Finnconin 2016 kohokohtia

Finncon 2016 on takana, ja se oli sen verran antoisa tapahtuma, että päätin kirjoitella hieman siitä, mitä itse tein tapahtumassa ja mihin kaikenlaiseen siellä törmäsin. Koska olin siellä Aavetaajuuden ja Kuoriaiskirjojen myyntipöydän apulaisena, en kuunnellut juurikaan ohjelmaa, joten sen osalta tästä coniraportistani ei ole iloa. Sen sijaan pääsen nostamaan esiin koko joukon lukemisen arvoisia kirjoja ja niitä kirjoittaneita kirjailijoita sekä kustantajia ynnä muuta.

Tässä tulee asioista nostoja ihan karkeasti aakkosjärjestyksessä.

 

Aavetaajuus

Olin Finnconissa suurimman osan aikaa Aavetaajuus-spefikaupan ja Kuoriaiskirjojen yhteisessä myyntipöydässä kauppaamassa kirjoja. Aavetaajuudella oli hyvä valikoima eri kustantajien spefiä laidasta laitaan. Todelliseksi myyntihitiksi osoittautui Kirotun kirjan vartija, kokoelma suomalaisia novelleja, jotka hyödyntävät H. P. Lovecraftin mytologiaa. Lovecraft oli muutenkin kova sana Aavetaajuuden pöydässä, sillä myös H. P. Lovecraftin koottujen teosten osat tekivät kauppansa. Itse ostin minulta vielä puuttuneet osat 2 ja 3.

Aavetaajuuden omistajan Jyrki Pitkän kanssa oli monta kiinnostavaa keskustelua. Meillä on myös jokunen yhteinen projekti vähintäänkin ideatasolla, mutta saapas nähdä, syntyykö niistä mitään.

 

Atorox-palkinto

Atorox-palkinto on edellisen vuoden parhaalle suomalaiselle spefinovellille jaettava palkinto. Olin itsekin mukana äänestämässä sitä ja ilahduin kovasti, kun kilpailun voitti Magdalena Hain novelli ”Kaunis Ululian”. Se on ilmestynyt Osuuskumman merirosvoantologiassa Kristallimeri. Voin lämpimästi suositella sitä ja toki koko muutakin antologiaa. Toinen ja peräti kolme sijoitusta kymmenen parhaan joukossa kahminut Osuuskumman teos oli lohikäärmeantologia Käärmeenliekit, joka sekin on mainio, ehkäpä kokonaisuutena jopa parempikin kuin Kristallimeri.

Osuuskumman julkaisut nappasivat Atorox-kilpailussa leijonanosan kärkipaikoista: Osuuskumman julkaisuissa oli ilmestynyt peräti seitsemän novellia kymmenestä kärkeen rankatusta novellista. Spefilehdet Portti ja Spin sekä Atena-kustantamo saivat tyytyä kukin yhteen sijoitukseen. Osuuskumma on kyllä todellakin lyönyt kirjailijansa Suomen kärkikaartiin spefinovelleissa.

Sivuun mennen sanoen Tähtifantasia-palkinnon voitti australialaisen Shaun Tanin tarinakokoelma Etäisten esikaupunkien asioita.

 

Boris Hurtta

Juttelin pitkän linjan kauhukirjailijan Boris Hurtan kanssa useaan kertaan. Häneltä on ilmestynyt jokin aika sitten romaani Kadonneet pojat, jonka genre on ristitty armeijapunkiksi. Hurtta toi myyntipöytään pienen erän tekemiään vihkosia, jotka tarjoavat kirjaan hauskaa taustamateriaalia. Itse kirja minulla on vielä lukematta, mutta tällaisesta kauhuelementeillä höystetystä lajista kiinnostuneiden kannattaa kirja lukea, sillä se on varmasti taattua Hurtan laatua.

 

Jussi ja Marjut Katajala

Jussi Katajala on minusta tällä hetkellä kokonaisuutena paras spefinovellien kirjoittaja. Jussin huonoimmat novellitkin ovat ihan hyviä, mutta parhaimmillaan hän yltää suorastaan loistavaksi. Eikä korkea taso ole sen merkki, että Jussi julkaisisi novelleja harvakseltaan: pikemminkin hän on erittäin tuottelias kirjoittaja, joka ei kuitenkaan toista samaa kaavaa vaan liikkuu laaja-alaisesti spefin eri genreissä ja esittää novelleissaan kiehtovia ideoita. Eipä siis ollut yllätys, että Jussin novelleja oli kaksi Atorox-palkintokymmenikösssä sijoilla 6 ja 8: ”Pohjoistuulen tuolla puolen” (kokoelmassa Kristallimeri) ja ”Korkea kiertorata” (kokoelmassa Korpin silmät kaiken näkevät):

Eräs Jussin novelli tuli mieleen, kun näin hotellini aamiaisella hotelliketjun maskotiksi Onni Oravaksi pukeutuneen henkilön. Nimittäin Jussin novellissa ”Orava osansa ottaa” (splatterpunk-kokoelmassa Ja hän huutaa) esiintyy mielikuvissani kovasti maskotilta näyttävä murhaaja, joka tappaa ihmisiä raa’alla tavalla. Jos maskotilla olisi ollut sorkkarauta kädessä, olisin varmaan juossut kiireesti pakoon… 🙂

Marjut Katajalan olen tavannut ennenkin mutta nyt ehdin jutella hänen kanssaan enemmänkin. Vaikka Marjut sanoi aluksi, ettei kirjoita kaunokirjallisuutta, hän myönsi myöhemmin kirjoittaneensa Osuuskumman spefiromanttiseen lukemistolehteen Ursulaan.

 

Kaikki ihanat spefi-ihmiset!

Huomaan päässeeni spefipiireihin, sillä Finnconissa oli melkoinen määrä tuttuja. Valitettavasti ei ollut aikaa vaihtaa monenkaan kanssa kuin pikaiset moikkaukset, ja kaikkiin en varmasti ehtinyt törmätäkään. Tähän kirjoitukseeni en pysty millään sisällyttämään niitä kaikkia mahtavia ihmisiä, jotka tekivät tästä Finnconista minulle upean kokemuksen. Voin vain kiittää teitä kaikkia!

 

Kauhucon

Viime vuoden puolella oli yritystä saada aikaan pienimuotoinen kauhukulttuuritapahtuma Kauhucon, mutta se kariutui siihen, ettei minulla ollut yksinkertaisesti aikaa ja jaksamista sen organisointiin. Nyt Finnconissa heräsi taas kiinnostusta järjestää Kauhucon hiukan uudenlaiselle konseptilla. Siinä Kauhucon järjestettäisiin jossakin baarissa pienimuotoisesti. Ohjelmana olisi luonnollisesti puheohjelmaa mutta myös vaikkapa musiikkia ja runonlausuntaa.

Jos kiinnostaa tulla mukaan ideoimaan Kauhuconia, sille on oma Facebook-ryhmänsä; ryhmä tosin on salainen. En lupaa, että tapahtumaa välttämättä syntyy, mutta nyt asiaan näyttäisi olevan taas uutta intoa.

 

Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia

Minulle yksi iso juttu oli Finnconin aikoihin ilmestynyt ensimmäinen itse kustantamani kirja: suomennettua novelleja sisältävä Kummituksen käsi ja muita vanhoja kauhukertomuksia. Siinä on seitsemän aikaisemmin sanomalehdissä ilmestynyttä novellia, joiden kieliasua on nykyaikaistettu, ja kolme itse suomentamaani tarinaa, joita ei ole käsittääkseni julkaistu aikaisemmin suomeksi. Kauppasin tätä kirjaa Aavetaajuuden ja Kuoriaiskirjojen pöydässä, ja ihan kivasti sitäkin meni. Annoin pari arvostelukappaletta, joten ehkäpä siitä ilmestyy jossakin vaiheessa myös arvosteluja.

 

Kuiskaus pimeässä

H. P. Lovecraft – Historiallinen seura ry oli saanut kasaan kauhua käsittelevän Kuiskaus pimeässä -lehden numeron 1/2016. Kävin hakemassa oman jäsenkappaleeni seuran päivystyspisteeltä ja ostin toisen eli numeron 3/2015 lahjoittaakseni sen kirjastolle. Noissa lehdissä on kirjojen, elokuvien ja pelien arvosteluja sekä koko joukko novelleja. Suositeltavaa luettavaa kauhusta kiinnostuneille.

 

Kuoriaiskirjat

Tuomas Salorannan kustantamo Kuoriaiskirjat jatkoi julkaisujaan oikein rytinällä: Finnconissa ilmestyi peräti kolme uutta teosta: kauhuantologia Teräskoura, Tuomaksen oma tieteisnovellikokoelma Musta tähti ja Eero Korpisen tiikerinmetsästysaiheinen pienoisromaani Patli Dunin yö. Näille sekä Osuuskumman julkaisemalle Shimo Suntilan tieteisnovellikokoelmalle Tähtiviima pidettiin Finnconin yhteydessä julkistamistilaisuus, jossa oli runsaasti väkeä ja jonka voisin sanoa olleen yksi tämän vuoden Finnconin kohokohdista. Henkevät tai vähemmän henkevät keskustelut jatkuivat yömyöhään.

Julkaistuista kirjoista sen verran – en ole niitä toki vielä ehtinyt lukea –, että Teräskoura jatkaa Stepanin koodeksista ammentavien antologioiden sarjaa. Stepanin koodeksi on vaarallinen kirja, joka esiintyy eri paikoissa ja ajoissa ja toimii yhdistävänä tekijänä kokoelmien keskenään hyvinkin erilaisille kauhutarinoille. Julkkareissa oli paikalla varsin monta antologian kirjoittajaa, ja pyysin heiltä kaikilta nimmarit. Antologiassa on monia kirjoittajia, jotka eivät ole olleet aikaisemmin mukana sarjaan kuuluvissa julkaisuissa.

Yön pimeinä tunteina Tuomas yltyi Facebookissa uhoamaan, että jos tietty tavoitesumma Kuoriaiskirjojen myynnissä ylittyisi Finnconin aikana, hän julkaisisi ensi vuonna kolme omaa pienoisromaania, sillä varauksella, että yhdestä saattaa tulla romaanikin. Ja yksi niistä olisi aiheeltaan steampunkia. Tuomas ei selvästikään uskonut, että tavoite saavutettaisiin, mutta sehän ylittyi komeasti, joten nyt saamme sitten odottaa kirjailija Salorannan hengentuotoksia ensi vuodeksi. 🙂

 

Lucilla Lin

Lucilla Lin on yksi kauhukirjailijasuosikeistani, joka kirjoittaa ihanan ilkeitä kauhunovelleja. Pääsin nyt ensimmäistä kertaa jututtamaan häntä kunnolla ja sain kuulla, että pidempääkin tekstiä voi olla tulossa ensi vuonna. Saamme siis varmasti kuulla Lucillasta vielä…

Meillä riitti juttua myös goottilaisista kauhuromaaneista, joihin kirjailija oli perehtynyt ja joita minäkin olen hiukan lueskellut. Lucilla sai signeerata monta kappaletta tarinakokoelmaansa Kuolema on ikuista unta, joka kertoo suvusta, jota vainoaa yliluonnollinen olento sukupolvesta toiseen. Lucilla mainitsi myös kirjoittaneensa Kuiskaus pimeässä -lehden numeroon 1/2016.

Lucilla oli mukana satupaneelissa, jota käsittelen lisää alla.

 

Osuuskumma

Osuuskummalla oli taas uusia julkaisuja. Tuorein oli jo aikaisemmin mainitsemani Shimo Suntilan tieteisnovellikokoelmalle Tähtiviima. Olin jo ehtinyt hankki itselleni toisen Osuuskumman uutuuden: Anni Nupposen ohuen raapalekokoelman Hirviöasiakaspalvelu. Sen tarinoissa asiakkaat soittavat mitä erikoisimmista hirviöongelmista puhelinpalveluun. Asiakaspalvelussa työskennellyt huomaa kyllä, että samoja piirteitä on niin tavallisessa kuin hirviöasiakaspalvelussa. Suosittelen lämpimästi!

Osuuskumman myyntipöydässä oli myös J. S. Meresmaan tuoretta Robustos-kustantamon julkaisemaa pienoisromaania Naakkamestari, jota voi luonnehtia steampunkiksi ja vaihtoehtohistoriaksi. Se oli minulle pakko-ostos myös. Naakkamestari voitti Robustoksen pienoisromaanikilpailun. J. S:ltä on ilmestynyt myös Osuuskumman kustantamana Keskilinnan ritarit, joka kokoaa kolme pienoisromaania yhdeksi kirjaksi. Sen teemana on ritarin ja hänen aseenkantajakokelaansa eroottinen suhde, mutta tarjolla on suurien tunteiden lisäksi juonittelua.

Mainittakoon vielä, että Osuuskumma on julkaissut kolmannen steampunk-antologiansa nimeltään Steampunk! : silintereitä ja siipirattaita. Minulla on sen lukeminen vielä kesken, mutta jos steampunk yhtään kiinnostaa, kannattaa tutustua tuohonkin.

 

Portti

Portti on spefilehti, jossa julkaistaan niin novelleja, arvosteluja kuin kirjailijoiden esittelyjä. Mielessäni on ollut jo pitkään, että se pitäisi tilata. Nyt sitten vihdoinkin tein sen ja sain pari vanhempaa numeroa liittymislahjana.

Portin myyntipöydästä hankin myös Heikki Ojan tieteisnovellikokoelman Jäinen lohikäärme, jota olen kuullut useammankin ihmisen kehuvan kovasti, ja Robert E. Howardin tarinoita sisältävän kokoelman Zambebwein kuu.

 

Romanttista fantasiaa vai fantastista romantiikkaa? -paneeli

Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa järjestämässä ohjelmaa ja olin ehdottanut tätä paneelia, koska viime aikoina on ilmestynyt useita romanttiseen fantasiaan luokiteltavia suomalaisia teoksia. Keskustelussa olivat mukana kirjailijat Maria Carole kahden naisen rakkaustarinasta kertovalla romaanilla Tulen tyttäriä, Liliana Lento keijuaiheisella chic lit -romaanilla Dionnen tytöt, J. S. Meresmaa Mifonki-sarjallaan ja Keskilinnan ritarit -pienoisromaanikokoelmallaan ja Elina Pitkäkangas paranormaaliin romantiikkaan lukeutuvalla teoksellaan Kuura.

Toimin paneelin vetäjänä, ja osallistujat pääsivät kertomaan, miksi kirjoittavat romanttista fantasiaa ja miksi sitä kannattaisi lukea. Kaikki tunnustautuivat romantikoiksi, jotka myös lukevat muuta romantiikkaa. Kliseitä ei pelätty, mutta kirjailijoille oli selvää, etteivät he halua juuttua ahtaisiin kaavamaisuuksiin kirjoissaan. Elina on tulossa syksyllä vieraaksi fantasiakirjallisuuden lukupiiriini; Marian kirjan olemme lukeneet jo aikaisemmin.

 

Sadut – portti kauhun maailmaan

Lauantai-iltana kävin kuuntelemassa ainoan ohjelmanumeron, jossa en ollut itse mukana: satupaneelikeskustelun, jossa olivat mukana kirjailijat Lucilla Lin, Artemis Kelosaari ja Juha Jyrkäs. He pohtivat satujen suhdetta kauhukirjallisuuteen ja toivat esiin, että saduissa on paljon kauhukirjallisuuden elementtejä. Grimmin saduista on olemassa sekä erittäin raakoja että varsin kilttejä versioita. Lucilla nauratti yleisöä kertomalla pikkulapsille tehdystä Punahilkka-versiosta, jossa susi vain telkeää isoäidin kaappiin (kaapin symboliikkaakin pohdittiin!) ja juoksee metsästäjää pakoon.

Keskustelijoilla oli mukavan erilaiset näkökulmat satuihin. Lucilla oli erityisen perehtynyt goottilaisiin romaaneihin mutta puhui myös ainakin Grimmin saduista ja Andersenista. Artemis nosti myös satuja esiin ja taisi mainita Tove Janssonin muumeistakin itseään eniten pelottaneen kohdan. Juhalla taas oli kansanperinnenäkemystä asiaan, ja hän korosti jotakin suomalaisten sukukansan satua, jonka nimi ei jäänyt mieleen.

 

Suomalainen mytologia -paneeli

Minut oli pyydetty hiukan yllättäen Suomalainen mytologia -paneelin vetäjäksi. Aihe ei ollut minulle mitenkään valtavan tuttu, vaikka toki olen Kalevalani lukenut. Olin rustannut pitkän listan kysymyksiä, mutta vain pienen osan ehdin niistä kysyä, sillä mainiot mytologiantuntijat Juha Jyrkäs, Anne Leinonen, Tiina Raevaara ja Eeva-Liisa Tenhunen pitivät huolen siitä, että juttua riitti.

Eeva-Liisa myöhästyi paneelista, joten aloitin kysymällä muiden panelistien arvioita, minkä mytologiahirviön kanssa hän oli joutunut kamppailemaan. Ehdotukset olivat Iku-Turso (Juha), staalo (Tiina) ja horkka (Anne). Siitä panelistit pääsivät kunnolla vauhtiin, kertoivat omasta suhteestaan suomalaiseen mytologiaan, argumentoivat vahvasti, että siinä on paljon aineksia spefissä hyödynnettäväksi, ja pohtivat suomalaisen mytologian omaleimaisuutta tai sekoittumista muuhun mytologiaan. Heiltä tuli myös roppakaupalla vinkkejä lähdekirjallisuudesta, josta spefinkirjoittajat voivat ammentaa ideoita. Erityisesti mieleen jäi Annen lukema kuvaus horkasta.

Paneelikeskustelu oli hieno, mutta täytyy sanoa, että juttua olisi riittänyt kevyesti toisetkin 45 minuuttia tai vielä enemmänkin.

 

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat oli Finnconissa mukana omalla yhdistyspöydällään, josta hankin tuoreen Nova 2014 -antologian. Siellä oli myös tuoretta Kosmoskynä-lehteä, joka oli muuttunut kahdesti vuodessa ilmestyväksi paksuksi, melkein 100-sivuiseksi julkaisuksi. Tarjolla olisi ollut myös Spekulatiivinen Turku -julkaisua, mutta se jäi minulta ostamatta.

 

Vaskikirjat

Vaskikirjoilla oli Finnconissa uusia julkaisuja. Tuorein niistä oli Katri Alatalon fantasianovellikokoelma Älä riko pintaa, jonka ostin itselleni. Harmikseni unohdin pyytää Katrilta siihen nimmarin.

Vaskikirjoilta mukaani tarttui myös Glen Cookin fantasiaromaani Varjot pitenevät, joka on Musta komppania -sarjan toinen osa. Kolmannen osan suomennos on Markus Harjulla työn alla. Sarjaa olisi vielä paljon senkin jälkeen, mutta saattaa kuulemma olla, että julkaisu tyssää kolmeen ensimmäiseen osaan, jotka muodostavat sarjan sisällä kokonaisuuden.

Vaskikirjojen kolmas uutuus oli kustantamon omistajan Erkka Leppäsen novellikokoelma Kirotun maan ritari, joka sijoittuu Petri Hiltusen sarjakuvista ja Ville Vuorelan Praedor-roolipelistä tuttuun Jaconian fantasiamaailmaan. Sen olin tosin ostanut jo aikaisemmin itselleni, ja miekka ja magia -fantasiasta pitävien kannattaa se lukea.

 

Worldcon

Vuonna 2017 ei järjestetä Finnconia, sillä sen korvaa Helsingin messukeskuksessa järjestettävä Worldcon, suuri kansainvälinen spefitapahtuma, joka on onnistuttu saamaan ensimmäistä kertaa Suomeen. Finnconista poiketen Worldcon on maksullinen tapahtuma, mutta se on varmasti hintansa arvoinen. Kestoakin on Finnconin kolmen päivän sijaan kokonaista viisi päivää. Kannattaa siis hankkia jo pääsy sinne jäsenyyden muodossa.

Monipuolista lautapelaamista Kirjasto Isossa Omenassa

LautapeliIson Omenan kirjastossa on ollut kesän alusta ollut mahdollista tulla maanantaisin pelaamaan erinäisiä lautapelejä rennossa ympäristössä. Pelattavat pelit vaihtelevat pelaajien toiveiden ja osaamisen mukaan ja yritän joka viikko tuoda jotain uutta. Kerho pidetään aloittelija ystävällisenä ja apua saa aina. Englannin kielen-taito on avuksi useissa peleissä. Kirjaston valikoima on laaja, mutta omiakin pelejäkin saa tuoda. Tule pelaamaan lemppareitasi tai löytämään uusia!

Kerholla toistaiseksi pelattuja pelejä: XCOM, Five Tribes, Love Letter, Isle of Skye, Magic the Gathering

Kesän viimeinen kerhopäivä on 18.7. Kerho saa kuitenkin syksyllä jatkoa Palvelutorilla.

Lisää tietoa: tatu.junkkari(a)espoo.fi

Tässä vielä linkki tapahtumaan.

Asiakkaiden valinnat kirjastoon

Joku aika sitten HelMetissä oli auki linkki hankintapalveluumme, johon asiakkaat saivat käydä lisäämässä enkunkielistä nuortenkirjatoiveitansa listaan, joita he haluaisivat kirjastoon hankittavaksi. Listalla oli paljon fantsua ja scifiä, joka ilahduttaa mua suuresti kun kollegoilleni yritän takoa, että enkunkielinen nuortenkin fantsu menee kyllä!
Pääsimme siis myös onneksi Espoon hankinnan tunnuksilla näihin käsiimme! 🙂

Aika paljon oli jo ainakin Espooseen hankittuja, mutta kovin suosittuja kirjoja ja sarjoja. Joitain hankittiin kuitenkin lisää parin kpl verran.
Listalla oli paljon kaikkea kivaa joita oon ilosena nakkaillu koriin. Mehän emme siis nähneet toisten kaupunkien valintoja kyseisen prosessin aikana ja siksi olen joitakin ottanut hyvinkin harkiten, kun ajattelin, että rajan toisella puolella myös otettaisiin mielellään asiakastoiveita.

Lisää hankittiin Maasin suosittua Throne of glass sarjaan osia, Leigh Bardugon kirjoja sekä Marie Lun Young elites sekä sen jatko-osa Rose society

Alla linkkeineen listaa muistakin koriin päätyneistä, kannattaa varata! (Linkit heittää perinteiseen HelMet hakuun koska uusimmasta versiosta on kadonnut ‘pyvyä linkki’ toiminto)

Womack, Philip – Broken king / King’s shadow / King’s revenge
Simon, Francesca – Monstrous child
Flanagan, John – The invaders / The hunters
Cass, Kiera – Crown
Chokshi, Roshani – Star-touched queen
Duyvis, Corinne – On the edge of  gone
Kwaymullina, Ambelin – Interrogation of Ashala Wolf
Landers, Melissa – Starflight
Paige, Danielle – Dorothy must die
Wallace, Becky – Storyspinner / Skylighter
Young, Suzanne – Remedy (#0.5) / Epidemic (#0.6) / Program (#1) / Treatment (#2)
Croft, Sofi – Indigo’s dragon
Schwab, V.E – This savage song

Lisää toiveita saa laittaa tulemaan myös perinteisiä kanavia pitkin! En tiedä avataanko tällaista toiste ja koska 🙂 Pyrimme täyttämään toiveita aina kun siltä vähänkin tuntuu (ja rahaa on)

Vaskinainen

vaskinainenJasper Fforden jälkeen päätin tarttua Finnconin suomalaisen kirjailijakunniavieraan Anne Leinosen teokseen Vaskinainen. Kirjassa on käytetty kahta kertoja-minää: Vaskinaista, joka on Tuonelan asukki, sekä ihmistä Niilasta. Päähenkilöitä on kolmaskin, Ulpukka, mutta hänet nähdään lähinnä Niilaksen silmin, mikä on mielestäni harmi.

Teos alkaa siitä, että Vaskinainen kertoo miten hän saattaa Tuonelan eli alisen sekasortoon ja samalla tietämättään päällisenkin mailman, sillä elämän kiertokulku jumiutuun. Kirja on hyvin kalevalaisen myyttisen eeppinen ja minun oli vaikea päästa siihen sisään aluksi.

Vähitellen kuitenkin lämpenin Niilaksen kerronnalle ja aloin jännittämään miten Ulpukalle ja hänelle käy. Oli kiva bongailla viittauksia myytteihin ja vähitellen totuin kerronnan tyyliin. Kirja on omaperäinen, juonenkäänteitä ei kaikkia arvaa etukäteen (jotkut aavistin) ja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Suosittelen.

Finncon tulee eli täytyypä rukata lukulistaa vähän

Tampereen tämän kesän Finnconilla näkyy olevan kauniin metsäiset sivut, josta ainakin löytyy jo tieto kunniavieraista.

Oman mielikuvani mukaan, joka saattaa hyvinkin olla väärä, olen yrittänyt joskus aikaisemmin lukea Jasper Ffordea ja todennut liian kuivaksi. Olin kuitenkin lisännyt syystä, jota en enää muista The Eyre affair -kirjan lukulistalleni ja tuleva Finnconin kunniavieruus oli hyvä syy vihdoin tarttua toimeen. Alku ei ehkä ihan jouhevasti lähtenyt kannaltani liikkeeseen, mutta nyt olen jo aivan myyty. Vaihtoehtoinen maailma on kiinnostava, vaikka ei itselleni vielä kovin selkeä tämän sarjan ensimmäisen teoksen jälkeen, mutta olen kovasti kiintynyt liipasinherkkään sankarittareen Thursday Nextiin. Luulisin että kirjasta nauttii enemmän, jos ymmärtää viittaukset brittiläisiin kirjaklassikoihin, mutta lukija arvioitten perusteella ei näin välttämättä näyttäisi olevan. Jotkut tuntuvat olevan hyvinkin kiihtyneitä siitä miten kirjailijoita ja heidän teoksiaan kohdellaan ja toisaalta jotkut sanovat etteivät ole lukeneet Kotiopettajattaren romaania, johon ensimmäisen kirjan nimikin viittaa ja silti ovat hyvinkin nauttineet teoksesta. Kirja on siis kirjoitettu jo vuonna 2001 ja siksi onkin hiukan hämmentävää juuri nyt lukea siitä kuinka Krimillä soditaan osapuolina Englanti(oma erillinen valtio kuten Wales) ja Venäjä, jossa ei ole koskaan ollut vallankumousta. Niinkuin sekin yksityiskohta, että Thursday isä varoittaa häntä menemästä Oxfordiin vuonna 2016. Tämä pääsarja on edennyt jo seitsemänteen teokseen The woman who died a lot ja sille on siis sivusarja vai miksi spin-off’ia pitäisi kutsua? (Sivuhuomautus: sivusarja-linkki vie sarjan toiseen osaan sillä jostain syystä ensimmäistä osaa ei ole Helmet-kirjastojen kokoelmissa.)

Tarkoitus on vielä palata muihin kunniavieraihin myöhemmin, katsotaan miten käy. Mutta täältä löytyy kuitenkin jo arvosteluni Anne Leinosen yhdessä Elina Lappalaisen kanssa kirjoittamasta kirjasta Routasisarukset.

Aikuisille satumukaelmia Michael Cunninghamilta

Koska pidin kovasti Tunnit-elokuvasta, joka perustuu Michael Cunninghamin romaaniin, niin siitä innostuneena aloin lukemaan hänen teostaan A wild swan and other tales, joka on muunnelmia tutuista saduista. Olipa suuri erehdys! Luin intron ja kaksi ensimmäistä tarinaa. Introssa kertoja lähestyy lukijaa toteamalla kuinka kaikkihan me toivomme niille kauniille julkkiksille pahaa, kun heille kaikki on niin helppoa. Joooo, no ei siis tod oli minun ajatukseni. Tästä olisi jo pitänyt aavistaa, että jatkossa seuraa ilkeää ja vahingoniloista ilkkumista.

Ensimmäisessä kertomuksessa H. C. Andersenin Villijoutsenien mukaelmassa sitten pilkataan vammaista miestä, sillä mitä muuta käsi, joka on siipi edustaa. Vain friikit ovat satunnaisesti kiinnostuneita miehestä, sillä kuka voisi oikeasti rakastaa vammaista, tuntuu olevan perimmäinen ajatus tarinassa. Seuraava mukaelma on ilmeisesti Hannu ja Kerttu ja siinä pilkataan vanhaa naimatonta naista, jolla vielä oli seksuaalisia haluja iästään huolimatta ja koska hän oli tälläinen säälittävä tapaus, niin hän oli alitajuisesti vain mielissään siitä, että hänet murhattiin. Tässä kohtaa totesin, että tämä nyt vaan ei taida tosiaankaan olla minun kirjani. Misogyniaa ja ableismia ei kiitos. Ainoa asia mistä voin sanoa pitäneeni oli Yuko Shimizun upea kuvitus.

En siis voi suositella tätä kenellekkään, lukekaa vaikka mieluummin Sarah Pinborough’in Tales of the kingdoms-sarjaa. Sekin on aika kyyninen, mutta ei jätä niin pahaa makua mieleen kun Cunninghamin kirja.

Päättyvän vuoden spefisadonkorjuuta

Näin vuoden 2015 lähestyessä loppuaan ajattelin listata hiukan tänä vuonna ilmestyneitä spefiteoksia, jotka olen lukenut kokonaan tai osaksi. Ja osaksi lukeminen ei toki tarkoita sitä, että teos olisi huono, vaan sitä, että jokin muu luettava on ollut kiireellisempi. Lukupiirit ja kirja-arvostelut kun työntävät jatkuvasti lisää luettavaa. Ennen listan laatimista tuntui, että olen lukenut tänä vuonna turhankin vähän, mutta silti listaan kertyi peräti parikymmentä vuoden 2015 aikana ilmestynyttä teosta.

 

Jos siis teos kuulostaa kiinnostavalta, klikkaus vain kirjan nimestä ja varaamaan HelMetistä!

 

Eino Leinon Helkavirsiä (Arktinen Banaani, 2015)

Tässä kokoelmassa puetaan sarjakuvan muotoon monia Eino Leinon Helkavirsiä-kokoelmien runoja. Osa runoista on sijoitettu luovasti nykypäivään, ja luonnollisesti fantasia-aiheitakin on runsaasti. Pidin itse eniten kokoelman ideoineen Petri Hiltusen toteutuksista, mutta muitakin kiinnostavia sommitelmia on kirjassa.

 

Hei, rillumapunk! (Kuoriaiskirjat, 2015)

Mitäkö on rillumapunk? Uusi spefin alalaji, jossa yhdistetään vanhan kotimaisen elokuvan tunnelmaa ja punk-asennetta. Tämä teos on novellikokoelma, jossa rillumapunkia toteutetaan monimuotoisesti tarinoiden liikkuessa menneisyyden Suomesta tulevaisuuden avaruuteen. Erityisesti voisin nostaa esiin O. E. Lönnbergin novellin Peikonkulta, J. S. Meresmaan novellin Pirunkeuhko sekä Boris Hurtan kertomuksen Ainahan on maksettava, eikös juu?.

 

Jyrkäs, Juha: Uniaika, eli Kertomus jumalista, käärmeistä ja ihmisistä (Salakirjat, 2015)

Mitäpä tästä kalevalamittaisesta runoteoksesta sanoisi? Se on esiosa kirjailijan esikoisrunoteokselle Ouramoiselle. Mutta teos väkevine runokuvineen on parempi lukea ja kokea kuin selittää!

 

Katajala, Jussi: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita (Osuuskumma, 2015)

Jussi Katajala on melkoinen spefinovellin taikuri, ja tässä kokoelmassa on tarjolla kauhunovelleja. Suurin osa on ilmestynyt erilaisissa julkaisuissa. Ehkä eniten pidin novelleista Äijön pojat (yliluonnollinen dekkari) ja Rautakihlat (tavallaan aika ilkeää uuskummaa), mutta myös Tukholman metroon sijoittuva Vuoronvaihto on kiinnostava.

 

King, Stephen: Tervetuloa Joylandiin (Tammi, 2015)

Vaikka olen innokas Stephen King -fani ja lukenut lähes koko hänen suomennetun tuotantonsa, Kingin kaikki viimeisimmät teokset eivät ole oikein innostaneet. Tämä kirja oli kuitenkin pitkästä aikaa parasta Kingiä. Siinä liikutaan 1970-luvulla, ja päähenkilönä on huvipuistossa kesätyössä työskentelevä opiskelija. Vaikka teoksessa on kauhuelementtejä – kuten kummitusjunassa kummitteleva murhattu nainen –, kirja sopii mainiosti niillekin, jotka eivät uskalla kovin pelottavia kirjoja lukea. Siinä on kauniin surumielinen tunnelma ja kerronta kerrassaan vetävää.

 

Kostet, Jenna: Marrasyöt (Robustos, 2015)

Kostetin toinen romaani ei ole yhä vahvasti spefiä kuin esikoisteos Lautturi. Siinä yhdistetään kansanperinne ja rikosromaani, sillä nauvolainen poliisi Nils Larsson tutkii nuoren naisen kuolemantapausta. Jatulitarhat tuntuvat liittyvän tapaukseen. Jos pienillä yliluonnollisilla maustella ja kansanperinteellä maustettu dekkari kiinnostaa, kirjaa voi suositella.

 

Kristallimeri : tarinoita merirosvoista (Osuuskumma, 2015)

Merirosvoista on kirjoitettu vaikka kuinka – muttei spefistisistä merirosvoista! Tämän kokoelman merirosvot seikkailevat niin fantasiamaailmoissa kuin vinksahtaneelta tuntuvassa nykymaailmassa. Omat suosikkini ovat Magdalena Hain Kaunis Ululian, J. S. Meresmaan Kapteenin synty ja Jussi Katajalan Pohjoistuulen tuolla puolen. Jälkimmäisessä fantasia sidotaan kiinnostavasti todelliseen historiaan.

 

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma, 2015)

Lohikäärmeet ovat aika kaluttu fantasia-aihe, mutta tämä kokoelma puhaltaa ihan uutta henkeä niihin. Harva lohikäärmeistä on lähelläkään fantasiakliseiden petoa, vaan lohikäärme esiintyy monenlaisissa muodoissa, niin nykytodellisuudessa kuin kuvitteellisessa ympäristössä ja jopa kaukaisessa tulevaisuudessa. Kokoelmassa on paljon kiehtovia tarinoita, mutta jos muutama pitää nostaa esiin, niin mainitsisin J. S. Meresmaan historiallisen kertomuksen Hyvä emo sekä realistiseen ympäristöön lohikäärmeen tuovat Hanna Morren tarinan Raakelin päätös ja Tarja Sipiläisen novellin Asfalttiritari.

 

Nupponen, Anni: Kauheat lapset (Osuuskumma, 2015)

Nupposen romaani on steampunkia ja itsenäistä jatkoa hänen novellilleen Joka ratasta pyörittää (kokoelmassa Steampunk! : koneita ja korsetteja). Teemana on kapina dystopiayhteiskunnassa.

 

Raevaara, Tiina: Yö ei saa tulla (Paasilinna, 2015)

Kellosepän apulainen Johannes kärsii unettomuudesta ja joutuu palaamaan menneisyytensä traumoihin. Taustalla kummittelee mystinen Nukkumatti, joka onkin jotakin paljon kammottavampaa kuin saduista tuttu hahmo.

 

Rocknomicon (Osuuskumma, 2015)

Mitä tulee, kun spefi ja rock yhdistetään? Tietysti Rocknomicon, kokoelma musiikkiaiheisia spefinovelleja. Erityisesti mieleen jäivät Jussi Katajalan huikea Rock’n’roll ei kuole koskaan, josta ei sovi paljastaa etukäteen liikoja, ja Magdalena Hain Vainaansuo, jossa suolla aikaa viettävä bändi kokee kummia.

 

Sammalisto, Iida: Tähtimosaiikki (Otava, 2015)

Kulkurityttö Suna kulkee vapaana kettunsa kanssa. Hän tapaa yllättäen taivasta saapuneen pojan Lupuksen, joka väittää, että Sunalla olisi rooli ennustuksessa. Tämä suorastaan lyyrinen romaani on ehkä suunnattu nuorille, mutta kyllä siitä ovat vähän varttuneemmatkin runotytöt ja -pojat pitäneet.

 

Souri, Katariina: Valkoinen varjo / (Tammi, 2015)

Mosaiikkitaiteilija Mona Malin järjestää mosaiikkikurssin syrjäisessä saaressa, jossa alkaa tapahtua kummia. Tätä voi lukea psykologisena jännärinä, ja yliluonnolliset elementit voi tulkita useammallakin tavalla. Juoni pysyy minusta hyvin kasassa loppuun asti. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja toinenkin osa Sammunut sydän on jo ilmestynyt. Kolmas on tulossa jo alkavana vuonna.

 

Suntila, Shimo: Daughters! / Milla ja Meri (Shimo Suntila, 2015)

Tässä pienessä vihkosessa on sama tarina englanniksi ja suomeksi. Siinä isä on helisemässä ihmekaksosten Millan ja Merin kanssa. Lapsiperheen arki yhdistyy hauskasti monenlaisiin ihmeellisiin kommelluksiin.

 

Supernova : uusien kirjoittajien antologia (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, 2015)

Antologia on syntynyt Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kirjoituskilpailun tuloksena. Sen kirjoittajat eivät ole vielä järin tunnettuja eivätkä ole julkaisseet vielä paljonkaan. Tarkoituksena olikin nostaa uusia kirjoittajia esiin. Olen vasta puolivälissä kokoelmaa, joten en voi luonnehtia sitä vielä kokonaisuutena.

 

Surupukki : ruotsalaisia tieteistarinoita (Osuuskumma, 2015)

Alaotsikosta huolimatta tämän kokoelman novellit eivät ole kaikki tieteistarinoita vaan laajemmin spefiä. Se on mielenkiintoinen väläys ruotsalaisesta spefistä, jota ei ole liiaksi suomennettu. Suosikkini oli Karin Tidbeckin novelli Olen laskenut suruni yllesi. (Pidempi arvosteluni löytyy Aavetaajuuden sivuilta.)

 

Tirkkonen, Taru: Kirottu merimies (Mediapinta, 2015)

Merirosvokapteeni Bretel Raghnarsson sattuu ryöstämään väärän laivan ja joutuu kirouksen alaiseksi. Hän yrittää päästä kirouksesta eroon ja joutuu pohtimaan tekojensa oikeutusta.

 

Valkoiset varpaat : kauhutarinoita (Haamu, 2015)

Kokoelmassa useat tunnetut kirjailijat ovat tarttuneet kauhutarinan kirjoittamisen haasteeseen – ja kukin aika omaperäisellä tavallaan. Kokoelman helmi on Virpi Hämeen-Anttilan kirjastoaiheinen novelli Suljettu osasto, jossa on mukana herkullista yhteiskuntakritiikkiäkin. Maininnan ansaitsevat myös varsinaisten kauhukirjailijoiden kertomukset: Marko Hautalan Varpaat ja vierailevan ruotsalaistähden Anders Fagerin Kuolema saapuu Bodskäriin.

 

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, 2015)

Tämän kokoelman novellit ovat kauhukirjallisuuden suuren nimen H. P. Lovecraftin kehumien kirjailijoiden kirjoittamia. En ole vielä lukenut niitä kaikkia, joten en rohkene nostaa mitään niistä esiin.

Joel Cornah: The sea-stone sword

Lancashireläisen Joel Cornahin esikoisteosseastonep on hämmentävästi erittäin perinteinen fantasiakirja ja samaan aikaan jotain minkälaista en ole koskaan aikaisemmin lukenut.

Kirja on kantta ja kuvausta myöten hyvin tavanomaisen fantasian tuntuinen ja en aikonut lukea sitä, mutta jotenkin en ihan saanut kiinni siitä miten olisin luetteloinut sen ja koska siinä ei ollut varauksia päätin lukea vähän alkua. No siinähän sitten kävikin vanhanaikaisesti ja päädyin lukemaan sen kokonaan, koska en yhtään pystynyt arvaamaan miten juonenkäänteet kulkisivat teoksessa ja en vaan voinut jättää sitä kesken.

Kirjan tapahtumat sijouttuvat myytinomaiseen pseudokeskiaikaiseen ihmisten maailmaa, jota hallitsevat vallanhimoiset ja ahnaat sotapäälliköt ja merirosvokapteenit. Jossain kauempana on lentävien maagisten liskojen valtakunta, mahtavien pengien keisarikunta (ilmeisesti jonkinlainen pingviini-ihmishybridi) ja jalojen aavikkoliskojen maa. Aavistelen että jatko-osissa näihin tutustutaan paremmin, nyt niistä kerrotaan vain ohimennen sen verran kuin juonenkulkuun liittyy.

Kirjassa tapahtumat kuvataan varhaisteinin pojan näkökulmasta. Hän halajaa naivisti sankariksi, mutta on enemmänkin antisankarin ainesta, eräänlainen Kullervo. Luulisin että kirjailija on hyvin tietoinen suomalaisesta mytologiasta päätellen siitä, että kirjassa on merenkuninkaan tytär, jonka yksi nimistä on Sininen ja merihirviö nimeltä Lohikaarme.

Toisaalta kirjan päähenkilön voisi lukea myös lapsisotilaana, jonka aikuiset manipuloivat ja aivopesevät julmaksi taistelijaksi, joka ei tunne armoa tai pelkoa. Kirjassa esiintyy asia jota kutsutaan Saagaraksi, joka samaanaikaan kuvataan sekä huumeen että uskonnollisen hurmoksen kaltaisena.

Yksi asia mihin monet lukijat tuntuvat kiinnittävän huomiota on se, että henkilöiden sukupuolta ei pysty arvaamaan heidän sosiaalisen asemansa perusteella. Julmin, pelätyin ja voitokkain merirosvokapteeni onkin nainen ja hänet kukistanut sankari on myöskin nainen. Seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuminen ei ole kiinni henkilön sukupuolesta. Myös seksuaalinen suuntautuminen tuntuu olevan hyvinkin liukuva ehkäpä panseksuaalinen. Päähenkilön suhteen parhaaseen ystäänsä voi lukea bromancen-tyylisesti mutta myös miesten välisenä rakkautena (no poikien oikeasti). Seksuaalisuuus, sukupuoli tai seksi ei kuitenkaan ole mitenkään teemallisesti läsnä vaan ne sivulauseen omaisesti ovat olemassa, mutta eivät ole varsinaisesti osa juonta tai eivät ainakaan merkittävästi vaikuta siihen.

Kirja tuntui hetkittäin jopa hiukan liian synkältä minulle, mutta suosittelisin sitä kenelle tahansa joka haluaa lukea toiminnantäytteistä seikkailua á la Conan Barbaari (sanoisin Thieves world ehkä ennemmin mutta en tiedä kuinka moni tuntee sen sarjan ja onko omatkaan muistikuvat siitä oikeita) tai sitten sellaiselle joka kaipaa jotain yllätävää ja erillaista fantasiaansa. Eli hyvin monenlaiselle lukijalle sopiva kirja. En sanoisi että kirja sopii kovin nuorelle lukijalle, vaikka kirjailija kertookin että tämä on muodostunut tarinoista mitä hän on kertonut nuoremmille sisaruksilleen.

Helena Waris ja Janne Nykänen: Entropia

Juuri päästin käsistäni tämän kirjan kohti kirjastoja. En meinannut lukea sitä, sillä se ole ollenkaan minun tyyppiseni kirja eli jännäri verhoutuneena tieteiskirjallisuuden kaapuun. Aluksi minun oli tarkoitus vain lukea pikkuisen alusta että voisin tarkistaa osuvatko asiasanat kohdalleen varmasti, mutta kirja koukutti niin pahasti että pakkohan se oli tietää miten siinä käy ja ennen kaikkea minkälainen maailmanjärjestys kirjaan on luotu. Harmikseni mahdolliset paljastukset jäivät vielä odottamaan kirjan jatko-osaa, lopussa vaan lisättiin kierroksia salamyhkäisyyksiin. Tästä kirjasta saisi minusta aika loistavan elokuvan, mutta oli se luettunakin erittäin viihdyttävä ja sujuva. Odotan aika paljon jatko-osalta, saa nähdä täyttyvätko odotukset.

Genre ja Anita Blake eli kuinka olin tulla hulluksi hyllyjärjestystä miettiessä

Vantaan kirjastoissa on alkanut aineiston kellutus nyt syksyllä ja me Espoossa todennäköisesti seuraamme perässä ensi vuonna. Siihen liittyen genre-merkinnät yhtenäistetään eri kirjastojen välillä ettei tule hyllytysongelmiä. Olen tässä pikkuhiljaa Sellon aikuistenosaston englanninkielisiä urban fantasy hyllyssä olevia kirjoja siirtänyt muihin jäljelle jääviin hylly-genreihin.

Jännittävästi urban genreen oli laitettu Gail Carragerin Parasol Proctorate-sarjan steampunk-kirjat. Eli siis urbaania nykyaikaan sijoittuvaa fantasiaa on siis viktoriaaniseen aikaan sijoittuva steampunk? No ehkäpä ei! Toisaalta voin ymmärtää kirjan sinne sijoittaneen virkailijan hämmennystä, silla vaikka sarja on steampunkia ei sen paikka ehkä kuitenkaan ole tieteiskirjallisuuden seassa, sillä se muistuttaa hyvin paljon regency romance-kirjoja, joihin on lisätty vampyyrejä ja ihmissusia. Eli on sotkettu todella monen genren piirteitä sellaiseksi sekamelskaksi ettei meidän yksioikoiset hylly-genret moista sulata. Meille Espoon kirjoistoissa on siis englantilaiseen kaunokirjallisuuteen jäämässä omat hyllyt seuraaville genreille: tieteiskirjallisuus, fantasia, kauhu, jännärit ja viihdekirjallisuus (joka pääasiassa sisältää romanttista kirjallisuutta). Hampaita kiristellen siirsin tämän hurmaavan sarjan sitten viihteeseen, koska kyllä tämä on enemmän romantiikkaa kuin fantasiaa mielestäni.

Mutta suurin murheenkryynini on Anita Blake, vampire hunter -sarja. Luulin sen olevan todennäköisesti romanttista fantasiakirjallisuutta, mutta aloin kuitenkin empiä sen sijoittamista viihteeseen ja aloin lukea sitä. Sarjan ensimmäiset kirjat ovat aika totaalisesti gorea sivu sivun jälkeen. Ei ole romantiikkaa. Eli kauhukirjallisuuteen menisivät, mutta sitten sarja muuttuu niin että siinä on edelleen verta ja suolenpätkiä, mutta myös pr()n-kohtauksia enemmän kuin Emmanuelle-elokuvissa. Kyllä kirjastolaisen arki on vaikeaa! Mihin sinä lukija sijoittaisit Anita Blaken?