Heidi

Asiakkaiden valinnat kirjastoon

Joku aika sitten HelMetissä oli auki linkki hankintapalveluumme, johon asiakkaat saivat käydä lisäämässä enkunkielistä nuortenkirjatoiveitansa listaan, joita he haluaisivat kirjastoon hankittavaksi. Listalla oli paljon fantsua ja scifiä, joka ilahduttaa mua suuresti kun kollegoilleni yritän takoa, että enkunkielinen nuortenkin fantsu menee kyllä!
Pääsimme siis myös onneksi Espoon hankinnan tunnuksilla näihin käsiimme! 🙂

Aika paljon oli jo ainakin Espooseen hankittuja, mutta kovin suosittuja kirjoja ja sarjoja. Joitain hankittiin kuitenkin lisää parin kpl verran.
Listalla oli paljon kaikkea kivaa joita oon ilosena nakkaillu koriin. Mehän emme siis nähneet toisten kaupunkien valintoja kyseisen prosessin aikana ja siksi olen joitakin ottanut hyvinkin harkiten, kun ajattelin, että rajan toisella puolella myös otettaisiin mielellään asiakastoiveita.

Lisää hankittiin Maasin suosittua Throne of glass sarjaan osia, Leigh Bardugon kirjoja sekä Marie Lun Young elites sekä sen jatko-osa Rose society

Alla linkkeineen listaa muistakin koriin päätyneistä, kannattaa varata! (Linkit heittää perinteiseen HelMet hakuun koska uusimmasta versiosta on kadonnut ‘pyvyä linkki’ toiminto)

Womack, Philip – Broken king / King’s shadow / King’s revenge
Simon, Francesca – Monstrous child
Flanagan, John – The invaders / The hunters
Cass, Kiera – Crown
Chokshi, Roshani – Star-touched queen
Duyvis, Corinne – On the edge of  gone
Kwaymullina, Ambelin – Interrogation of Ashala Wolf
Landers, Melissa – Starflight
Paige, Danielle – Dorothy must die
Wallace, Becky – Storyspinner / Skylighter
Young, Suzanne – Remedy (#0.5) / Epidemic (#0.6) / Program (#1) / Treatment (#2)
Croft, Sofi – Indigo’s dragon
Schwab, V.E – This savage song

Lisää toiveita saa laittaa tulemaan myös perinteisiä kanavia pitkin! En tiedä avataanko tällaista toiste ja koska 🙂 Pyrimme täyttämään toiveita aina kun siltä vähänkin tuntuu (ja rahaa on)

Meerit

Vaskinainen

vaskinainenJasper Fforden jälkeen päätin tarttua Finnconin suomalaisen kirjailijakunniavieraan Anne Leinosen teokseen Vaskinainen. Kirjassa on käytetty kahta kertoja-minää: Vaskinaista, joka on Tuonelan asukki, sekä ihmistä Niilasta. Päähenkilöitä on kolmaskin, Ulpukka, mutta hänet nähdään lähinnä Niilaksen silmin, mikä on mielestäni harmi.

Teos alkaa siitä, että Vaskinainen kertoo miten hän saattaa Tuonelan eli alisen sekasortoon ja samalla tietämättään päällisenkin mailman, sillä elämän kiertokulku jumiutuun. Kirja on hyvin kalevalaisen myyttisen eeppinen ja minun oli vaikea päästa siihen sisään aluksi.

Vähitellen kuitenkin lämpenin Niilaksen kerronnalle ja aloin jännittämään miten Ulpukalle ja hänelle käy. Oli kiva bongailla viittauksia myytteihin ja vähitellen totuin kerronnan tyyliin. Kirja on omaperäinen, juonenkäänteitä ei kaikkia arvaa etukäteen (jotkut aavistin) ja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Suosittelen.

Meerit

Finncon tulee eli täytyypä rukata lukulistaa vähän

Tampereen tämän kesän Finnconilla näkyy olevan kauniin metsäiset sivut, josta ainakin löytyy jo tieto kunniavieraista.

Oman mielikuvani mukaan, joka saattaa hyvinkin olla väärä, olen yrittänyt joskus aikaisemmin lukea Jasper Ffordea ja todennut liian kuivaksi. Olin kuitenkin lisännyt syystä, jota en enää muista The Eyre affair -kirjan lukulistalleni ja tuleva Finnconin kunniavieruus oli hyvä syy vihdoin tarttua toimeen. Alku ei ehkä ihan jouhevasti lähtenyt kannaltani liikkeeseen, mutta nyt olen jo aivan myyty. Vaihtoehtoinen maailma on kiinnostava, vaikka ei itselleni vielä kovin selkeä tämän sarjan ensimmäisen teoksen jälkeen, mutta olen kovasti kiintynyt liipasinherkkään sankarittareen Thursday Nextiin. Luulisin että kirjasta nauttii enemmän, jos ymmärtää viittaukset brittiläisiin kirjaklassikoihin, mutta lukija arvioitten perusteella ei näin välttämättä näyttäisi olevan. Jotkut tuntuvat olevan hyvinkin kiihtyneitä siitä miten kirjailijoita ja heidän teoksiaan kohdellaan ja toisaalta jotkut sanovat etteivät ole lukeneet Kotiopettajattaren romaania, johon ensimmäisen kirjan nimikin viittaa ja silti ovat hyvinkin nauttineet teoksesta. Kirja on siis kirjoitettu jo vuonna 2001 ja siksi onkin hiukan hämmentävää juuri nyt lukea siitä kuinka Krimillä soditaan osapuolina Englanti(oma erillinen valtio kuten Wales) ja Venäjä, jossa ei ole koskaan ollut vallankumousta. Niinkuin sekin yksityiskohta, että Thursday isä varoittaa häntä menemästä Oxfordiin vuonna 2016. Tämä pääsarja on edennyt jo seitsemänteen teokseen The woman who died a lot ja sille on siis sivusarja vai miksi spin-off’ia pitäisi kutsua? (Sivuhuomautus: sivusarja-linkki vie sarjan toiseen osaan sillä jostain syystä ensimmäistä osaa ei ole Helmet-kirjastojen kokoelmissa.)

Tarkoitus on vielä palata muihin kunniavieraihin myöhemmin, katsotaan miten käy. Mutta täältä löytyy kuitenkin jo arvosteluni Anne Leinosen yhdessä Elina Lappalaisen kanssa kirjoittamasta kirjasta Routasisarukset.

Meerit

Aikuisille satumukaelmia Michael Cunninghamilta

Koska pidin kovasti Tunnit-elokuvasta, joka perustuu Michael Cunninghamin romaaniin, niin siitä innostuneena aloin lukemaan hänen teostaan A wild swan and other tales, joka on muunnelmia tutuista saduista. Olipa suuri erehdys! Luin intron ja kaksi ensimmäistä tarinaa. Introssa kertoja lähestyy lukijaa toteamalla kuinka kaikkihan me toivomme niille kauniille julkkiksille pahaa, kun heille kaikki on niin helppoa. Joooo, no ei siis tod oli minun ajatukseni. Tästä olisi jo pitänyt aavistaa, että jatkossa seuraa ilkeää ja vahingoniloista ilkkumista.

Ensimmäisessä kertomuksessa H. C. Andersenin Villijoutsenien mukaelmassa sitten pilkataan vammaista miestä, sillä mitä muuta käsi, joka on siipi edustaa. Vain friikit ovat satunnaisesti kiinnostuneita miehestä, sillä kuka voisi oikeasti rakastaa vammaista, tuntuu olevan perimmäinen ajatus tarinassa. Seuraava mukaelma on ilmeisesti Hannu ja Kerttu ja siinä pilkataan vanhaa naimatonta naista, jolla vielä oli seksuaalisia haluja iästään huolimatta ja koska hän oli tälläinen säälittävä tapaus, niin hän oli alitajuisesti vain mielissään siitä, että hänet murhattiin. Tässä kohtaa totesin, että tämä nyt vaan ei taida tosiaankaan olla minun kirjani. Misogyniaa ja ableismia ei kiitos. Ainoa asia mistä voin sanoa pitäneeni oli Yuko Shimizun upea kuvitus.

En siis voi suositella tätä kenellekkään, lukekaa vaikka mieluummin Sarah Pinborough’in Tales of the kingdoms-sarjaa. Sekin on aika kyyninen, mutta ei jätä niin pahaa makua mieleen kun Cunninghamin kirja.

Matti Järvinen

Päättyvän vuoden spefisadonkorjuuta

Näin vuoden 2015 lähestyessä loppuaan ajattelin listata hiukan tänä vuonna ilmestyneitä spefiteoksia, jotka olen lukenut kokonaan tai osaksi. Ja osaksi lukeminen ei toki tarkoita sitä, että teos olisi huono, vaan sitä, että jokin muu luettava on ollut kiireellisempi. Lukupiirit ja kirja-arvostelut kun työntävät jatkuvasti lisää luettavaa. Ennen listan laatimista tuntui, että olen lukenut tänä vuonna turhankin vähän, mutta silti listaan kertyi peräti parikymmentä vuoden 2015 aikana ilmestynyttä teosta.

 

Jos siis teos kuulostaa kiinnostavalta, klikkaus vain kirjan nimestä ja varaamaan HelMetistä!

 

Eino Leinon Helkavirsiä (Arktinen Banaani, 2015)

Tässä kokoelmassa puetaan sarjakuvan muotoon monia Eino Leinon Helkavirsiä-kokoelmien runoja. Osa runoista on sijoitettu luovasti nykypäivään, ja luonnollisesti fantasia-aiheitakin on runsaasti. Pidin itse eniten kokoelman ideoineen Petri Hiltusen toteutuksista, mutta muitakin kiinnostavia sommitelmia on kirjassa.

 

Hei, rillumapunk! (Kuoriaiskirjat, 2015)

Mitäkö on rillumapunk? Uusi spefin alalaji, jossa yhdistetään vanhan kotimaisen elokuvan tunnelmaa ja punk-asennetta. Tämä teos on novellikokoelma, jossa rillumapunkia toteutetaan monimuotoisesti tarinoiden liikkuessa menneisyyden Suomesta tulevaisuuden avaruuteen. Erityisesti voisin nostaa esiin O. E. Lönnbergin novellin Peikonkulta, J. S. Meresmaan novellin Pirunkeuhko sekä Boris Hurtan kertomuksen Ainahan on maksettava, eikös juu?.

 

Jyrkäs, Juha: Uniaika, eli Kertomus jumalista, käärmeistä ja ihmisistä (Salakirjat, 2015)

Mitäpä tästä kalevalamittaisesta runoteoksesta sanoisi? Se on esiosa kirjailijan esikoisrunoteokselle Ouramoiselle. Mutta teos väkevine runokuvineen on parempi lukea ja kokea kuin selittää!

 

Katajala, Jussi: Korpin silmät kaiken näkevät ja muita yöpuolen tarinoita (Osuuskumma, 2015)

Jussi Katajala on melkoinen spefinovellin taikuri, ja tässä kokoelmassa on tarjolla kauhunovelleja. Suurin osa on ilmestynyt erilaisissa julkaisuissa. Ehkä eniten pidin novelleista Äijön pojat (yliluonnollinen dekkari) ja Rautakihlat (tavallaan aika ilkeää uuskummaa), mutta myös Tukholman metroon sijoittuva Vuoronvaihto on kiinnostava.

 

King, Stephen: Tervetuloa Joylandiin (Tammi, 2015)

Vaikka olen innokas Stephen King -fani ja lukenut lähes koko hänen suomennetun tuotantonsa, Kingin kaikki viimeisimmät teokset eivät ole oikein innostaneet. Tämä kirja oli kuitenkin pitkästä aikaa parasta Kingiä. Siinä liikutaan 1970-luvulla, ja päähenkilönä on huvipuistossa kesätyössä työskentelevä opiskelija. Vaikka teoksessa on kauhuelementtejä – kuten kummitusjunassa kummitteleva murhattu nainen –, kirja sopii mainiosti niillekin, jotka eivät uskalla kovin pelottavia kirjoja lukea. Siinä on kauniin surumielinen tunnelma ja kerronta kerrassaan vetävää.

 

Kostet, Jenna: Marrasyöt (Robustos, 2015)

Kostetin toinen romaani ei ole yhä vahvasti spefiä kuin esikoisteos Lautturi. Siinä yhdistetään kansanperinne ja rikosromaani, sillä nauvolainen poliisi Nils Larsson tutkii nuoren naisen kuolemantapausta. Jatulitarhat tuntuvat liittyvän tapaukseen. Jos pienillä yliluonnollisilla maustella ja kansanperinteellä maustettu dekkari kiinnostaa, kirjaa voi suositella.

 

Kristallimeri : tarinoita merirosvoista (Osuuskumma, 2015)

Merirosvoista on kirjoitettu vaikka kuinka – muttei spefistisistä merirosvoista! Tämän kokoelman merirosvot seikkailevat niin fantasiamaailmoissa kuin vinksahtaneelta tuntuvassa nykymaailmassa. Omat suosikkini ovat Magdalena Hain Kaunis Ululian, J. S. Meresmaan Kapteenin synty ja Jussi Katajalan Pohjoistuulen tuolla puolen. Jälkimmäisessä fantasia sidotaan kiinnostavasti todelliseen historiaan.

 

Käärmeenliekit : suomalaisia lohikäärmetarinoita (Osuuskumma, 2015)

Lohikäärmeet ovat aika kaluttu fantasia-aihe, mutta tämä kokoelma puhaltaa ihan uutta henkeä niihin. Harva lohikäärmeistä on lähelläkään fantasiakliseiden petoa, vaan lohikäärme esiintyy monenlaisissa muodoissa, niin nykytodellisuudessa kuin kuvitteellisessa ympäristössä ja jopa kaukaisessa tulevaisuudessa. Kokoelmassa on paljon kiehtovia tarinoita, mutta jos muutama pitää nostaa esiin, niin mainitsisin J. S. Meresmaan historiallisen kertomuksen Hyvä emo sekä realistiseen ympäristöön lohikäärmeen tuovat Hanna Morren tarinan Raakelin päätös ja Tarja Sipiläisen novellin Asfalttiritari.

 

Nupponen, Anni: Kauheat lapset (Osuuskumma, 2015)

Nupposen romaani on steampunkia ja itsenäistä jatkoa hänen novellilleen Joka ratasta pyörittää (kokoelmassa Steampunk! : koneita ja korsetteja). Teemana on kapina dystopiayhteiskunnassa.

 

Raevaara, Tiina: Yö ei saa tulla (Paasilinna, 2015)

Kellosepän apulainen Johannes kärsii unettomuudesta ja joutuu palaamaan menneisyytensä traumoihin. Taustalla kummittelee mystinen Nukkumatti, joka onkin jotakin paljon kammottavampaa kuin saduista tuttu hahmo.

 

Rocknomicon (Osuuskumma, 2015)

Mitä tulee, kun spefi ja rock yhdistetään? Tietysti Rocknomicon, kokoelma musiikkiaiheisia spefinovelleja. Erityisesti mieleen jäivät Jussi Katajalan huikea Rock’n’roll ei kuole koskaan, josta ei sovi paljastaa etukäteen liikoja, ja Magdalena Hain Vainaansuo, jossa suolla aikaa viettävä bändi kokee kummia.

 

Sammalisto, Iida: Tähtimosaiikki (Otava, 2015)

Kulkurityttö Suna kulkee vapaana kettunsa kanssa. Hän tapaa yllättäen taivasta saapuneen pojan Lupuksen, joka väittää, että Sunalla olisi rooli ennustuksessa. Tämä suorastaan lyyrinen romaani on ehkä suunnattu nuorille, mutta kyllä siitä ovat vähän varttuneemmatkin runotytöt ja -pojat pitäneet.

 

Souri, Katariina: Valkoinen varjo / (Tammi, 2015)

Mosaiikkitaiteilija Mona Malin järjestää mosaiikkikurssin syrjäisessä saaressa, jossa alkaa tapahtua kummia. Tätä voi lukea psykologisena jännärinä, ja yliluonnolliset elementit voi tulkita useammallakin tavalla. Juoni pysyy minusta hyvin kasassa loppuun asti. Kirja on trilogian ensimmäinen osa, ja toinenkin osa Sammunut sydän on jo ilmestynyt. Kolmas on tulossa jo alkavana vuonna.

 

Suntila, Shimo: Daughters! / Milla ja Meri (Shimo Suntila, 2015)

Tässä pienessä vihkosessa on sama tarina englanniksi ja suomeksi. Siinä isä on helisemässä ihmekaksosten Millan ja Merin kanssa. Lapsiperheen arki yhdistyy hauskasti monenlaisiin ihmeellisiin kommelluksiin.

 

Supernova : uusien kirjoittajien antologia (Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat, 2015)

Antologia on syntynyt Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien kirjoituskilpailun tuloksena. Sen kirjoittajat eivät ole vielä järin tunnettuja eivätkä ole julkaisseet vielä paljonkaan. Tarkoituksena olikin nostaa uusia kirjoittajia esiin. Olen vasta puolivälissä kokoelmaa, joten en voi luonnehtia sitä vielä kokonaisuutena.

 

Surupukki : ruotsalaisia tieteistarinoita (Osuuskumma, 2015)

Alaotsikosta huolimatta tämän kokoelman novellit eivät ole kaikki tieteistarinoita vaan laajemmin spefiä. Se on mielenkiintoinen väläys ruotsalaisesta spefistä, jota ei ole liiaksi suomennettu. Suosikkini oli Karin Tidbeckin novelli Olen laskenut suruni yllesi. (Pidempi arvosteluni löytyy Aavetaajuuden sivuilta.)

 

Tirkkonen, Taru: Kirottu merimies (Mediapinta, 2015)

Merirosvokapteeni Bretel Raghnarsson sattuu ryöstämään väärän laivan ja joutuu kirouksen alaiseksi. Hän yrittää päästä kirouksesta eroon ja joutuu pohtimaan tekojensa oikeutusta.

 

Valkoiset varpaat : kauhutarinoita (Haamu, 2015)

Kokoelmassa useat tunnetut kirjailijat ovat tarttuneet kauhutarinan kirjoittamisen haasteeseen – ja kukin aika omaperäisellä tavallaan. Kokoelman helmi on Virpi Hämeen-Anttilan kirjastoaiheinen novelli Suljettu osasto, jossa on mukana herkullista yhteiskuntakritiikkiäkin. Maininnan ansaitsevat myös varsinaisten kauhukirjailijoiden kertomukset: Marko Hautalan Varpaat ja vierailevan ruotsalaistähden Anders Fagerin Kuolema saapuu Bodskäriin.

 

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava, 2015)

Tämän kokoelman novellit ovat kauhukirjallisuuden suuren nimen H. P. Lovecraftin kehumien kirjailijoiden kirjoittamia. En ole vielä lukenut niitä kaikkia, joten en rohkene nostaa mitään niistä esiin.

Meerit

Joel Cornah: The sea-stone sword

Lancashireläisen Joel Cornahin esikoisteosseastonep on hämmentävästi erittäin perinteinen fantasiakirja ja samaan aikaan jotain minkälaista en ole koskaan aikaisemmin lukenut.

Kirja on kantta ja kuvausta myöten hyvin tavanomaisen fantasian tuntuinen ja en aikonut lukea sitä, mutta jotenkin en ihan saanut kiinni siitä miten olisin luetteloinut sen ja koska siinä ei ollut varauksia päätin lukea vähän alkua. No siinähän sitten kävikin vanhanaikaisesti ja päädyin lukemaan sen kokonaan, koska en yhtään pystynyt arvaamaan miten juonenkäänteet kulkisivat teoksessa ja en vaan voinut jättää sitä kesken.

Kirjan tapahtumat sijouttuvat myytinomaiseen pseudokeskiaikaiseen ihmisten maailmaa, jota hallitsevat vallanhimoiset ja ahnaat sotapäälliköt ja merirosvokapteenit. Jossain kauempana on lentävien maagisten liskojen valtakunta, mahtavien pengien keisarikunta (ilmeisesti jonkinlainen pingviini-ihmishybridi) ja jalojen aavikkoliskojen maa. Aavistelen että jatko-osissa näihin tutustutaan paremmin, nyt niistä kerrotaan vain ohimennen sen verran kuin juonenkulkuun liittyy.

Kirjassa tapahtumat kuvataan varhaisteinin pojan näkökulmasta. Hän halajaa naivisti sankariksi, mutta on enemmänkin antisankarin ainesta, eräänlainen Kullervo. Luulisin että kirjailija on hyvin tietoinen suomalaisesta mytologiasta päätellen siitä, että kirjassa on merenkuninkaan tytär, jonka yksi nimistä on Sininen ja merihirviö nimeltä Lohikaarme.

Toisaalta kirjan päähenkilön voisi lukea myös lapsisotilaana, jonka aikuiset manipuloivat ja aivopesevät julmaksi taistelijaksi, joka ei tunne armoa tai pelkoa. Kirjassa esiintyy asia jota kutsutaan Saagaraksi, joka samaanaikaan kuvataan sekä huumeen että uskonnollisen hurmoksen kaltaisena.

Yksi asia mihin monet lukijat tuntuvat kiinnittävän huomiota on se, että henkilöiden sukupuolta ei pysty arvaamaan heidän sosiaalisen asemansa perusteella. Julmin, pelätyin ja voitokkain merirosvokapteeni onkin nainen ja hänet kukistanut sankari on myöskin nainen. Seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuminen ei ole kiinni henkilön sukupuolesta. Myös seksuaalinen suuntautuminen tuntuu olevan hyvinkin liukuva ehkäpä panseksuaalinen. Päähenkilön suhteen parhaaseen ystäänsä voi lukea bromancen-tyylisesti mutta myös miesten välisenä rakkautena (no poikien oikeasti). Seksuaalisuuus, sukupuoli tai seksi ei kuitenkaan ole mitenkään teemallisesti läsnä vaan ne sivulauseen omaisesti ovat olemassa, mutta eivät ole varsinaisesti osa juonta tai eivät ainakaan merkittävästi vaikuta siihen.

Kirja tuntui hetkittäin jopa hiukan liian synkältä minulle, mutta suosittelisin sitä kenelle tahansa joka haluaa lukea toiminnantäytteistä seikkailua á la Conan Barbaari (sanoisin Thieves world ehkä ennemmin mutta en tiedä kuinka moni tuntee sen sarjan ja onko omatkaan muistikuvat siitä oikeita) tai sitten sellaiselle joka kaipaa jotain yllätävää ja erillaista fantasiaansa. Eli hyvin monenlaiselle lukijalle sopiva kirja. En sanoisi että kirja sopii kovin nuorelle lukijalle, vaikka kirjailija kertookin että tämä on muodostunut tarinoista mitä hän on kertonut nuoremmille sisaruksilleen.

Meerit

Helena Waris ja Janne Nykänen: Entropia

Juuri päästin käsistäni tämän kirjan kohti kirjastoja. En meinannut lukea sitä, sillä se ole ollenkaan minun tyyppiseni kirja eli jännäri verhoutuneena tieteiskirjallisuuden kaapuun. Aluksi minun oli tarkoitus vain lukea pikkuisen alusta että voisin tarkistaa osuvatko asiasanat kohdalleen varmasti, mutta kirja koukutti niin pahasti että pakkohan se oli tietää miten siinä käy ja ennen kaikkea minkälainen maailmanjärjestys kirjaan on luotu. Harmikseni mahdolliset paljastukset jäivät vielä odottamaan kirjan jatko-osaa, lopussa vaan lisättiin kierroksia salamyhkäisyyksiin. Tästä kirjasta saisi minusta aika loistavan elokuvan, mutta oli se luettunakin erittäin viihdyttävä ja sujuva. Odotan aika paljon jatko-osalta, saa nähdä täyttyvätko odotukset.

Meerit

Genre ja Anita Blake eli kuinka olin tulla hulluksi hyllyjärjestystä miettiessä

Vantaan kirjastoissa on alkanut aineiston kellutus nyt syksyllä ja me Espoossa todennäköisesti seuraamme perässä ensi vuonna. Siihen liittyen genre-merkinnät yhtenäistetään eri kirjastojen välillä ettei tule hyllytysongelmiä. Olen tässä pikkuhiljaa Sellon aikuistenosaston englanninkielisiä urban fantasy hyllyssä olevia kirjoja siirtänyt muihin jäljelle jääviin hylly-genreihin.

Jännittävästi urban genreen oli laitettu Gail Carragerin Parasol Proctorate-sarjan steampunk-kirjat. Eli siis urbaania nykyaikaan sijoittuvaa fantasiaa on siis viktoriaaniseen aikaan sijoittuva steampunk? No ehkäpä ei! Toisaalta voin ymmärtää kirjan sinne sijoittaneen virkailijan hämmennystä, silla vaikka sarja on steampunkia ei sen paikka ehkä kuitenkaan ole tieteiskirjallisuuden seassa, sillä se muistuttaa hyvin paljon regency romance-kirjoja, joihin on lisätty vampyyrejä ja ihmissusia. Eli on sotkettu todella monen genren piirteitä sellaiseksi sekamelskaksi ettei meidän yksioikoiset hylly-genret moista sulata. Meille Espoon kirjoistoissa on siis englantilaiseen kaunokirjallisuuteen jäämässä omat hyllyt seuraaville genreille: tieteiskirjallisuus, fantasia, kauhu, jännärit ja viihdekirjallisuus (joka pääasiassa sisältää romanttista kirjallisuutta). Hampaita kiristellen siirsin tämän hurmaavan sarjan sitten viihteeseen, koska kyllä tämä on enemmän romantiikkaa kuin fantasiaa mielestäni.

Mutta suurin murheenkryynini on Anita Blake, vampire hunter -sarja. Luulin sen olevan todennäköisesti romanttista fantasiakirjallisuutta, mutta aloin kuitenkin empiä sen sijoittamista viihteeseen ja aloin lukea sitä. Sarjan ensimmäiset kirjat ovat aika totaalisesti gorea sivu sivun jälkeen. Ei ole romantiikkaa. Eli kauhukirjallisuuteen menisivät, mutta sitten sarja muuttuu niin että siinä on edelleen verta ja suolenpätkiä, mutta myös pr()n-kohtauksia enemmän kuin Emmanuelle-elokuvissa. Kyllä kirjastolaisen arki on vaikeaa! Mihin sinä lukija sijoittaisit Anita Blaken?

Heidi

Ja tänään pelataan…Shadowrun: Crossfire!

Olen viime aikoina päässyt kotona tutustumaan erilaisiin lautapeleihin ja ajattelin niistä kertoa kokemuksia.
En mitään sääntöjä ala sen enempää selittämään, monesta lautapelistä löytyy vaikka youtubesta opastevideoita (mm. Tabletop).

Shadowrun: Crossfire on cyberpunk fantasy co-op roolipeliä korttimuodossa.
Jos haluaa paeta muuhun maailman ollakseen örkki, haltija, trolli tai jokin muu, muttei jaksa keksiä tarinaa tai innostu koneella istumisesta, on tää peli hyvinkin toimiva. Peliin voi maksimissaan osallistua 4 henkeä, itse olen pelannut vain kahdestaan.
Pelin säännöissä on pieniä muutoksia eri pelaajamäärillä ja tämä takaa hyvän pelattavuuden niin kaksin, kolmin kuin nelinpelissäkin

20150718_145508Jokainen saa tosiaan valita racen joka haluaa olla. Kullakin on eri määrä hp, aloitusrahaa ja nostettavien korttien määrä. Sen lisäksi valitaan vielä rooli. Koska meitä on kaksi, niin meille lankeaa kaikki roolit. Tosin vain 1 on niistä aktiivinen ja sen mukaan määräytyy aloituspakan kokoonpano. Ylhäällä on Black Market, josta voi aina vuoronsa lopuksi ostaa jonkun lisäkortin.
Mobeja tässä tulee molemmille, mutta koska on co-op peli, niin toisen mobin voi tappaa. Muuta loottia kuin rahaa niiltä ei saa. Mobeja tulee joka kierroksella lisää ja jos selviää kaikista 3 kierroksesta, saa Karmaa joka on vähän kuin XP. Pelissä on mukana vielä Crossfire niminen deck josta saa “kivoja” yllätyksiä…yleensä mobien hyväksi. Esimerkiksi, olette kuoleman kielissä ja crossfire kortti käskee nostamaan molemmille pelaajille 2 mobia lisää. Tai että kaikki örkki mobit lyö 2 enemmän…

1 Peli on aika nopea pelata joten se ei syö samalla tavalla monta tuntia kuin ns. normaali roolipeli. Tässä on myös roolipelille ominaista keskustelua muiden pelaajien kanssa siitä, mitä olisi fiksuinta tehdä, mitä muut pystyvät tekemään ja kenen olisi järkevintä ostaa mikäkin kortti Black marketista.
Pulssin ja verenpaineen saa tässä pelissä kohoamaan ja häviäminen on yllättävänkin helppoa!

Kirjaston kokoelmasta kyseistä peliä ei ikävä kyllä löydy. Kun avasimme paketin, ymmärsimme molemmat miksi. Kuten kuvastakin näkyy, pitää kirjoittaa nimi ja alapuolelle myös Karmapisteet. Lisäksi tietyllä määrällä Karmaa saa skillejä (keltaiset kuvassa), jotka kiinnitetään hahmokorttiin. Kyllä ne irti lähtee ja tussikin on whiteboard marker joka pyyhkiytyy pois, mutta kirjaston kokoelmassa tätä voisi silti olla hankala pitää…

20150718_145606

Meerit

Asgardialaista fantasiaa

lost sunJotenkin kummasti on ollut viikinkien mytologia mielessä (miten niin olen katsonut supersankarielokuvia liikaa?) ja siksi varmaan on osunut silmään kuinka paljon onkaan tarjolla niihin pohjautuvaa fantasiaa. Esittelen nyt pari kirjasarjaa, jotka molemmat kuvaavat todellisuutta, jossa kristinuskon maailmanvalloituksen sijasta on usko aasoihin ja vaaneihin levittäytynyt maailmalle.

Alunperin suhtauduin hyvin epäluuloisesti Tessa Grattonin The United States of Asgard-sarjaan. Sen ensimmäisen osan The lost sun-kirjan kannessa lukee: Finding his fate would could mean losing her forever, joka siis on aika yöks-mainoslause minun mielestäni. Jotenkin minua kuitenkin kutkutti ajatus siitä että USA onkin United States of Asgard eikä United States of America, sekä berserk-soturin ja ennustajattaren roadtripistä. Aluksi kirja tuntui vähän teinisiirapilta, mutta onneksi kun toiminta alkoi niin siirappi katosi. Eikä sarjan toisessa osassa The strange maid, jossa ole siirapista tietoakaan siinä kun Lokin seuraajat astuvat kuvaan mukaan. Tosin se on minulla vielä kesken, joten loppupuolesta ei ole takeita.

sleeping army
Toinen sarja on vähän nuoremmille tarkoitettu huumoristinen Francesca Simonin The sleeping army-sarja, josta on ilmestynyt kaksi osaa: The sleeping army ja The lost gods. Odotin pitäväni näistä kirjoista enemmän kuin pidin, ne ovat kyllä hyvin kirjoitettu, mutta seikkailillisuus kärsii realistisuudesta, joka on jo melkein inhorealistista, mukana haju tai siis oikeammin löyhkä. Eli näitä voi suositella realistisesta fantasiasta pitäville, itse haluan vähän enemmän seikkailua ja magiaa.