensuroida, mutta onko kirjaston tehtävä yrittää ohjata mitä ihmiset lukevat? Mitä kirjavinkkauksiin tulee ainakin ala-asteelle niin on. Harvoin siellä vedetään kovin murhapitosta settiä.
Onko kukkahattutätimäistä siirtää nuorten kirjat oitis nuoriin vai pitäisikö antaa lapsillekin mahdollisuus niihin.
Fantasian ja scifin osuus lasten ja nuortenkirjallisuudessa jatkaa kasvuaan ja normiromaanit Pasilan (kuvitteellisesta) arjesta saavat rinnalleen uudet universumit kilpailemaan tittelistä “kumpi onkaan normaalimpaa”.

Huomasin ekan kerran alkavani kukkahattuilemaan kun ajattelin napata jotain hauskaa ja helppoa lasten fantasiaa. Käsiini tarttui karvakantinen (tosin kirjastossa muovitettu) Debi Gliorin Magiaa mafian tahtiin. Tyyli on hyvin humoristinen, joskin britti tyyliin mustaa ja vekkulimaista, osittain hieman raakaa.
Toisen kerran tartuin kirjaan, joka oli Torill Thorstad Haugerin Korppityttö. Kirjassa käsitellään melko julmaa viikinkiaikaa, pakkoavioliittoa ja pääosassa on hyljeksitty muotopuoli nuori neito. Aihealueet voisivat olla hieman vinksahtaneesta Tuhkimosta, mutta kirjan kieli sai minut kuitenkin hieman karsastamaan ja miettimään ettei tämä ehkä ollutkaan lapsille suunnattu.

Mikä kuitenkin sitten oikeuttaa Harry Potterit ja Taru sormusten herrasta olemaan myös lasten puolella? Jos minulta asiakas kysyy Pottereista ”voiko tätä sarjaa lukea 7 vuotiaalle iltasaduksi”, vastaan yleensä, että ”melko vapaasti 4 kirjaan asti, neljännessä alkaa jo ihmisiä kuolemaan ja tunnelma olemaan synkähkö.” Teenkö siinä väärin? Sensuroinko lapsilta mahdollisuuden imeytyä Potterismiin jo varhain?
TSH:n kieli taas on melko haastava ja harva lapsi sitä taitaa itsekseen lukea. Eikä sekään sisällöltään ole sitä kevyintä kamaa…
Jotenkin nämä kuitenkin lasketaan sadunomaisiksi ja siksi lapsille sopiviksi?
Jos rajoitamme ns. vanhemmille suunnattua väkivaltaa ja seksiä sisältävää lapsilta, miksi Grimmin sadut saavat edelleen olla ”the thing” lasten sadunkerronnassa? Koska ne ovat opettavaisia, klassikkoita ja ”aarteita joita minullekin luettiin pienenä”?

Jokaisen maan päällä tallaavan otuksen elämänkaareen kuuluu tragedioita ja kuolemaa, enkä sitä halua lapsilta kieltää, se ei ole tämän kirjoitelman pointti.
Kuvamateriaali tarjoaa suoraa tykitystä vaikeista aiheista ja siksi se aina ikärajoitetaan ja siitä ollaan tarkkoja.  Suurimmalla osalla on kuitenkin myös mielikuvitusta ja jollei ole ketään kelle purkaa niitä ajatuksia joita esimerkiksi lause “…ja katsoin avuttomana kuinka kuningattaren pää vieri lattialle verta valuen.” herättää, voi ne jäädä kalvamaan.

Aikuisen ja lapsen raja on selvä. Onko lapsen ja nuoren tai nuoren ja aikuisen? Pitäisikö sen olla? Vai onko nuoret aikuiset aina ns. väliinputoajia, jotka eivät ihan tiedä onko kirja lasten puolella (jonne on noloa mennä), vai onko sitä aikuisissa (jonka tarjontaan on helppo hukkua).
Nuoriso lukee edelleen vähän, vaikuttaako tähän se, että heille ei ole “osoitettu” omia kirjoja vaan annetaan kuva, että “nää nyt voidaan ottaa lapsista pois, ni saadaan nuorilleki jotain”.
On paljon nuorten kirjallisuutta normaalin kaunokirjallisuuden puolella. Suurin osa ilmestynyt jo silloin kun itse olin nuori (ja edelleen toki hyviä). Uusia kuitenkin tulee ja eritoten fantasian puolella. Kallion huumearjesta kertovat kirjat ollaan hyvin helposti erottamassa nuorille aikuisille, mutta fantasia taitaa edelleen olla lajina sellaista joka lasketaan lapsille saduiksi tai sitten aikuisille miekkaa ja magiaa.
Lapset (10<) löytävät nuorten puolelle, mutta nuoret harvoin eksyvät lasten puolelle.

Olenko ihan yksin ja sekava ajatusteni kanssa?

*Kellutus = kirja jää siihen kirjastoon johon sen palauttaa, esim. Nöykkiön kirja jää Sellon hyllyyn eikä matkaa enää kotiinsa.

One thought on “Kukkahattuilemassa kirjamaassa

  1. Oili Sivula

    Et ole yksin, vastaa kukkahattutäti (and proud of it). Grimmin sadut ja kuten kirjoitatkin, TSH, ovat yleensä iltasatuja ja lapsensa tunteva henkilö on valinnut luettavan. Olisin vastannut Potterista asiakkaalle aivan samoin!

    Vinkkaukset, suositukset ja kirjanäyttelyt ovat selkeästi ammattilaisen osaamisen ja vastuun alueella. Mutta pienessä omatoimikirjastossa nuorten osaston perustaminen auttaa vain johonkin rajaan saakka. Vaikka kehittäisimme ikioman ikärajasysteemin kirjoille, kirjoja voi yhä lukea kirjastossa.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *