Scifi-haaste: J. Pekka Mäkelän Karsta

Fantasiaryhmä päätti vastata Taikakirjainten science fiction -haasteeseen. Ennätin ensimmäiseksi arvostelijaksi 🙂

J. Pekka Mäkelä on yksi Suomi-scifin harvoja edustajia. Tarkoituksenani on ollut lukea kaikki hänen kirjansa, tämän luettuani enää esikoisteos 391 on lukematta. Sehän muuten sopiikin hienosti haasteen aikamatkakohtaan, joten tämän vuoden aikana tulee siis tämäkin puute korjattua!

Karsta on ilmestynyt vuonna 2009. Jotenkin sen lukeminen oli jäänyt ja ehkä hyvä niin, sillä kirjan ksenofoobisuus tuntuu iskevän nyt persujytkyn jälkeisessä Suomessa kovempaa kuin mitä se olisi tehnyt aiemmin. Tieteiskirjallisuus on parhaimmillaan vetäessään paralleeleja todellisuuden ja kuvitelman välille, ja siinä J. Pekka on onnistunut oikein loistavasti.

Karstassa ihmiskunta on käynyt sotaa muita kulttuureita vastaan ja ottanut selkäänsä oikein kunnolla. Sotakorvauksena ihmisten tulee raivata sodan romut pois aurinkokunnasta. Ihmisille on myös asetettu rajoituksia käytettävissä olevasta tekniikasta. Talvisodan jälkeinen Suomikin tulee näin kätevästi mieleen.

Kirjan päähenkilö Tria on androgyyni hahmo, joka ei halua paljastaa sukupuoltaan. Eipä sillä mitään merkitystä olekaan, vaikka niin sukupuoli kuin seksuaalinen suuntautuminenkin merkitsee joillekin enemmän kuin toisille, jopa siinä määrin että Tria herättää paheksuntaa. Myöskin kovin ajankohtainen teema. Itsetuntemus ja itseluottamus – olennaisia asioita kaikille mietittäväksi.

Kirja sijoittuu avaruusalukselle, joka on raivaamassa romuja Jupiterin ympäristöstä. Avaruusaluksella tapahtuu, ihmissuhteet ovat rajoittuneita mukana oleviin henkilöihin, joiden motiivit vaihtelevat. Keitoksessa on mukana suljetun paikan mysteeriä, joten ei tämä pelkkää filosofiointia ole. Ja mitä sieltä avaruudesta lopulta löytyykään?

Jos pidät Suomi-scifiä jonain alempana ja huonompana lajina, suosittelen tutustumaan J. Pekan kirjoihin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *